Lemmikki

Mulla ei lapsuudessani ole ollut omaa lemmikkiä. Jos en ihan väärin muista niin eniten lemmikistä haaveili isosiskoni. Minulle todettiin jossain vaiheessa, muistaakseni kymmenen vanhana, allergia kaikille karvaisille eläimille, paitsi hevosille. Sen seurauksena liityin Polluxiin, sain hirnuvan herätyskellon ja vuorasin huoneeni seinät hevosjulisteilla. Sitten yläasteella isosiskoni sai mahti ajatuksen! Jos hän saisi pupun niin olohuoneessa sohvalla nukkuvat äiti ja isi saisivat oman huoneen! (Meillä oli 4h + k ja kun äitin ja isin vesisänky myytiin me kaikki kolme tyttöä saatiin omat huoneet).

Niin meille tuli kaksi pupua, Nasu ja Possu. Ne saatiin isosiskoni kaverilta jolla oli kolme kaninpesuetta syntynyt lähes samaan aikaan. Näin äiti ja isi saivat oman huoneen ja uuden sängyn. Minä sain allergisena oman huoneen, parvisängyn ja vaaleanpunaiset puputohvelit. Puput ja siskoni asuivat yhteisessä huoneessa kunnes jossain vaiheessa pupuista tuli parveke pupuja.



Nyt anoppilassa on pupu. Ja lankoni kihlatulla on ollut pupu jo pitkään. Ja yksi kälyistäni hankki myös pupun. Joten lemmikki keskustelua on käyty myös meidän perheessä jonkin verran. Olenko muuten kertonut että puoliskoni haaveili jokin aika sitten (tai ehkä salaa haaveilee vieläkin) kilpikonnasta! Kyllä minustakin se  on kaunis kiiltokuva jossa lapsiperhe asuu koiran kanssa omakotitalossa. Ja toisinaan haaveilenkin että joskus oma koira voisi olla kiva. Mitä isompi ja karvaisempi sen parempi.

Nyt olen tosi onnellinen että anoppilassa on pupu ja että mulla on ystäviä joiden luona voidaan käydä katsomassa kissoja ja koiria, koska Tuhina on nyt tosi kiinnostunut kaikista eläimistä. Vaikka en itse allergioideni takia ole oikein koskaan oppinut nauttimaan eläinten seurasta, minusta on silti ihanaa nähdä kuinka Tuhina ihmettelee ja innostuu nähdessään karvaisia kavereita ja haluan myös tarjota hänelle näitä eläinystäviä, juurikin lemmikinomistaja kavereideni kautta.



Mutta että tässä elämäntilanteessa, tähän asuntoon, pupu tai kilpikonna joka tietää lisää siivousrutiineja, sanon ei kiitos. Sanoin puoliskolleni että sitten kun meillä on ollut kuukauden päivät koko asunto niin siistinä että vieraita voisi kutsua tupatarkastukselle joka päivä, niin sitten voidaan harkita lemmikkiä. Ja puoliskoni vastasi että mites sitten se toinen lapsi, sekin sotkee.

Joo, sotkeehan se. Mutta nyt alan olettaa että meidän perheeseen ei välttämättä tähän hätään edes satu kahta vaippaikäistä samaan aikaan. Ja pyykkiä pitää pestä joka päivä jo nyt, koneelliset pyörivät sitten ehkä vähän täydempinä vain. Tiskitkään ei haittaa, onhan meillä tiskikone. Lemmikin häkkiä tai terraariota pitää siivota jos ei joka päivä niin jokatoinen, ja sitten nekin pitäisi opettaa sisäsiisteiksi.. Joten on kai aivan eri asia haaveilla vauvasta kuin lemmikistä. Onhan?

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !