Kaksplus.fi

Tarvitaan, ei tarvita...

Löysin unelmieni tuplarattaat keväällä 2015. Aina säännöllisesti etsin niistä tietoa ja kokemuksia netistä ja kävin mallailemassa eri kuoseja kotisivuilla. Monen monta kertaa yritin raahata puoliskoni lastentarvike liikkeeseen myös ihastelemaan niitä, vaikka syksyllä hautasin jo koko tuplavaunuhaaveet. Harmittelin lokakuun lopussa Jyväskylässä äidillenikin ettei meille varmaan edes tule tarvetta. Ikinä.

Vähänpä tiesin tuolloin kun alle kuukausi sen sanomisesta lähetettiin meidän perheelle kuva plussasta.

Aluksi mietittiin ettei me mitään tuplarattaita tarvita edes. Tuhina kävelee jo nyt ihan kivoja matkoja ja vielä kun anoppi jo maalaili kuvia minusta tuplien kanssa niin samana iltana kotona puoliskoni kysyi että eihän me ihan oikeasti tarvita tuplia. Ja minäkin aloin olla jo samaa mieltä joten vastasin ei tarvita. Meillä on kuitenkin rintareppu ja kantoreppu - jos Tuhina kyllästyy kävelyyn niin vauva reppuun ja Tuhina kärryyn.

Ajatus jäi kuitenkin hautumaan vielä ja yhden päivän "2v ikäero tuplavaunut" -googlailun jälkeen ja luettuani useamman av palstan ja blogipostaksen erilaisista vaunuista ja perheistä tulin siihen tulokseen että me ehkä sittenkin tarvitaan ne tuplat. Ja perustelujen jälkeen puoliskoni oli kanssani täysin samaa mieltä.

Kuva rakennettu kuvista täältä.

Meidän perustelut tuplarattaiden tarpeelle ovat

- Tykkään kävellä puistoon, kerhoon, metsään, muskariin, neuvolaan siis joka paikkaan vaunujen kanssa.

- Vaikka Tuhina jaksaisi kävellä meiltä koko matkan esimerkiksi neuvolaan, nyt  sinne vaunuilu kestää 10min, niin Tuhinan vauhdilla ja kun lasketaan vielä pysähdykset jokaisen lätäkön, sadevesikaivon, rännin, rappauksen, koiran ym. kohdalle me ei ikinä ehdittäisi ajoissa.

- Tuhina nukkuu edelleen vaunuissa ja nukahtaa vaunuihin jos päiväuniaikaan ollaan liikenteessä. Nykyään olen laskenut maanantain kerhoilun juuri siihen että Tuhina syö lounaan kerhossa ja nukahtaa päikkäreille kotimatkalla = en halua lukittautua neljän seinän sisään päikkäriajaksi tai ajoittaa jokaista neuvolaa ym. minuuttiaikataululla joka todennäköisesti pettää - joka kerta.

- Käydään usein kerhoon mennessä tai sieltä tullessa kaupassa, joten avpalstojen keskustelujen perusteella kysyin itseltäni haluanko tosissaan käydä kaupassa kun Tuhina kävelee itse ja käy haukkaamassa hevi osastolla kaikkea mihin ylttää, hakee vaippahyllyltä paketit itse sekä tyhjentää koko pilttihyllyn omalta korkeudeltaan, ja minä juoksen vaunujen kanssa hänen perässään siivoamassa edellisen kun hän tyhjentää jo seuraavaa appelsiini laatikkoa... - ei en halua ja tämä oli se joka havahdutti myös puoliskoni.

Hauskinta tässä on se että Tuhina ihan oikeasti käy nyt jo kurkottelemassa noilla hevi laatikoilla, nappaa pilttipurkkeja ja raahaa vaippapaketteja vaikka tuohon sen kirjoitin vähän kärjistetysti ja liioitellusti.

- Meidän nykyisiin Teutonioihin ei saa Teutonian omaa seisomalautaa, joten ei voida kokeilla mitä Tuhina siitä tykkäisi.

Kuvat täältä.

Juttelin aiheesta myös muutamien äitikavereiden kanssa kasvotusten ja facebookissa, osalla on enemmän ikäeroa kuin meille tulee, yhdellä on lähestulkoon päivälleen sama ja yhdellä vielä pienempi, lisäksi meidän mammaporukkaan syntyy kaksi pikkukakkosta ennen meitä. Ja nämä keskustelut ovat kyllä vahvistaneet päätöstäni hankkia meille tuplat ja myös sitä millaisille ominaisuuksille meillä on oikeasti tarve. Ja mitä ominaisuuksia myös haluan.

Vierekkäin. Minua ahdistaa ajatus siitä että lapset olisivat peräkkäin jolloin toinen olisi tosi kaukana ja toinen näkisi edessä istuvan selän (ja potkisi selkänojaa). Päällekkäin olevat taas ahdistaa kun toinen ei taaskaan näe mitään ja joutuu olemaan alhaalla, maantasalla - tosi kiva jos auto sattuu ajamaan isosta lätäköstä ja kaikki kurat on siellä sitten sylissä. En tiedä millä todennäköisyydellä näin tapahtuu ja kyllä kai siinä kastuu äiti ja se toinenkin lapsi mutta tämä on se mielikuva mun päässä.

Hyvät renkaat. Jotta voidaan käydä kävelyllä maastossa kuin maastossa ja säällä kuin säällä. Rattaiden leveydellä tai kapealla mallilla ei ole niin väliä sillä en aio juosta rattaiden kanssa vaan kävellä tuolla pururadalla, tai anoppilaan hiekkatietä pitkin ja asfaltilla kerhoihin. Kunhan ne mahtuu ovista sisään. Näen jo itseni kävelemässä puistoon kun Tuhina pomppii vieressä ja vauva nukkuu kopassaan ja kotimatkalla nukkuu molemmat. Parhaimmat lienee ilmatäytteiset renkaat, koska olen kuulleet että ne kulkevat hyvin myös lumessa. 

Haluan myös että lapset saa käännettyä kasvot sekä työntäjään että menosuuntaan päin. Näin voin kikkailla syysmyrskyssä ja pakkasella ja suojata lapset vastatuulen piiskaamilta poskilta tai vaakatasossa satavilta vesipisaroilta ja räntäsateilta vaihtamalla parilla niksautuksella lapsen istuimen suuntaa. Makuuasento tietysti ihan must ja plussaa erikseen vaunukoppa ja ratasistuin. Iihan vaan koska vauvalle vaunukoppa ja koska nyt ostettaisi omat vaunut niin saan valita mitä haluan!


Nämä siis ne tärkeimmät ja isoimmat kriteerit. Ja no rattaat jotka täyttää nämä kaikki ovat Emmaljunga Douple Viking ja Bugaboo Donkeyt. Jos kelpuuttan yhteisellä kuomulla ja vauvalle pehmeän kantokassin kovan kopan sijasta olisi Teutonian Team Cosmo myös pätevä vaihtoehto. Tosin niistä en löytänyt pätevää kuvaa edes minkään liikkeen myyntikuvista.

Hämmentävää kyllä, näin Emmaljunga boikotoijana, se mun ihastus oli nuo Emmaljungat, mutta monessa paikassa niitä sanottiin vähän hepposiksi. Ja sitten taas noita Bugabuita on hehkutettu niin paljon joka puolella ja niiden renkaat vaikuttaa vähän isommilta ja muutenkin niissä on ominaisuuksia joita Douple Vikingissä ei... joten olen alkanut kallistua haaveissani niiden suuntaan.

Katsoin myös halvempia vaihtoehtoja vaikka silloin tietysti tingitään joistain minulle isoistakin ominaisuuksista. Pätevimmät olisivat Emma Jule Twin - nämä löytyy pariltakin äiti kaverilta enkä kuullut ainoatakaan miinusta, minä annan yhden istuinten suunnasta.

Muutama juttu mua vielä mietityttää, mitä mun täytyy haastatella sitten vaunukaupassa ja muutamilta äideiltä joilla on kokemusta noista vaunuista. Kuten tuo kuppimallinen ratasistuin ja rattaiden leveydet pitää vielä verrata myös.

Tällä hetkellä kuitenkin olen päättänyt että kesäheinäkuun vaihteessa ostan meille tuplavaunut kun vain saan säästettyä tarpeeksi rahaa. Sitten siis voin vasta paljastaa sainko unelmani vai tingitäänkö me sittenkin jostain.

Tuleeko teille mieleen vielä jotain mitä kannattaisi ottaa huomioon tai erityisesti painottaa valinnassa? :)

12 kommenttia

  1. Meillä on emmaljungan tuplat. Muuten hyvät, mutta ois parempi jos olis kummallekki omat kuomut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kommentista! täytyy pitää mielessä :)

      Poista
  2. Omat istuimet ja kuomut ehdottomasti! Meillä on käynyt kääntymässä monet tuplat ja ainoat jotka ottaisin takaisin olisi Carena gotland (ent.Double swing) hinta-laatusuhteeltaan aivan huiput! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jes hyvä tietää! taitaa olla enemmistö omien kuomujen kannalla :)

      Poista
  3. Mulla oli lapsilla pienempi ikäero, mutta yksi syy oli ylitse muiden siihen, että tarvitsimme tuplat. Tarvitsin paikan, johon sitoa esikoinen kiinni ;) Sen verran kovapäinen tapaus... Me tosin matkustimmekin paljon ympäri kaupunkia ja puistoja, joten siitäkin syystä ehdottomat.

    Yhden suosituksen voin antaa: Out'n'about Nipper Double 360. Ei tosin varmaan myydä Suomessa, mutta ulkomailta saa varmaan tilattua. Aivan loistavat tuplat kaupungissa, bussissa, metsässä, missä vaan. Kevyet työntää eivätkä tunnu lainkaan toispuoleisilta, vaikka olisi vain toinen lapsi kyydissä (esikoisen kävellessä). Niin ja melko kapeat tupliksi. Niiden kanssa voi myös juosta, kertoo jotain työntömukavuudesta ;) Miinuksena se, että lasta ei saa työntäjään päin, en tosin kantokopasta ole ihan varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei kiitos! piti heti käydä kurkkimassa googlekuvahaussa näitä :D näköjään jos on erilliset kuomut niin vauvan saa kasvot työntäjään päin, pitääpä siis googlettaa lisää :) noin miekin luulen meillä käyvän, tuplat tulee säästämääb aikaa ja äidin hermoja :D

      Poista
  4. Meillä ekalla ja tokalla ikäeroa 2vk vajaa 2v, Carena silloin vielä double swing nykyään Gotland nimellä olevat tuplat, hinta-laatusuhde hyvä, myös nuo Emmat kävi kokeilussa mutta oli käytössä ihan hirveät.
    Nyt 3 ja 4 ikäero 1v9kk ja rattaina vanhat Urban Junglet (nykyään mountain buggy) koska edellisten kanssa tuli tuplia käytettyä vajaa 6kk totesin että nyt ostetaan käytettynä halvat (ehdottomasti vierekkäiset) tuplat jotka mahtuu vanhan rintamamiestalon ovesta (ei mahtunut emmaljungat eikä carenat).
    Itse kuljen lasten kanssa pääosin kävellen ja julkisilla, eskariin matkaa 2km suunta, joten 1v9kk ei jaksa päivässä millään 8km kävellä, ja nukkuu myös päikkärit rattaissa iltapäivällä kun tullaan eskarilta kotiin joten senkin puolesta iltapäivällä aika ehdoton että molemmat saa rattaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täytyykin tutustua noiden mountain buggyjen ominaisuuksiin, mun tutulla taitaa olla ne. Carenat ei kuulema mahdu paiakallisen hesen ovista :D pitää kyllä mitata vielä omatkin ovet ja auton takakontti..

      Poista
  5. Ostettiin viikko sitte bugaboo donkeyt. On nyt yhdellä lapsella käytössä ja syksyllä sitten kahdella. Hyvin rullaa lumikasojenki yli ja on kyllä tosi kätevät autottomassa perheessä kun tavarakoriin menee 10kg oatoksia ja sivukoriin (monoina) vielä 5kg lisää :) kuppiistuin toimii ainakin noin 74cm lapsella ja sitä pidemmällä hyvin, mutta vähän mietityttää että miten 6kk vauvan lyhyet jalat tulee sojottamaan taivasta kohti makuuasennossa :/ pitää varmaan jostain vaahtomuovin palasesta muotoilla koroke pyllyn alle sit :) näytti myös siltä että lapsi roikkuu valjaitten varassa siinä pystyimmässä asennossa, mutta ostin leveän haararemmin joka kiinnitetään turvakaareen ja istuimeen niin nyt ei tarvii käyttää valjaita kun bussissa ja lapsi ei näytä enää siltä että roikkuu :) muuten voin lyhyen käyttökokemuksen perusteella jo suositella donkeyja jos vaan budjetti riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei sinäkin! mun haaveet alkaa kyllä aika nopeaa tahtia kallistua noihin myös :D renkaat on yksi iso syy miksi emmaljunga haave alkaa vahvasti muuttua buggiskuumeeksi :D toi kuppipenkki muakin mietityttää juuri nukkumisen kannalta...

      Poista
  6. Mulla käytössä nuo Emman Jule Twinit. Ei muuta valittamista kuin tuo, ettei saa naaman suuntaa vaihdettua ja yhteinen kuomu on perseestä, kun ei pakkasella saanu kunnolla suojattua vauvaa. Lapsilla ikäeroa 1v7kk enkä olisi voinut kuvitellakaan olevani ilman tuplarattaita. Hinta vaan oli meillä se ratkaisevin, vaikka sainkin lahjaksi baby showereissa nuo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nyt kun laiskuuksissani en oo jaksanut meidän nykyisten vaunujen suuntaa vaihtaa (mekanismista puuttuu pari ruuvia niin se on vähän krenkku) niin alan pitää aika ehdottomana tuota helppoa suunnanvaihtoa. Olis kiva nähdä vieläkö tuo taapero mutustaa sitä banaania vai joko se nukkuu pysähtymättä :D
      selvästi enemmistö peukuttaa erillisiä kuomuja :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !