Pikku juttuja

Nyt äkkiä oksennan ajatusvirran tähän näppiksille, kun kerran vielä muistan. Viimeviikolla tapahtui hyvin vähän ja vähän enemmän kuin vähän viikonloppua kohden. Mun puhelimen kuvat on lajiteltu automaattisesti viikoittain ja se onkin äärettömän iso apu aina kun mietin viikon tapahtumia.

Maanantaina olen näköjään ottanut peilikuvan hiukset takussa, yöpuku päällä. Oletan siispä ettei olla tehty juuri yhtään mitään, ei ainakaan mitään järin suurta.


Tiistaina on otettu kuvia Tuhinasta ostoskärryissä, kun hän syö avaimenperänä roikkuvaa tuttia. Ollaan siis todistettavasti käyty ruokaostoksilla. Tiistaina oli myös muskarin esityksen harjoitukset.

Keskiviikkona kirjoitin toissaviikon kuulumiset ja puoliskoni jätti mut yksin sähläämään blogin kanssa ja meni Tuhinan kanssa kauppaan.

Helatorstaina oli muskarin esitys ja kevätkauden päättäjäiset kirkossa. (Me ollaan käyty seurakunnan kirkkomuskarissa.) Tuhinakin taisi vähän jännittää uutta tilannetta, kun oli tutti suussa koko esityksen ajan eikä luopunut soittimista ollenkaan, hyvä että esityksen jälkeen sain marakassin ja kulkusen annettua pois. Tuhinan yleisönä oli yksi hänen kummitäti ja puoliskoni tottakai. Mummu ja vaarikin tulivat hiukan myöhässä, suoraan keski-Suomesta. Kirkko oli yllättävän täynnä ja me Tuhinan kanssa esiintyjien takarivissä, niin ei nyt saatu kuvia kun koko ajan joku oli meidän edessä ja meidän seurue istui muutenkin aika kaukana.

u6

Loppuviikon hulina alkoikin sitten samantien kun tultiin kirkolta kotiin. Ensin lähdettiin kauppaan hakemaan antennipiuhaa, kyllä vaan ollaan viimeiset 10kk katsottu kotona vain netflixiä. Samalla reissulla matkaan tarttui tottakai kisaeväät. Kaikki söi vaan niin hyvin että kisaeväät meinasi jäädä syömättä.

Perjantaina toteutettiin vihdoin meidän makuuhuoneprojekti, sitä varten äitin ja isin meille pyysinkin. Vietin reilun tunnin kaveriaikaa ilman vauvaa. Sillä välin pojat (isi ja puoliskoni) jatkoivat projektia ja Tuhina oli vaunulenkillä mummun kanssa.


Lauantaina oli Kympinnainen tapahtuma. Lähdin kymmenen jälkeen hakemaan ystäväni ja yhdeltätoista tapahtuma alkoi. Olin tapahtumatorilla koko päivän. Tai siis sen kuutisen tuntia mitä tapahtumapäivä kesti. En juossut mutta kaikkien tanssillisenjumpan ja alkuverryttelyn teimme. Oli melkein pakko jumpata että tuli lämmin, sen verran vetoisa oli meidän piste jäähallissa. Kuultiin livemusiikkia ja tavattiin paljon uusia ihmisiä ja muutamia tuttujakin. Illalla käytiin vaunuilemassa koko perheen voimin.

Sunnuntaina otettiin rennosti kotona, oli vaarnakonfferenssi Helsingissä mutta meidän ei nyt ollut mahdollista lähteä sinne.

2 kommenttia

  1. Ihana turkoosi Jaffa-verho ekassa kuvassa :) Meillä on samankuosiset lakanat ja ne on ihan mun lempparit!

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !