Kaksplus.fi

Pieni unelma

Nyt vielä yksi ja varmaankin viimeinen tällainen isompi blogia koskeva uusi tuuli. Huomaatte ehkä että blogin yläreunassa lukee Kaksplus ja sivupalkissa on myös banneri viimeksi päivittyneihin blogeihin ja suosituimpiin juttuihin.(paitsi jos käytät mobiilia)

Sain vuoden vaihteen jälkeen huomata että hakemus, jonka lähettämisen olin jo sulkenut pois mielestäni, oli sittenkin hyväksytty ja nyt Sängyn alla -blogi kuuluu Kaksplussan Blogiverkostoon. Tästä ehdin haaveilla melkein vuoden. Kaksplussan kautta tänne on jo löytänyt paljon uusia tuttavuuksia joten lyhyt esittely lienee paikallaan.





Olen  Petra, 24 vuotta vanha ja ööö, miten itsensä esittely voi olla yhtä hankalaa joka kerta. Perheeseeni kuuluu aviomies, se toinen Puoliskoni sekä yksi pieni touhottava tättähäärä taapero, eli puolitoistavuotias neiti Tuhina ja toinen vauveli on kovasti matkalla perheeseemme. Blogi on vähän vanhempi kuin Tuhina.

Silloin kauan sitten kun blogi sai nimen, asuin kirjaimellisesti (parvi)sänkyni alla. Nykyään meillä on ihan tavallinen jenkkisänky jonka alla ei ole elämää, pölypalleroita ja joitakin parittomia sukkia lukuunottamatta. Siitäkin huolimatta blogin nimi sopii perheeseemme kuin nenä päähän. Jos meillä on jotain hukassa - pipo, vesilasi, huulirasva.... - niin todennäiköisesti se löytyy sängyn alta.




Sängyn alla kertoo meidän arjesta, iloista ja suruista. Ja tietysti tänne on talletettu ne kaikista tärkeimmät hetket eli meidän rakkaustarina ja Tuhinan syntymä, pari näin mainitakseni. Tällä hetkellä pinnalla on Tuhinan allergiat ja ihottumat jotka vievät meidän perheeltä yöunet ja masujuttuja tietenkin luonnoksissa jo odottamassa.





Uuteen blogiin törmätessäni tykkään lukea sen alusta aloittaen nykyhetkeen. En tiedä onko siellä muita jotka tekevät samaa, joten helpotan hieman ja listaan tähän linkkejä meidän perheen tärkeimmistä hetkistä.

Blogin alkuhistoriikki - minun ja blogin tausta
Meidän rakkaustarina - ensitapaaminen - kosinta - vihkiäiset
Tuhinan syntymä, joka muuten löytyy laajempana Äitilandian Synnytyskertomuksia juttusarjasta.

Ja jos kiinnostuit vielä ennemmän, niin tuolta sivupalkista löytyy Sängyn alla piilossa - listaus aiheista joista olen kirjoittanut. Esimerkiksi:
uni
raskaana missä on toistaiseksi enemmän asiaa Tuhinan odotuksesta kuin nykyisestä, 
a&p on parisuhde juttua, 
56m2 on edellisen kotimme esittely, nykyisestä se on tulossa.

Pidemmittä puheitta kiitos kaksplus tästä hienosta mahdollisuudesta!
Ja! lukijat, tervetuloa Sängyn alle

10 kommenttia

  1. Hei ja tervetuloa kaksarille! Kiva blogi sinulla, tähän täytyy tytystya lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Ja ihana on sinunkin blogisi :)

      Poista
  2. Onnea onnea <3 mä pysyn mukana ku öö peräpukama? :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha :D hyvä että pysyt, muuten tulis ikävä :)

      Poista
  3. Vaikuttaapa blogisi kivalta ja sinä mainiolta tyypiltä! Nyt pitää äkkiä ruveta lukemaan vanhoja postauksia tiiviiseen tahtiin, koska olet uusi tuttavuus minulle. -maitoviiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai mitä en olekaan ainut vanhojen postausten kahlaaja :D kiitos kommentista, toivottavasti tykkäät :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. kiitän! yllättävän vaikee kyllä miettiä tota :D

      Poista
  5. Kiva kooste teidän poppoosta ja historiasta! Tuo perhekuva nurmikolla on jotenkin ihan superihana, sellainen onnellinen kuva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! kiva kun kommentoit :) Tuo kuva onkin vissiin ainut kunnollinen perhepotretti ja Tuhina oli 1kk ikäinen... otettu mun äidin 50v juhlissa :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !