Kaksplus.fi

Hukatut ystävät

Muistelen kuinka kesällä 2008, ennen huolia ja murheita, oltiin Raumalla. Isosisko meni tädille ja minä isoäidin ja isoisän luokse. Isosisko oli saanut ajokortin keväällä ja me oltiin kaksin liikkeellä meidän ladalla. Vietettiin aikaa parhaiden ystäviemme kanssa. Istuttiin takapihalla ja suunniteltiin ja haaveiltiin kuinka siistiä olisi jos sitten aikuisena asuttaisiin kaikki samalla alueella, naapureina. Miehet olisivat kavereita keskenään ja me oltaisiin kaikki kotiäitejä. 

Muistan Nuorten Naisten leirit. Silloin jaettiin salaisuudet, paljastettiin ihastukset ja vietettiin aikaa yhdessä paljon. Tutustuttiin uusiin tyttöihin ja luotiin paljon ikuisia ystävyyssuhteita.


Nyt huomaan että muutamat todella tärkeät ystävyydet, sellaiset joiden kanssa ollaan aina jatkettu siitä mihin viimeksi jäätiin, ovat hukkuneet. Se surettaa minua äärettömän paljon. Huomaan ettei enää ollakaan niin läheisiä kuin aikoinaan. Välimatka ja muuttuneet elämäntilanteet ovat tehneet tehtävänsä. Kun kysyn mitä kuuluu saan vaustaukseksi "aivan hyvää, entäs sulle?". Ja sitten mietin mitä siihen voi vastata. Haluaako tuo toinen edes tietää mitä mulle oikeasti kuuluu, mitä kaikkea haluaisin hänelle kertoa? Koska selvästikään hän ei halua kertoa minulle sen enempää. Tai sellainen tunne minulle tulee lyhyestä "hyvää kuuluu" vastauksesta. 

Huomaan ystävieni menevän naimisiin ja mietin että ei taida tuokaan kutsua häihinsä. Eikä tuokaan, tai tuokaan. Myönnän kyllä pettyväni kun huomaan olleeni oikeassa. Ymmärrän toki että häissä yleensä syödään ja ruoka maksaa ja häät maksaa muutenkin joten sinne tottakai kutsutaan ne ihan oikeasti läheisimmät ystävät. Mutta minuun sattuu huomata että hyvin harva ystäväni pitää minua tarpeeksi läheisenä, tarpeeksi tärkeänä kutsuakseen minutkin osaksi yhtä elämänsä suurimpaa juhlaa. Juhlaa josta kuitenkin jaettiin haaveet silloin nuorempana. Pahinta on kuitenki ehkä se etten tiedä onko tunne molemminpuolinen. En tiedä kaipaavatko ystäväni minua samalla tavalla kuin minä heitä. Kyse ei ole siitä että suuttuisin koska en saanut kutsua häihin, vaan siitä että tunnen itseni ulkopuoliseksi, hylätyksi, vaikkei mulla koskaan ole ollut sellaista tiivistä kaveriporukkaa josta nyt olisin pudonnut pois, mutta tuntuu että useat mun ystävät ovat unohtaneet minut. Tai ehkä kenties minä unohdin jossain välissä heidät ja sekös tässä tuntuu vielä lohduttomammalta ajatukselta.


Tiedän etten todellakaan ole paras pitämään yhteyttä. Mutta kun kysyn muilta "mitä kuuluu" niin minä ainakin haluan ihan oikeasti tietää silloin mitä kuuluu en vain "ihan hyvää, mitäs sulle". Olen siinäkin mielessä surkea ystävä että useimmille ystävilleni jotka lähtivät lähetystyöhön en kirjoittanut kertaakaan. Omalle siskollenikin hyvin harvoin. Ja nyt kun nuo ystävät ovat palanneet kotiin musta tuntuu että he voisivat olla yhtä hyvin ventovieraita tai hyvänpäivän tuttuja.

Mitä jos vain unohtaisin kuinka tärkeitä he ovat minulle. Mutta ei se niin toimi. Minä muistan miten ollaan itketty yhdessä mustasukkaisuutta, lohdutettu ja tuettu toinen toisiamme teini-iän seurustelujen päättyessä. Tsempattu toisiamme lähes kaikessa. Ja ennen kaikkea nautittu täysillä elämästä ja ystävyydestä. Naurettu, pelattu rannalla lentopalloa, talvisin porukalla sählyä, valvottu myöhään yökylässä, muistan päämäärättömät kävelyt joiden aikana on saatu puhua aivan kaikesta. Jos joku voisi pyyhkiä nämä muistot pois ei ehkä tuntuisi niin pahalta huomata että nuoruuteni parhaat ystävät ovat hukassa. Tunnen itseni usein tosi yksinäiseksi, ihan kuin multa puuttuisi täysin yksi kokonainen tukiverkosto.


Yksin on vaikea herättää sammunutta ystävyyttä ja tutustua uudestaan, mutta edelleen minä yritän parantaa tapani ja kysyä hieman useammin mitä kuuluu. Ehkä sitten jonain päivänä vielä saan kuulla mitä ystävilleni oikeasti kuuluu.

2 kommenttia

  1. Tää on niin totta! Kyllä varsinkin ne lapsettomat ystävät hehlposti vaan jää. Ihan vaan senkin takia kun arjen aikataulut menee niin eri tahtiin. On kuiteski kiva, että äitiyden myötä on tullut uusiakin ystäviä! :) <3

    Mulla on sulle haaste mun blogissa jos huvittaa! ::))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huomasinkin haasteen! :D
      jep äitikaverit on kyllä parhautta! ja tietysti vanhojen kaverisuhteiden ylläpitoa helpottais jos ei asuis toisella puolen suomea (tai maapalloa.. )

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !