Vaatekaappi

Mietin pitkään kirjoitanko vai en ja jos kirjoitan niin uskallanko julkaista vai en... Juttelin kuitenkin pikkusiskoni kanssa ja me tultiin siihen tulokseen että mulla on ongelma ja tämä blogi kertoo meidän perheestä, meidän arjesta ja musta joten ehkä on ihan sallittua kirjoittaa ongelmistaan, vaikka tämä onkin vähän väärin päin mennyt ongelma.

Olen aina ollut meistä kolmesta siskoksesta se "isoin" jos meistä nyt ketään isoksi voi sanoa. Jos yleensä pikkusiskolle annetaan niitä pieneksi jääneitä vaatteita, niin pikkusiskoni antoi mulle farkut jotka olikin hänelle liian isot. Nuo farkut oli pesun jälkeen lähes mahdotonta saada päälle ilman jonkin sortin venkoilua. Kunnes.

Niin no yleensä sitä puhutaan miten raskauskilot vain jää eikä niistä meinaa millään päästä eroon, mikä tekee tästä mun ongelmasta nurinkurisen ja oikeasti mietin että saako tästä edes valittaa mutta täältä pesee. Nimittäin mun vaatekaapissa on suurimmaksi osaksi tällä hetkellä huonosti istuvia, himpun verran liian isoja housuja.

Raskausaikana heti kun normaalit housut alkoivat kiristämään aloin käyttämään eniten mun mammafarkkuja, ruskeita yhden koon liian isoja housuja, yksiä harmaita puoliskoni housuja ja kesällä mun vaaleanpunaisia sortseja. Eli en ole venyttänyt housuja pilalle.  Puoliskolleni olen kyllä väittänyt jo pitkään että olen kutistunut, mutta nämä harmaat farkut oli viimeinen niitti. Pitkän tauon jälkeen minä vain vedin ne jalkaani ja ne jäi jopa löysiksi. Muistan kyllä että ne piti kiskoa päälle.

En tosiaan ole sitä sorttia että jaksaisin pahemmin kiinnostua omasta ulkomuodostani, kunhan nyt hiukset ja vaatteet on puhtaat. Isot vaatteetkaan ei olisi ennen ollut ongelma kun olin muutenkin vähän poikamaisempi tai ehkä neutraalimpi pukeutuja eli vaatteet saattoi olla muutenkin isohkoja tai lähempänä lökärimallia, mutta nyt kun kaapissa on oikeasti niitä tyttömäisempiä housumalleja toisin sanoen hyvin istuvia sopivan kokoisia pillifarkkuja (tästä muutoksesta saadaan kiittää puoliskoani) ne ei ihan oikeasti näytä eikä tunnu kivoilta kun ne ei istu oikein.

Espoon reissulla isosiskoni ensimmäinen kommentti oli "oho ootpas pieni." Ja nyt joulun kunniaksi kävin pitkästä aikaa puoliskoni vanhempien luona vaa'alla joka näytti reilu 2kg vähemmän kuin äitiyskortin ensimmäinen merkintä. Ja kyllä tämä paino on lähtenyt lihaksista. En edes tiedä onko mulla koskaan aiemmin ollut näin rimpulat jalat ja kuvittelin että mun käsivarsissakin oli vielä joku aika sitten jotain lihaksen tapaista.

No jaa. Onneks mulla on muutamat sukkikset ja yhdet legginssit (kiitos pikkusiskon ps. taisin palauttaa sulle ne jotka annoit mulle ja mulla on ne jotka unohdit....) Ja se joululahja jonka sain Annilta. Se oli kyllä mun vaatekriisin pelastus. Housut on saman tapaiset kun ne perfect pantsit joita mietin synttärilahjaksi, mutta ei edelleenkään olla tilattu... hups. Mutta jotta ilmeisestikin sen aikaa että vaatteet alkaa taas pysyä päällä olen pienempi ja tyttömäisempi kuin kertaakaan yläasteen jälkeen. Uudenvuoden kunniaksi puntarin lukemakin on palannut sinne yläasteelle.

Onnea on myös synttärilahjaksi saatu hame joka antaa hyvin lisäpituutta muutamalle mekkopaitulille jotka tuntuisi liian lyhyiltä pelkkien sukkisten kanssa. Eikä sillä että koskaan olisin miettinyt sen suuremmin mitä suuhuni pistän, niin eipä tarvinnut joulupöydässä arpoa syönkö vai enkö syö. Söin kyllä.