Kaksplus.fi

Syksy

Hetki sitten aurinko vielä leikitteli kauniisti ruskan maalamilla lehdillä. Nyt syksy on riisunut lehdet puista ja niitä haravoi niin kunnan kuin kiinteistöpalveluiden työmiehet ja taloyhtiöiden talkooväki. Traktoreita nään useamman peräkärryjen kanssa. Suurin osa puiston penkeistä on jo viety talvisäilöön ja etsin lähintä istumapaikkaa.

Takapihalla meluaa ruohonleikkuri aivan pihakeinun ympärillä. Taivas on harmaa. Kylmä ja kova tuuli irroittelee viimeisiäkin lehtiä puista. Asfaltti kiiltää märkänä. Sade on vielä jossain muualla mutta kumisaappaat ovat silti päivän kenkävalinta. Vielä on muutama pyöräilijä ilman pipoa.

Vanhempi pariskunta kävelee käsikädessä. Koululaisia menee välillä ristiin ja rastiin. Kirkon kerhotiloista tulee äitejä lapsiensa kanssa. Tuhina nukkuu vaunuissa. Katselen suihkulähdettä joka on tyhjennetty jo vedestä. Huomaan kuinka koiran ulkoiluttaja katsoo minua ja näyttää ajattelevan mitä ihmettä minä täällä teen.

Minä tarkkailen syksyä. Harmaata taivasta, liikennettä, ohikulkevia ihmisiä ja autoja. Aiemmin syksy on vain ollut syksy - pakollinen vuoden aika ennen odotettua talvea ja lunta. Tulee ruska tulee kylmä vaihdetaan autoihin talvirenkaat  lehdet tippuu sataa vettä  kunnes tulee se kaunis päivä jolloin vesisade on vaihtunut lumisateeksi.

Aiemmin syksy on ollut sitä aikaa kun koulussa on jo selvää kuka on kenenkin paraskaveri ja ryhmähenki on saavutettu. Opiskelusta ja läksyistä on tullut osa arkea. Tai viimeisetkin kesäterveiset on vaihdettu töissä ja alkaa uudet tavoitteet. Tänään en ole töissä enkä koulussa.

Minä tarkkailen haikeaa harmaata yksinäistä syksyä jonka tehtävä on valmistaa luonto talveen. Tunnen itsenikin haikeaksi ja yksinäiseksi kun en uskaltanut astua portista sisään. Mutten tiennyt saako vaunuja sisälle enkä niitä kadulle halua jättää. Harmittaa mutta tiedän että oikeasti en ole yksinäinen. Toisin kuin syksy minua odotetaan ei talvea joka tulee jälkeeni tai kesää ennen minua vaan minua tässä ja nyt kaivataan.

Jatkan matkaani ja tarkkailen kelloa. Kahlaan vaunujen kanssa koko kapean jalkakäytävän levyisen lehtikasan läpi kohti suojatietä. Etsin uusia reittejä missä käydä kävelyllä. Puoliskoni pääsee koulusta vasta tunnin päästä. Kävelen tuttua reittiä uudelleen. 

Koululaiset pyöräilevät ja kävelevät pienissä ryhmissä koteihinsa. Pojat juttelevat edelleen Pokemonkorteista. Kysymys voinko kutsua sut mun synttäreille saa tylyn vastauksen, en tuu mua nuorempien synttäreillä. 

Kulutan aikaa enkä edes yritä kävellä reippaasti. Lompsin kotiinpäin hidastan puoliskoni koulun kohdalla ja mukamas tutkin näyteikkunoita. Ulos tulee ryhmä nuoria kurkin olkani yli muka huomaamattomasti ja näen tutun pipon ja takin, mutta jatkan silti matkaani, hitaasti. Joku viheltää takaani. Tiedän ettei se ole kuka tahansa. Tuhina nukkuu edelleen ja kävelemme kolmisin kotiin. Unohdan haikeuden kun höpötämme niitä näitä. Parkkeeraan vaunut eteiseen ja samalla harson takaa kuuluu ääntä. Saamme Tuhinalta leveän, tyytyväisen hymyn.


Pudonneet lehdet vyöryvät  eteenpäin tuulessa ja muodostavat uusia kasoja puistoon koko nurmikon leveydeltä. Aamuaurinko maalaa kirkkorakennuksen keltaiseksi, aika komea näky pilvetöntä taivasta vasten. Tänään me mennään kerhoon.

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !