Kaksplus.fi

Ensimmäinen arvonta!

Onko siellä vielä mattimyöhäsiä Lapsimessujen lippuja vailla? Täällä olisi nimittäin yksi mattimyöhäsenä herännyt bloggaaja jolla olisi tarjolla yhdelle onnelliselle kaksi lippua!

Itse osallistuin ennen pääsiäistä joka ikiseen lippuarvontaan johon törmäsin. Puoliskoni lupasi että lähdetään ja halusin varmistaa, että varmasti mennään. Jos meillä on liput on pakko lähteä. Pääsiäisenä viisastuin sillä seurauksella, että lähdenkin messuille ensimmäistä kertaa ikinä virallisesti bloggaajana, bloggaaja-passilla nimittäin!

Lapsimessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 15.-17.4.2016. Yhden lipun arvo on 18€ ja se oikeuttaa yhteen kertakäyntiin. Lipulla pääset kurkistamaan myös Lapsimessujen kanssa samaan aikaan järjestettäviin OutletExpoon, Kädentaitotapahtumaan sekä Pienoismallitapahtuma ModelExpoon. Lauantaista sunnuntaihin avoinna on myös Eläinystäväni-messut.


Me lähdetään messuille lauantaiksi koko perheen voimin ja otetaan lisäksi mummu -mun äiti- matkaan. Ollaan käyty puoliskoni kanssa kerran aikaisemmin 2014, kun odotettiin Tuhinaa. Silloin mietin, että siellä olisi varmasti paljon hauskempaa taaperon kanssa ja nyt päästään katsomaan mitä Tuhina tykkää!

Meillä ei ole mitään tiettyä mitä metsästettäisiin, enemmän kiinnostaa millaisen elämyksen Tuhina saa tapahtumasta. Vaikka tiedän että mieleni tekee kuitenkin vähän kurkkia turvakaukaloita ja vaunuja. Ja tietysti toivon törmääväni uusiin blogikavereihin.

Mutta niin se arvonta! Kirjoita kommenttiin  toimiva sähköpostiosoite ja olet mukana!

Jos seuraat blogin facebookia tai instagramia ja haluat tuplata, triplata tai jopa nelinkertaistaa onnesi kirjoita kommenttiin lisäksi mitä kautta seuraat: Facebook, InstagramBloglovin' ja Blogger (löytyy ihan sivun alimpana). Jos siis seuraat kaikissta niin saat yhteensä viisi (5) arpaa, jos muistat kertoa sen kommentissa! :)

Osallitumisaika alkaa än yy tee NYT! Ja päättyy sunnuntaina 10.4. kello 0959

Arvonta suoritetaan siis sunnuntaina ja voittajaan ollaan yhteydessä heti sunnuntai-illan aikana jotta liput saataisiin matkaan heti alkuviikosta. Jännittävää viikonloppua kaikille! :)

12 kommenttia

  1. Mä en oo ikinä käynyt lapsimessuilla! Kokeilen siis onneani. Ja seuraan muuten instanssa ja facessakin :) sini.helisto@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Natalia.saarinen@gmail.com , Facebook ja instagram ;)

    VastaaPoista
  3. Seuraan kaikissa eli viidellä arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  4. Mäkään en ole vielä kokenut lapsimessuja! :) seurailen sua instagramissa ja facebookissa.
    mona.jouttenus@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Koskaan en oo ollu ja ihana olis päästä! :) stina.virta@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana kolmella arvalla :) (Seuraan fb & instagram)
    jennikkristiina@gmail.com

    VastaaPoista
  7. katjasi@msn.com

    VastaaPoista
  8. Sanna.kara@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla arvontaan. Jahasveros@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Seuraan insta, blogger, bloglovin =)

    jennihasalo@gmail.com

    Viikko vielä ja sitten messuillaan =D

    VastaaPoista
  11. Olisi ihana päästä messuille. :)

    lahtinenelinac@gmail.com

    VastaaPoista
  12. jenikk@windowslive.com

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !