Kaksplus.fi

Porkkana sose

Eiliselle sattui päällekkäisyys ja pitkään mietin muskarin ja sosekurssin välillä. Muskarissa oli viimeviikolla ihanaa mutta toisaalta sosekursseja järjestetään kolme kertaa vuodessa, eli jos aloitetaan soseet 4kk kohdalla jäisi kurssi käymättä, jos taas pärjätään omalla maidolla 6kk ikään saakka niin silloin just ja just oltais ehditty ennen tositoimia.

Neuvolan täti vielä mainosti torstain vauvaryhmässä tätä kurssia, yksi tuttu kasvo muskarista oli tullut myös puolivuotiaan poikansa kanssa ja mietti soseiden ja muskarin  välillä myös.

Aamulla herättyämme soitin kurssin järjestäjille tulostamme. Lähdettiin puoli kymmenen aikaan liikkeelle, oltaisiin ajoissa niin ehtisin alkaa syöttää Tuhinaa vielä ennen tunnin  alkua. Pihalla olikin vauvaryhmästä tuttu äiti odottelemassa toista ryhmäläistämme. Oltiin ensimmäiset paikalla. Lopulta meitä oli 7 äitiä vauvoinemme ja yhden äidin sisko. Ja yksi näistä äideistä ei ollut tuttu, kaikki muut oltiin vauvaryhmästä tuttuja. Ja samalla kun kuunneltiin vauvat itki, söi ja nukkui vuorotellen.



Kurssin järjestäjinä oli kansalaisopistolta joku ravitsemus henkilö, en enää muista titteliä ja lappukin on jossain, ja neuvolasta terveydenhoitaja. Ensin oli pieni teoria pläjäys mitä ruoka-aineita kannattaa ja pitää välttää ja mitkä on annos koot ja suositukset näin pienille ja saatiin myös muistilappu kauanko mikäkin pakkasessa säilyy. Nipusta löytyy myös reseptejä.

Tämän jälkeen kaksalaisopiston täti teki kolme mallisosetta ja niitä sitten verrattiin purkkiruokiin. Enpä edes katsonut minkä merkkisiä kaupan soseet olivat.


Ensimmäisenä porkkanasose - itse tehty oli aika rakeista ja makean makuista kaupan sose taas... no en olisi tiennyt että kyseessä on pelkkä porkkana olisin veikannu peruna-porkkanaa, sen verran mieto oli maku.

Toisena perunaa ja possua - kuvassa mössö näyttää vähän oranssilta, todellisuudessa se oli aika tumman ruskeaa. Edelleen koostumus ei ollut läheskään niin hieno kuin valmissoseessa. Mausta taas. No jos olisin saanut porkkanaa ja tätä silmät kiinni niin luultavasti en olisi edes tunnistanut niitä toisistaan, eipä juuri maistunut miltään.

Kolmantena valkoista kalaa ja perunaa - jos oikein muistan kyseessä oli seitiä. Tähän oli laitettu pikkuisen sekaan tilliä. Koostumus oli taas pikkuisen paakkuisempaa kuin kaupan sose mutta sileämpää kuin oma porkkana ja perunapossu. Tässä kaupan soseessa oli jo selvästi oma ihan hyvä maku, itsetehdyssä peruna tasoitti kalan makua.

Viimeisenä mustikkakiisseli, tuoreista marjoista, perunajauho suurusteella. Tähän kyllä itse olisin kaivannut sokeria tai muuta makeutusta.


Ja Tuhina sai lapasensa lisäksi ihan vaan maitoa. 

Listasin vielä muutamia kivoja sattumia tältä viikolta. 

Tiistaina kävin tietämättäni MLL:n perhekahvilassa. Samassa paikassa toimii maanantaisin kaupungin perhepuiston avoinkerho, en tiennyt että se on vain maanantaisin, mutta onneksi oli ohjelmaa ja törmäsin vauvaryhmästä tuttuun äitiin jonka poika on kaksi päivää Tuhinaa vanhempi.

Keskiviikon pullakahvit perhekerhon jälkeen.

Torstaina koin positiivisen yllätyksen. Kävin lähikaupoista ja apteekista etsimässä Tuhinalle hiusharjaa, mutta lähdin kotiin tyhjin käsin. K marketin kassoilla oli ruuhka aika, vanhempia henkilöitä ostoskärryinensä enkä vaunujen kanssa kehdannut syöksyä läpi. Huomasin pihalla vähän pelottavan oloisia humalaisia miehiä. Odottaessani jonojen liikkumista keskellä kaksi näistä miehistä olut pakkeinensa tuli mun taakse. Toinen kysyi kumpaan jonoon oikein kuulun ja kun selvisi etten kumpaakaan hän lompsi ja siirsi yhdet ostoskärryt ja totesi kohteliaasti maksavalle mummolle että pitää päästää tyttö ja kärryt läpi.

Lähdettiin sitten vielä cittarista etsimään harjaa, ystäväni sisko on kauppakeskuksessa töissä ja jäätiin moikkaamaan häntä kun hän bongasi ystäväni!  Tämä oli se ystävä jonka näkemisestä keskiviikkona myöhästyttiin.

Ja perjantaina koettiin ylpeyden hetkiä kun puoliskoni lompsi koulusta kotiin näyttäen arvosanaa K3 koelapussaan! 

Pikkuhiljaa paikallisia äitikavereita alkaa löytymään ainakin niin että on juttuseuraa näissä kerhoissa. Nopeasti meni viikko taas. Katsotaan mitä nyt keksitään viikonloppu ohjelmaksi :)

4 kommenttia

  1. Toi kuva, jossa Tuhina nukkuu (?) lappusten päällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep siihe tsippas :) aina se on ♡

      Poista
  2. Sosekurssi! En ees tienny että sellasia järjestetään! (no en kyllä kauheesti muutakaan tienny äitinä olemisesta :D) Ihanaa oikeesti, että sulla on kaikkia tollasia uusia vauvaharrastuksia ja että oikeesti oot innokas oppimaan kaikkia juttuja esim just vauvan ruokavaliosta! Tsemppihalit sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän haleista :) en miekään aiemmin tienny melkei mitää :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !