79neliötä - part 5

Nyt jatketaan kotikierrosta! Tervetuloa peräkammariin, joka alunperin (kaksi vuotta sitten) piti esitellä teille lastenhuoneena tai päivähuoneena tai työhuoneena tai pianohuoneena tai leluvarastona, miten sen nyt ottaa. Huone, jossa oli puoliskoni tietokone, piano, lasten vaatekaapit ja lelut ja romut. Ja hieno kattolamppu.


Violetti seinä oli täällä jo ensi kertaa asunnossa käydessämme. Minä ihastuin siihen heti ja kuvittelin lastenhuoneen tänne. Puoliskoni taas kuvitteli tätä meidän huoneeksi. Lastenhuoneen huonekalut ja verhot ovat kuitenkin sen verran värikkäät, että huone oli levoton ja Elpun sängyn siirryttyä toiseen huoneeseen tietokonepöytä iskettiin perimmäiseen nurkkaan.

En koskaan saanut tätä huonetta mitenkään päin kivaan järjestykseen niin, että sitä olisi edes haluttanut esitellä kenellekään. Tämä oli huone, joka odotti ylennystään lastenhuoneeksi sillä aikaa, kun meidän huone oli koko perheen makuuhuone. Kaikkien yhteinen makuuhuone oli meille luonteva ratkaisu, enkä voi moittia perhepedin helppoutta ja taapero-Elpu nukkui huomattavasti paremmin, kun hänen sänkynsä oli samassa huoneessa.


Vuosi sitten heinäkuun alkupuolella tuli kuitenkin pieni muutos sekä nukkumis- että huonejärjestelyihin. Päätin kantaa meidän parisängyn tänne lastenhuoneeseen ja kaikki lelut makuuhuoneeseen. Ajattelin että pian 1v ja 3v täyttävät voisivat opetella nukkumaan kahdestaan ja me saisimme oman huoneen ensimmäistä kertaa sitten lapsien syntymän. Nyt meillä on ensimmäistä kertaa asunto, jossa se olisi edes mahdollista.  

Leluvarastoon unohtunut piano pääsi takaisin kotiinsa mummun ja vaarin luo. Niin ihanaa kuin minusta olikin, että meillä oli piano, fakta vain on se että tässä asunnossa ei ollut sille järkevää paikkaa. Se oli vähän niinkuin olosuhteiden pakosta sijoitettuna tänne entiseen leluvarastoon, joten soittaminenkin unohtui lähes kokonaan.


Tämän vuoden aikana, kun meillä on ollut oma makuuhuone, ollaan saatu huoneesta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän meidän näköinen. Anopilta lainatut ruskeat lasitasoiset yöpyödät vaihtuivat valkoisiin Ikean yöpyötiin, joista haaveilin jo Elpun ensimmäisessä kodissa. Valkoinen tauluhylly pääsi vihdoin seinälle ja yöpöytien myötä peili sai uuden pinnan. Peili on muuten edelleen ripustettuna sellaiseen naulaan, mikä tuossa nyt sattui valmiina olemaan. Tauluhyllyä koristaa tällä hetkellä Elpun piirrustukset ja isänpäivä- ja äitienpäiväkortit. Tarkoitus on teettää siihen uusi hääkuva, kunhan saadaan aikaiseksi, edellinen putosi ja hajosi.

Omaan silmääni valkoiset ja harmaat pinnat tuovat sopivaa kontrastia violettia seinää vasten. Jatkettiin violetin seinän linjaa ja laitettiin olohuoneen vanha matto molemmin puolin sänkyä. Silti huone pysyi viihtyisänä, varmastikin vaaleiden kalusteiden ja tekstiilien ansiosta.


Vihreän lipaston paikka ei ole meidän huoneessa, oikeastaan silläkään ei ole paikkaa meidän kodissa. Mutta se on ystäväni tekemä ja niin minun näköinen huonekalu, etten halua siitä luopua. Siksi se on nyt jämähtänyt tuohon, kun ei sitä voi varastoonkaan viedä homehtumaan.

Pidän lastenhuoneen valoisuudesta, mutta olen ehtinyt ihastua tähän meidän aikuisten omaan huoneeseen.  Eikä ilta-auringon menetys haittaa, koska tänne paistaa aurinko juuri silloin kun minulla on "omaa aikaa" Jekun nukkuessa päiväunia ja Elpun ollessa päiväkodissa.


Mutta aivan aikuisten oma tämä ei kuitenkaan vielä ole. Kaksivuotias ukkelimme nukkuisi mieluiten meidän sängyssä edelleen, joten olemme vieroittaneet hänet nyt omalle patjalle sänkymme viereen. Elpu oppi nukkumaan yksin lasten huoneessa kolme vuotiaana ja nyt neljävuotias neiti nukkuu parhaiten omassa yläsängyssään. Jos tämä menee samanlailla kuin Elpunkin kanssa, saadaan siirtää Jekku lastenhuoneeseen nukkumaan sitten ensi vuonna tähän aikaan.

Sitä ennen ehtinen kuitenkin esitellä teille vielä loputkin meidän tähän asti parhaasta kodista. 

Blogilomalla

Meillä on nyt mennyt tässä useampi viikko hirveässä hössötyksessä ja ihan täysin lomaillessa. Olen ollut reissussa lasten kanssa ja läppäri on kulkenut mukana lähinnä ainoastaan kameran muistikortin tyhjentämistä varten. Postausaiheita olisi useampia, vietettiinhän me heinäkuussa lasten synttärijuhlat ja Jekku täytti kaksi ja nyt olen muuten myös kuvannut meidän makuuhuoneen postausta varten!

Ja koska olen vain 13 viikkoa myöhässä viikon kuvien ja kuulumisieni kanssa, ajattelin nopeasti paljastaa vähän mitä minulle oikeasti kuuluu just nyt. 

Juuri nyt väsyttää. Valvoin tietenkin lasten synttäreitä edeltäneen yön siivoillessa ja muuten vain hereillä jumittaen lasten nukkuessa ja puoliskoni ollessa yön töissä. Ja näitä univelkojahan en nukkunut missään välissä pois, koska sunnuntaina herättiin lasten kanssa aikaisin kirkkoon ja päiväkotiviikolla herättiin tietenkin aikaisin päiväkotiin.


Yhtenä päivänä kävin päikkäreille heti kun Jekkukin nukahti ja nukuin siihen saakka, että torvet soitti Elpun kotiin haun merkiksi. Nousin sängystä puoliunessa ja Elpu käveli minua vastaan eteisessä. Ihmettelin miten hän on voinut tulla yksin kotiin ja kengät puettuani lähdettiin käsikädessä takaisin päiväkodille, pitihän meidän hakea hänen pyörä ja kypärä siellä. Autotallin puolivälissä havahduin taas torvensoittoon ja tajusin että nyt pitää jo ihan tosissaan herätä ja lähteä. Onnekseni Elpu oli vielä käsipesulla kun saavuin päiväkotiin ja hoitajat naureskelivat unelle kanssani.

Poden myös pienoista kisaväsymystä. Oltiin mökkeilemässä koko suvun kanssa sunnuntaista torstaihin. Mökiltä ajettiin Yyteriin, Yyteristä Jyväskylään. Perjantaina Jyväskylästä kotiin ja lauantaina kotoa Espoon  kautta Turkuun juhlimaan serkun häitä. Häistä isoäidin ja isoisän luo ja sieltä sunnuntaina Jyväskylään. Ja lähitulevaisuun mahtuu vielä mahdollisesti mökkeilyä mummon ja papan kanssa ja yksi päiväreissu Tampereelle.


Tällä hetkellä olen myös innoissani ja hieman kauhuissani. Yritin nimittäin saada kesätöitä, en saanut. Hain myös kesän alussa töitä, jotka alkaisivat vasta syksyllä. Toisesta tuli viesti että kiitos haastattelut on suoritettu ja toiseen pääsin haastatteluun saakka. Vaikka tyäpaikka on edelleen kysymysmerkki, Jekulla on jo palveluseteli myönnettynä ja päiväkoti on tietoinen työnhaustani, joten saattaa olla, että meidän kaksivuotiaasta tulee päiväkotilainen tai sitten ei. Saa nähdä mitä tässä tapahtuu.

Just nyt olen myös aika superonnellinen. Vuoden 2018 kesä on ollut täydellinen kokonaisuudessaan säiden ja tapahtumien puolesta. Puuttuvia palasia on loksahdellut paikoilleen. Ollaan saatu viettää aikaa mummon ja papan kanssa, isoäidin ja isoisän kanssa, mun vanhempien ja sisarusten kanssa, puoliskoni perheen kanssa. Lapset ovat saaneet seuraa serkuistaan, toivon että heillä voisi olla aikuisina yhtä läheiset serkussuhteet kuin meidän suvun serkuksilla. Ja oli ihanaa seurata miten isoja meidän lapset jo ovat, kun menivät keskenään pikkuserkkujen kanssa omissa touhuissaan. Mun ympärillä on kaksi mahtavaa sukua.


Nyt voidaan palata sitten niihin kevään kuulumisiin. Voi olla että tämä jää myös ainoaksi vuodeksi, kun yritän kirjoittaa viikonpäiväkirjoja, paitsi jos jollain ihmeellä saan nämä 13 viikkoa kiinni ja onnistuisin kirjoittamaan kustakin viikosta heti sunnuntaina tai viimeistään maanantaina, etteivät jäisi roikkumaan.

Ihanaa loppukesää ja mahtavaa koulun alkua, niille ketkä koulunsa nyt aloittavat. :) Me palataan lasten kanssa arkeen ensiviikolla ja luulen, että tämän jälkeen meidän perhe viettää pyykkien ja päiväkodin täyttämää arkea kaikessa rauhassa, ainakin seuraavaan reissuun saakka.

Raparperipiirakka mikrossa

*Kaupallinen yhteistyö Buzzador & Whirlpool

Me saatiin Buzzadorilta testiin Whirlpoolin chef plus mikroaaltouuni ja kampanjassa toivottiin Buzzadorien esittelevän mikroa luovasti, valmistaen vaikkapa lasagnen mikrossa. ÖÖ, mitä? Lasagne mikrossa? No eipä siinä, mikro tuli ja pääsi tietenkin heti käyttöön. Lämmitän aika usein ruokaa mikrossa ja meidän vanha mikro oli nimenomaan sellainen lämmittämismikro, siinä oli rinkula mistä käännettiin tehot ja toinen josta käännettiin aika ja nappi jolla luukku aukeaa.

Laitoinkin jo Instagramiin kuvia siitä mitä olen kokeillut ChefPlus mikrossa valmistaa ja lämmittää, mutta ehdottomasti paras kokeilu, ja sellainen joka jää käyttöön, oli raparperipiirakka.


Eräs perjantai kävelin Jekun kanssa kauppaan ja nähtyäni yhden talon takapihalla valtavasti raparperia, kas kummaa, heti alkoi tehdä mieli mummon raparperipiirakkaa. Soitin matkalla siskoilleni, muistavatko he tai olisiko heillä tallessa mummon ohjetta. Olin jo valmistanut mikrossa lasten makaronilaatikon kaurakermaan piirakka ohjelmalla ja siitä tuli hyvä! Päätin siis kokeilla miten piirakka ohjelma toimii ihan oikeassa tarkoituksessaan.

Isosiskoni tiesi, että Mummon raparperipiirakka tehdään murupohjalla ja täytteeseen tulee 1purkki kermaviiliä, johon sekoitetaan 1 kananmuna, sokeria ja vähän vanilijasokeria. Haasteena jälleen oli, etten ole koskaan tehnyt tätä piirakkaa munattomana ja maidottomana. Ensitöikseni sateesta kauppaan päästyämme etsin Annin Uunista reseptin maidottomalle murupohjalle ja totesin kaikkien tarvikkeiden löytyvän kotoa, joten piti enää ostaa päälliset.


Kaupassa soitin Mutsi ja Murupullat Idalle varmistaakseni mitä kauratuotetta ostan kermaviilin tilalle ja millä voisin korvata kananmunan. (Kiitos avusta, anteeksi häiriö Ida). Toki suunnitelmakin ehti muuttua raparperista pakastemansikoihin, joita olisi kotona valmiiksi. Lidlissä oli kuitenkin 500g raparperia 2e ja nappasin sen ostoskoriin. Kotona jääkaapin avattuani muistin, että annettiin Elpun maidoton margariini hänen mukanaan yökylään. Se piirakka jäi silloin tekemättä.

Kolme päivää myöhemmin pääsin vihdoin tekemään maidottoman ja munattoman raparperipiirakan murupohjalla mikrossa. Pohjan ohje löytyy siis Annin Uunissa blogista, ja tuo taikina määrä riitti aika tarkalleen mikroon kuuluvaan rapeutusalustaan, jota käytin piirakkavuokana. Pistelin haarukalla taikinaan reikiä, ehkä hieman liiankin innokkaasti, valitsin piirakkaohjelman ja aloin valmistella täytettä.


Kuorin ja pilkoin koko 500g raparperia, josta piiraakkaan mahtui noin puolet. Kaurafraicen maustoin teelusikallisella vaniljasokeria ja ruokalusikallisella sokeria. Mikro piippasi ja kehoitti lisäämään ruokaa. Levitin ensin fraicen pohjan päälle ja sen päälle asettelin raparperit. Seuraavaa piirakkaa varten otan kaksi purkkia, nyt olin varovainen ja ostin vain yhden, koska pakastemansikoista tulee sulaessa nestettä. Ainut vain, että palasin tosiaan tuoreeseen raparperiin.

Ennen piirakan täyttöä pohja oli jo saanut vähän väriä ja vihdoin, kun piirakka oli valmis pelkäsin, että pohja on aivan kivikova ja joudun naarmuttamaan rapeutusalustan jollain terävällä kakkulapiolla tai veitsellä. Yllätyksekseni sainkin aivan helposti jaettua piirakan paloihin muovisella paistinlastalla. Raparperit olivat pehmeitä, ihan niinkuin kuuluikin, ainoa ongelma piirakassa oli, että mielestäni fraicea olisi pitänyt olla enemmän ja puoliskostani taas sokeria.


No seuraavaan piirakkaan sitten tiedän paremmin! Taidan kokeilla myös sitä mummon perinteistä ohjetta, lapset ei näemmä välitä raparperista, mutta heille voin tehdä jatkossa Elpun pyytämää marjapiirakkaa. Tosi nopeaa ja tosi helppoa, eikä tarvitse itse muistaa säätää munakelloa, kun mikrossa on asetukset valmiina.

Millaisia ruokia te valmistatte mikrossa? Vai onko teidän mikronne vain lämmittämistä varten?


POHJAN RESEPTI: 

MUMMON TÄYTE: 
1prk kermaviiliä 
1 kananmuna
1rkl sokeria
1tl vaniljasokeria
Pinnalle: raparperia / marjoja 

LASTEN TÄYTE (maidoton & kananmunaton)
1-2prk kaura fraiche
1,5-2rkl sokeria
1tl vaniljasokeria 
Pinnalle: 200-300g raparperia / marjoja 

HOX!
Kokeile omalla vastuulla. Antamani sokeri- ja marjamäärät perustuvat mututuntumaan, kuten kokkailuni yleensäkin. 

Asfaltille syntynyt tyttö

Heinäkuun alku on ollut hurjan lämmin ja hieman kiireinen. Hah, ei meillä oikeasti mitään kiireitä ollut. Mitä nyt muutettiin toiselle puolelle kaupunkia, vähän isompaan kotiin. Vanha asunto oli ihana, eikä siinä mitään vikaa vauvan kanssa olisi ollutkaan. Mitä nyt kaupungin keskusta ei ehkä olisi tulevan taaperon kanssa se paras vaihtoehto asumiselle enkä voi sanoa nauttineeni näköalasta katsoessani ikkunasta ulos toisen kerrostalon seinään ja pankin parkkipaikalle, mutta asunto oli ihana.

Uudessa asunnossa on isompi vessa ja kylpyamme. Tiskikonetta tulee varmasti ikävä, mutta keittiön ja makuuhuoneen ikkunoista näkee kirkon ja sen suuren puistomaisen pihan. Parvekkeelta näkee suoraan leikkipuistoon ja jos oikein tarkasti katsoo lehtien välistä näkee myös vettä. Asunto on ihan kiva, sijainti mitä parhain ajatellen vauvan kanssa ulkoilua ja puoliskoni koulumatkaa. Tapetit saavat luvan lähteä. Tavarat ovat löytäneet suunnilleen oikeisiin huonesiin, mutta ehtiihän ne vielä laittaa. Harva vauva syntyy laskettunapäivänä ja siihen on vielä viikko. RV 39+0 neuvolastakin sain vielä luvan uida huoletta mökillä, seuraava neuvola-aika olisi rv40+0.

Mökkiviikon jälkeen on vielä hyvin aikaa laittaa kotia kuntoon. Tavaroita paikoilleen ja repiä makuuhuoneen tapetit alas. Meillä on ihan oma vuorokausirytmimme ja seinien putsaamisen jälkeen rentoudutaan kuten aina käsikädessä sohvalla netflixiä katsoen. Siihen on hyvä jäädä nukkumaan, kun kello taitaa olla jo lähemmäs yhtä tai kahta yöllä. Muuttotarvikkeisiin kuuluu jätesäkit, joista otan yhden ja levitän leikilläni sohvan suojaksi, ihan kuin jotain muka voisi jo tapahtua.


0440 herään yllättäen. En muista että olisin koko raskauden aikana heräillyt muuten kuin vessaan, joten suuntaan sinne ja käyn takaisin nukkumaan. Ahaa, nyt sattuu. Kaivan puhelimeen lataamani supistuslaskurin esiin ja alan kellottamaan kipuaaltoja. Kuuma vesi kuulemma helpottaa, onneksi meillä on se kylpyamme. Ehkä uudet naapurit eivät häiriinny, kun lasken vettä keskellä yötä. Kylpy on kaikkea muuta kuin rentouttava. Pelkään pudottavani puhelimeni ammeeseen ja tajuan kellottaneeni supistuksia jo tunnin. Huudan vessasta olohuoneeseen puoliskoani heräämään, jos nyt edes oman reppunsa jo pakkaisi.

Puoliskoni katsoo vierestä, kun minuun sattuu ja muistelen ensisynnyttäjän ohjeita soittaa sairaalaan kun supistuksia on tullut viiden minuutin välein kaksituntia. Minun supistukseni ovat tulleet kokoajan tiheämmin kuin 5min välein ja puoliskoni käskee soittamaan sairaalaan. Voidaan kuulemma jäädä aivan hyvin odottelemaan vielä se toinen tunti kotiin, jos vain pystyn.

"Saa tänne tulla näytille, jos tuntuu että tarviitte sairaalaan palveluita, 
mutta tunti on niin lyhyt aika, ettei siinä vielä välttämättä mitään ehdi tapahtua,
hyvän kestosia sulla noi supistukset kyllä on."

Ai vaikka meiltä sairaalaan matkaakin on tunnin verran? En ole edes turvautunut buranaan ja panadoliin vielä joten burana suuhun, kun puoliskoni soittaa kuskillemme ja laitamme sairaalakassit eteiseen valmiiksi. Kuski on jo pihassa, kun minä yritän päästä pois vessasta, mitään ei tule ulos vaikka vessahädän tunne on kova. Koko kroppaa kouraisee ja väännyn pöntöllä selkäkaarelle kivusta, sen hellittäessä lähdetään autoon. Toivon vain, että jaksan odottaa koko matkan vessaan pääsyä.


Puoliskoni menee etupenkille ja kuski on suojannut takapenkille paikan minulle hänen oman taaperon ihmettelessä vieressäni. Ennen autoon nousua kouraisee taas ja kuski toteaa että nyt on tosi kyseessä. En edes yritä saada turvavyötä kiinni, se rajaa asentoa aivan liikaa. Painan jalkapohjia vasten auton lattiaa niin voimakkaasti että hukkaan croksini jonnekin kuskin penkin alle. Yrittän pysyä edes jotenkin siedettävässä asennossa kattokahvassa kaksin käsin roikkuen välillä toisella kädellä penkistä tukea ottaen. Yritän istua mutta supistukset vääntävät selän kaarelle. Tunnen vihlovaa kipua ja tunnen pidätys kykyni pettävän ja tunne on repivä.

"Tää vauva syntyy nyt!"

Keskeytän miestin vielä hyvän tuulisen jutustelun. Vastaukseksi saan tsemppausta ollaanhan me jo puolivälissä. Vääntäydyn takapenkille kyljelleen, kaikki edes istumista muistuttavat asennot ovat jo mahdottomia. Pyydän puoliskonia kokeilemaan haarojani, tulee kiire pysähtyä kun hänkin tuntee vauvan päälaen kollareideni läpi. Yhteys hätäkeskukseen ilmoittaa jonotuksesta ja  minut autetaan pois autosta pientareen puolelle.

"Täällä synnytetään!"

Puoliskoni huutaa jonnekin kauas. Housut katoavat jalastani jossain välissä (kuulemma riisuin ne aivan itse) ja istun asfaltilla, ehdin kurkata haaroihini, tytöllä on tummat hiukset ja seuraavalla kouristukella koko vauva makaa liikkumatta limaisena ja hiljaisena, mutta täydellisenä mustaa asfalttiavasten. Siinä on vauva, pelto ja auringon nousu. Eikä kukaan ottanut tilanteesta kuvaa, vaikka kysyn missä kamera on.


Huomaan meidän olevan keskellä autojonoa, viereeni on jo ehtinyt kaksi naista, toinen heistä kolmen lapsen äiti ja toinen lääkäri. Kuskin ja puoliskoni vieressä seisoo kaksi miestä puhelimet kädessä, valmiina soittamaan hätäkeskukseen, jonne me jo jonotetaan ja toinen kysyy syntyikö tyttö vai poika.

"Miksi sillä on ihan siniset sormet?"
"Se on ihan hyvä värinen."

Lääkärin pyynnöstä puoliskoni tuo autosta suojana olleet pyhkeet ja lääkäri nostaa vauvan ilmaan, kiertää napanuoran suoraksi, asettelee pyhkeeseen käärityn vauvan syliini ja taluttaa meidät takaisin autoon. Hän tuo vielä selkäni taa tyynyjä omasta autostaan ja soittaa synnärille, että kohta tulee yksi matkalle syntynyt. Lääkäri toivottaa meille hyvää matkaa ja ohjeistaa vielä etupenkkiläisiä:

"Laittakaa lämmöt täysille."

Huomaan ettei autojono johtunutkaan meistä, vaan liikennevalo-ohjatusta tietyömaasta, jonka ohitamme ajaessamme ambulanssia vastaan. Minut ja vauva autetaan paareille, puoliskoni pääsee etupenkille.

"Haluaako isä leikata napanuoran?"


Puoliskoni ottaa jo askeleen suuntaani, mutta toteaa että ammattilaisen on parempi hoitaa homma. Sairaalaan ilmoitetaan tulostamme nyt tietojen kera ja minulle laitetaan oksitosiinitippa. Puoliskoni lähettää anopilleen viestin "Vauva syntyi matkalla sairaalaan, nyt ollaan ambulanssissa ja kaikki hyvin". Ensihoitaja onnittelee tuoretta perhettä. Istukka syntyy ambulanssissa ja laitetaan muovipussiin odottamaan kätilöiden tarkastusta. Ensimmäisen äänen vauva päästä vasta auringon osuessa ambulanssin tuulilasista takaosaan ja vauvan kasvoihin.

Synnytysosaston edessä meitä odottaa useampi kätilö ja se lääkäri, joka oli tienpäällä työmatkallaan meitä auttamassa. Kätilöillekin selvisi hänen yllättävän läsnäolonsa syy. Synnytyssalissa puoliskoni pääsee istumaan ja saa lasillisen mehua. Korttiin kirjataan kätilöksi isä, pituutta tasan 50cm ja painoa 3780g  pään ympärys 31cm. Kätilö antaa puhdistetulle vauvalle uuden pipon, sairaalakassista ambulanssissa laitetun sotkeutuneen myssyn tilalle. Ensimmäisten tuntien ajan synnärillä vauvaa lämmitetään kuumavesipusseilla ja peitolla.

Minuun parsitaan neljätikkiä ennen kuin pääseen suihkuun. Pissaaminen on synnytyksen jälkeen aivan kamalaa kirvelyä ja edellisen yön vähäiset unet vaikuttavat väsymykseen. Saadaan synnärillä aamupalaa ja kunhan päästään osastolle omaan huoneeseemme sihteeri tulee jo kysymään saako iltalehden toimittaja haastatella meitä, ennen kuin yksikään hoitaja on edes ehtinyt toivottaa meidät tervetulleeksi osastolle ja kertoa ruoka-ajat.

Seuraavan päivän lööpeissä näkyy meidän vauva.


Herätys klo 0440
Ensimmäinen kellotettu supistus klo 0442
Supistuksen kesto: 74 sek (sovelluksen keskiarvo)
Supistusväli: 3 min (sovelluksen keskiarvo)
Ensimmäinen ponnistuksen tarve vessassa ennen lähtöä, toinen auton ovella. 
Vauva syntyi ehkä viidennelle tai kuudennella "kouraisulla".
Virallinen syntymäaika: klo 7
Todellinen syntymäaika ehkä 5-10min ennen.
Synnytyksen kesto: n. 2h 30min

Heti yhden päivän ikäistä vauvaa tulee sairaalaan katsomaan mummi ja pappa. Toisena päivänä vähän ihmetellään, että olisihan se ollut kiva päästä jo tänään kotiin, mutta toisaalta ihan kiva viettää tavallaan yksi "ylimääräinen" päivä hoitajien välittömässä läheisyydessä, näin kotiin lähtiessä uskon meidän pärjäävän hyvin. Kotiudemme kolmen päivän ikäisen vauvan kanssa.

Yksi ylimääräinen yö vietetään sairaalassa, koska normaalisti eräs verikoe otetaan vauvan napaverestä, mutta meidän tapauksessa se ei sattuneesta syystä onnistunut joten tuo verikoe otetaan päästä ja sen voi tehdä vasta kolmen vuorokauden ikäiselle vauvalle.

Meille tarjottiin psykologikäyntiä, mutta meidän sairaalassa olon aikana ehdittiin kerrata synnytystä kaikille sukulaisille ja kahden lehden toimittajille, joten mietittiin että eiköhän siitä ole jo jauhettu ihan tarpeeksi. Muutamaa kuukautta myöhemmin eräs entinen blogikollega julkaisi meidän synnytyskertomuksen omassa blogissaan mitä kautta vauvalehden toimittaja otti meihin yhteyttä.



4 vuotta sitten tänään, Elpu otti vauhdikkaan lähdön elämään ja sitä vauhtia on riittänyt jokaiselle päivälle ja toivottavasti riittää vielä vastakin kaikille elämäsi vuosille. Paljon onnea syntymäpäivänäsi äidin rakas pikku Tuhina, meidän neljävuotias vauhtihirmu, vesipeto, päivänpaiste ja ilopilleri. Veikeästä vauvasta on kasvanut veikeä iso tyttö.

Spraymaalilla piristystä makkarin värimaailmaan

Meillä on vihdoin yöpöydät! Matkalla kesäjuhliin (#kpkesäpartyt18) tein maailman nopeimman Ikeareissun, kun auton parkkeerauksen jälkeen olin varmasti alle kymmenessä minuutissa takaisin autolla. Joku saattoi olla hieman huolissaan ehdinkö käydä ostoksilla ja ehditäänkö porukalla ajoissa, mutta helposti.

Taktiikkana oli tietysti tarkistaa tuotteen hyllykoodit etukäteen ja ottaa ne talteen (= screenshot kaiken varalta). Skippasin yläkerran kiertämisen ja kävelin suoraan itsepalvelukassoille, kysyin myyjältä saanko mennä siitä sisään ja pääsin suoraan oikealle hyllylle, laatikot kainaloon ja itsepalvelukassa sattui myös olemaan vapaa, pääsin jonottamatta maksamaan ja saman tien ulos.


Mutta nyt en kuitenkaan kerro meidän uusista yöpöydistä, enkä meidän makkarin violetista seinästä, joka on edelleen violetti. Haaveilin näistä yöpöydistä suunnilleen kolme vuotta ja nyt vihdoin, kun niitä kasatessa makuuhuone alkoi pala palalta näyttää siltä miltä halutaan päätin, että makkarin peili lähtee heti maalattavaksi. Peili on jonkin puoliskoni FB-kirppis/roskalava löydöksen kylkiöinen.

Peilin kehys oli alkujaan tumma valkoisilla ja kultaisilla korostuksilla. Meillä ei varsinaisesti ollut paikkaa tämän kokoiselle peilille, mutta hajoamisen estämiseksi se pääsi roikkumaan ruuviin, jonka edellinen asukas on seinään tunkenut. (todellakin tunkenut, meidän omasta porasta ei ollut vastusta kun yritettiin laittaa hylly seinään). Jos oikein tarkasti haluaisin kuvailla seinän väriä sanoisin sitä varmaan tummahkoksi kirkkaan violetiksi, joka tapauksessa tumma kehys oli sitä vasten vähän liian tumma.


Makkarin tekstiilit ovat väritykseltään harmaa + valkoinen ja kalusteet, kaapit ja loput seinät valkoisia. Sängyn päätyyn ripustustaan odotteli myös valkoinen tauluhylly. Juuri varaston siivonneena tiesin mistä löydän meidän ensimmäistä autoa varten ostetun valkoisen spraymaalin, päätin kasata yöpöytien pahvit asfaltille suojaksi ja testata miten spray purkki pysyy kädessäni.

Peilin suojaaminen oli melkoinen operaatio, siihenkin hyödynsin yöpöytien pakkausten suojamateriaaleja ja teippiä. Maalauksen lopputulos ei ehkä kestä suurennuslasilla katsomista, mutta huoneen yleisilmeeseen (ja omaan viihtyvyyteeni) sillä on selvä vaikutus. Saatiin myös vihdoin ammattilainen laittamaan se onneton tauluhylly paikoilleen, nyt pitää laittaa siihen vielä somisteet paikoilleen.


Tämän välitiedotuksen myötä uskaltanen luvata kotikierroksen jatkuvan ja makuuhuoneen esittelyn vieläpä tälle vuodelle! (Onhan tässä vielä puolivuotta aikaa :D )