Viimekesän kärpäset

Päätin lopettaa viikkopäivitykset syksyllä, kun tuntui että blogi on kangistunut kaavoihinsa ja pyörittäisin vain samaa levyä uudelleen ja uudelleen. Multa löytyi edelleen luonnoksista se viimeinen viikkopostaus, siltä viikolta kun puoliskoni koulu alkoi, jonka tein valmiiksi kuvineen päivineen mutta jätin sitten julkaisematta. Nyt päätin kumittaa tekstin (tai ainakin suurimman osan, muutama pätkä sai jäädä kuvateksteihin) ja vaihtaa otsikon ja käyttää näitä kuvia, viimeisiä kesämuistoja kuvituksena tässä. Nämä kuvat kuitenkin tavallaan sopii tähän tekstiin vaikkei ehkä vuoden aikaan.


Ensimmäinen Hellikerho maanantai elokuussa Puoliskoni koulu jatkui kesäloman jälkeen samana päivänä ja päivän paras hetki oli ehdottomasti kun Tuhina alkoi pomppimaan, siis oikeasti hyppimään kun huomasi isin tulleen koulusta.
Keskiviikkona parasta oli aurinko ja vauvakaverit rannalla. Seitsemästä äidistä meitä oli paikalla neljä! Kolme tuntia iltapäivästä vierähti nopeasti.

Meille kotiutui kesällä ja vielä syksyllä ihan älyttömän paljon kärpäsiä! Muistatko sen kun oltiin lokakuussa jyväskylässä ja puoliskoni joutui lähtemään aikaisemmin kun opettaja ilmotti deadlinen aikaistuneen? Puoliskoni lähti heti tiedon saatuaan ja samana ilta hän soitti minulle kertoakseen miten hän oli edellisen tunnin käyttänyt kärpästen imuroimiseen! Oltiin unohdettu ikkuna auki kröhöm. Mutta niitä oli ihan tolkuttoman paljon! 

Sen lisäksi että niitä oli aivan liikaa ne olivat ihan järjettömän isojakin ja mitä isompia sitä röyhkeämpiä. Niin röyhkeitä että ne saattoivat istahtaa kädelle. Oikeasti! Eikä niitä meinannut saada tuhottua millään. Oli kyllä melkonen kärpästen kesä. Eikä siinä mitään jos nuo ihanan kamalan raivostuttavat ja superäänekkäästo pärisevät röyhkimykset olisivat kadonneet samalla kun kesäkin katosi ei tässä olisi edes mitään valittamista. 

Torstaina tein olohuoneen ja eteisen pikasiivouksen, piristi kummasti ja käytiin mopon kanssa ulkoilemassa kun odotettiin puoliskoani kotiin. Parasta oli viettää iltaa perheen kesken.
Perjantaina pyöräiltiin puistoon ja tuhina keksi kiipeilytelineen. Parasta oli ihmetellä tuon pienen motorisia taitoja.

Mutta, viimeyönä kun jälleen heräsin vessaan, kuuntelin tuota jäätävää pärinää mikä tällä kertaa lähti vain yhdestä kärpäsestä. Ehdin muotoilla mielessäni aika monta facebookin tilapäivitystä. Nyt ne eivät kuitenkaan tunnu enää ollenkaan niin nasevilta tai edes hauskoilta kuin silloin yöllä. Ja onnekseni voin myös todeta että puoliskoni sai tuon pärisijän tuhottua tänään! 

Joten nyt kun kärpäsetkin ovat tajunneet ettei enää ole kesä niin voisi myös arvon Ilmari Ilmasto antaa tietä Pakkasukolle jotta me saataisiin valkea joulu!

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. joo ja eilen meidän keittiön katossa majaili taas yksi! :'D

      Poista
  2. Ihania kesäkuvia! <3 Sopii hyvin julkaistavaksi näin keskitalven pimeydessä. On hyvä vähän muistutella mieliin miltä se aurinko taas näyttääkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin totta muuten, enpä ajatellutkaan noin! :) lunta odotellessa :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !