Kahden kesken

Puoliskoni mummo tarjoutui jo tammikuussa ottamaan Tuhinan uudelleen yöhoitoon, kun tarvitsisimme. Päätettiin odottaa että puoliskoni työssäoppiminen on ohi, niin saisimme parhaiten levättyä. Reilu viikko sitten tuumailtiin että mites seuraava viikonloppu ja soitettiin nummolle. Sovittiin että ainakin la-su yöksi ehkä jo pe-la yöksikin.

Keskiviikkona tehtiin ratkaisu että perjantaina viedään. Tuhina nukkui hyvät aamupäivä päikkärit autossa joten nukahti vasta yhdeltä pitkille päikkäreille ja herääminenkin meni kuuteen. Puoli seitsemän aikaan jätettiin iloinen Tuhina isomummonsa syliin. Mukaan pakattiin vaatteiden lisäksi rasvaa ja reculattia poskille. Ja viikon mittaan pumpatut maidot pakastimesta.

Autoon noustessa puoliskoni laittoi radiota heti tavallista kovemmalle ja lähdettiin hakemaan ruokaa. Puoliskoni hesestä ja minä marketista ruokakermaa kanalle. Matkalla sain ajatuksen jos mentäisikin nyt syömään jonnekin, niinkuin oli tarkoitus mennä vasta lauantaina, ystävänpäivänä. Puoliskoni vastasi puhelimeen vasta kassalla, joten se siitä suunnitelmasta.

Kaupasta tullessani tuhersin itkua etten halua kotiin. Tyhjään kotiin. Aikamme ihmeteltiin mitä sitten tehtäisiin ja löydettiin lopulta toisemme vierekkäisistä kampaamon pesutuoleista. Puoliskoni hiuksista sen huomaa selvemmin. Minä kun vain leikkautin latvoista kuivat pois ja kerroksia rikottiin vähän reilummin.

Lauantaita varten käytiin hakemassa liput ja pora anoppilasta ja vietettiin siellä tovi. Kotimatkalla haettiin vielä muutamat sipulirenkaat ja kanasalaatti minulle kun puoliskollani edelleen odotti se heseateria autossa.

Lauantaina nukuttiin pitkään! Hämmentävää herätä aamulla itsestään, ilman että joku herättää tai on herättänyt useamman kerran yöllä. Ja niin rintapumppuhan mulla olikin seuraneitinä ensimmäisenä ja kun sain maidot jääkaapiin kömmin takaisin peiton alle puoliskoni kainaloon. Heräsin seuraavan kerran vartin yli yksi.

Tarkoitus oli käydä hakemassa ruuveja ja porata nuo kaksi makkarin hyllyä seinään omille paikoilleen, mutta eihän me mitään saatu aikaiseksi. Lähdettiin neljän jälkeen ajelemaan kohti jäähallia. Puoliskoni kuuli ilmaispelistä ja halusi mennä sen katsomaan ja sattumalta saatiin anopilta liputkin. Hallin kioskista ostettiin makkarat ja limsat ja mulle myös popparit. KooKoo-SapKo ja niinhän ne oman kylän pojat ottivat takkiinsa. Ymmärrän kyllä urheilusta ja laji kuin laji menee livenä tai telkkarista jos jonkun kanssa katsoo, mutta nyt täytyy tunnustaa että seurasin kannustuskuoroa ja kaikkea muuta yhtä epäolennaista siinä samalla. Näin mie kuiten kaikki omien maalit, sehän se tärkein on.

Meidän oli tarkoitus mennä syömään hienosti sitten pelin jälkeen, mutta ei muistettu tehdä pöytävarausta niin ei meinattu päästä mihinkään. Tai yhdessä sanottii että sorry we are busy ja toiseen olisi päästy vasta tunnin päästä. Melkein kaikissa muissa oli sitten pöydät niin täynnä että itsekin osaa laskea kauanko se ruuan saaminen kestäisi.

Päädyttiin Rossoon, eikä kyllä harmita yhtään. Ruoka oli hyvää ja mahat tuli täyteen, vaikka annokset näytti aluksi pieniltä ja kauniilta. Oli niin nälkä ettei ehtinyt käydä mielessä ottaa kuvaa ravintolassa.

Sunnuntaina tulin kirkosta äkkiä kotiin, yleensä juttelen siellä vielä tunnin kokousten jälkeen, mutta nyt tulin hakemaan puoliskoani että lähdetään hakemaan Tuhinaa.

Tuhina oli niin riemuissaan mummolassa kun leikittiin hetki ruoan jälkeen. Aivan ihana pieni! Kotikin tuntuu heti kotoisammalta kun kuuluu Tuhinan ähinä puhina höpötys ja hihkunta kun hän konttailee ympäriinsä ja kiipeilee seisomaan kaikkea mahdollista tukena käyttäen.

Ihanaa olla välillä kahdestaan mutta ihanaa on olla kolmestaan!