Maitokaakao

Rakastan kylmää maitokaakaota jonka koostumus on 4-6 ruokalusikallista kaakaota mukin/lasin koosta riippumatta. Pienempänä tein jopa tahnaa kaakaosta niin että maitoa ei ollut kuin ihan pieni tilkka. Edelleen maito on tärkeä osa mun ruokavaliota. Kaakaolla/maidolla vitamiinit alas ja iso mukillinen kaakaota saattaa hyvällä tuurilla olla myös mun aamupala ja santsimuki lounas. Ruokajuomanakin yleensä on se maitolasillinen vaikka kaapista monesti löytyy myös mehua tai limsaa.


Puoliskoni syö myslit jogurtin kanssa, minä söisin jogurttini sellaisenaan leivän kera ja myslit ja murot maidolla.

Leivänpäällä oivariini on parasta. Ollaan me kokeiltu muitakin ei niin hinnaltaan arvokkaita levitetteitä mutta se vaan maistuu meidän mielestä parhaimmalta. 

Juustoa meillä syödään leivän päällä tai pelkiltään ja pastan kanssa raastettuna.

Ruokakermaa käyttäisin mutten koskaan muista sitä kaupassa enkä kesken kokkailun jaksa lähteä ostamaan.

Rahka on aivan parasta herkkua myös, muttei mitään jokapäiväistä, ei kuulu siihen MUST-ostoslistaan. 

Raejuusto taas oli raskausaikana pakollinen jääkaapin täyttäjä muttei ole taas vähään aikaan eksynyt meidän kaappiin.


Muutoin meillä taiotaan aterioita pastasta, riisistä tai perunoista lisukkeena kanaa tai jauhelihaa ja joskus possusuikaleita erilaisiksi kastikkeiksi tai pataruoan tyyppisiksi loihdittuina sipulilla ja herkkusienillä tai ananaksella ja tomaatilla höystettynä.Tai sitten tehdään uunileipiä. Tai uunilohta ja välillä salaatteja. Yleensä syön päiväsaikaan leipää ja muroja joskus puuroa ja lämminruoka syödään vasta illalla puoliskoni kanssa yhdessä Tuhinan iltapuuhien jälkeen tai hänen syödessään itseään uneen samalla.


Mutta nyt koki ruokavalio ison kolauksen. Mistä ihmeestä mulle nyt riittää energiaa Tuhinan maidoksi, kun maito on ollut selvästi suuri osa mun joka ikistä ateriaa ja nyt Tuhinalla epäillään maitoallergiaa. Tuhinan poskissa oli tosi pitkään pahan näköistä hormoninäppylää ja kun aloin rasvaamaan niitä se muuttui ihottumaksi josta ei tunnuta pääsevän eroon. Viikko ollaan nyt rasvailtu bepanthenilla. Maanantaina neuvolan jälkeen suunnattiin apteekkiin ja ostin Aqualanin Tuhinalle vartalorasvaksi ja Aqualan L:n aamupesuille veden korvikkeeksi sekä itselle kalkkilisän.

Paahtoleivän päälle omenahilloa, murojen kanssa marjakeittoja, mehuja juomaksi hmmm mitäs muuta? En mä tän dietin takia nälkään kuole eikä se nyt mikään marttyyrimainen uhrauskaan ole, huolettaa vain oman maidon riittävyys Tuhinalle. Varmaan ihan turhaan mutta huolettaa kuitenkin. 

4 kommenttia

  1. Ens viikko on siis uuden ruokavalion metsästys- ja treenausviikko?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan suurin metsästys on se mihin saa sotkettua kaakaon.. kaurajuoma ei toimi :D

      Poista
  2. Ooks koskaan syönyt sellasta paahtoleipää, jonka päällä on hilloa ja raejuustoa? :D Me ollaan aina syöty sitä kotona ja mun mielestä se on just hyvää ja ihan tavallinen ruokalaji, mut Lari sanos mulle viikonloppuna et se on oudoin yhdistelmä mistä se on koskaan kuullut :D (HUOM näin sanoo Lari, joka ite laittaa majoneesia puuron päälle!!!!)

    Tsemppiä kauheesti! Maitoallergia ja muutkin lastenallergiat on onneks sellasia, ettei ne kestä ihan koko elämää :) tehkää vesikaakaota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesikaakao on pahaa :D haha oon syöny ruisleipää kinkulla ja raejuustolla mut hilloo ja raejuustoo en oo testannu :D ei se kyllä kovin paljoo yllätä että mun moniallergigon lapsella on allergiaepäily :D toivon et noi posket paranee ja ens kuussa saadaan lääkärin luvalla palata maidolliseen. :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !