Kaksplus.fi

Vauvani mun

Vauva, vauveli, neiti, nappula, pikkunen, rakas, höpönassu, ähinä, puhina, Tuhina. Vauva, meidän neiti Tuhina, on ryöstänyt äidin sydämen ja ajan totaalisesti. Ja kyllä hän on myös möyrinyt tiensä kaikkien sukulaisten sydämiin. Myörinyt, koska se kuvaa hänen tapaansa päästä eteenpäin tällä hetkellä, ei siksi että sydämiin olisi ollut mukamas vaikea päästä.


Tuhina neljä kuukautta kasvaa hyvää tahtia (vaikka vauvauintiohjaaja luuli hänen täyttäneen vasta 3kk). Hän viihtyy parhaiten vatsallaan ja osaa myös satunnaisesti leputtaa päätään lattialla. Toki hän osaa myös hermostua kun vatsallaan olo on aika rankkaa mutta missään nimessä selälleen ei mennä ja vastaan väännetään jos äiti tai isi yrittää kääntää. Eteenpäin päästään myös, hitaasti mutta varmasti vaikka ryömimiseksi sitä ei  voi vielä kutsua hyvällä tahdollakaan. Lelut ja kädet löytävät tiensä suuhun selällään ja mahallaan ollessa, varpaissakin roikutaan selällään ja kyljellä ollessa. Kovasti Tuhina myös vääntää itseään istuma-asentoon, kunhan vain on hiemankaan puoli-istuvassa asennossa. Toinen tämän hetken hitti juttu on hyppiminen, tai siis polvien joustaminen, mutta sehän on tärkeä taito sekin!

Uskallan väittää että Tuhina rakastaa vettä, sen kyllä luulisi tulevan jo geeneistäkin, puoliskoani kun on mahdoton saada vedestä pois ja minuakin on sanottu lapsena ällistyttävän nopeaksi vaatteiden vaihtajaksi kun on kuulutettu rannalle lähtöä. Lauantaina meillä oli ensimmäinen vauvauinti ja ohjaajakin kehui kuinka Tuhina naureskeli puolivälin piirileikissä kun näki muitakin vauvoja.

4kk vauvan kanssa on opettanut ainakin sen että vauvan kanssa kannattaa varata reilusti aikaa, ihan sama minne menee. Tästä huolimatta en koe vauvan kanssa liikkumista haastavaksi päin vastoin, mulla on melkein aina vaunut takakontissa kun lähden vauvan kanssa autolla jonnekin. Juna-ja bussimatkakin onnistuu, testattu on!

Vaikka Tuhina on ollut iso osa perhettä ylivuoden (kyllä lasken myös raskausajan), on minun pakko edelleen hämmästellä, ihailla ja ihmetellä tuota pientä, vaikka paljon onkin kasvanut, sievää, ihanaa, iloista, nauravaista vauvaani. Hän höpöttää,  myös öisin ja nauraa jonkin verran ääneen. Jos sille päälle sattuu tai tarve vaatii (lähes tulkoon aina se on se tarve - yleensä väsymys, joskus myös nälkä tai vaippa - jos Tuhina oikeasti joutuu itkemään) on hän varsin kova ääninen  niin mahtava tapaus. Aivan ihana. Niin pieni ja puhdas, kaunis ja viaton, jotenkin niin hauras vaikka jäntevä onkin. Ei voi äidin rakkautta käsittää ennen kuin itse on äiti, eikä vieläkään. Kai se kasvaa sitä mukaa kuin lapsikin kasvaa.


Saan olla kiitollinen kun se mies johon aikanaan hullaannuin ja heti perään täysin rakastuin on nyt oma puoliskoni ja siitä että hän on kanssani tätä arkea ja sen ihmeitä jakamassa ja nyt meidän välistä suhdetta on kasvattamassa ja lujittamassa uusi rakkaus jonka jaamme, meidän rakas Tuhina. Olen aivan myyty.

2 kommenttia

Ihana yllätys, kiitos kommentista !