Helposti kivaa arkeen - Vesipeuhut kotona

Huhtikuussa Kaksplussan bloggaajat jakavat omat vinkkinsä päiviin joina "ei ole mitään tekemistä". Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan tai maksaa maltaita, jotta arjesta saa mielikuvituksellisen - seuraa Kaksplussan Facebook-sivua ja inspiroidu bloggaajien arjesta.

Mie olen rakastanut vedellä läträämistä koko ikäni. Parhaita kotitöitä on vessan siivous ja tiskaaminen - koska vesi. Erityisesti vessan lattioiden pesu. Tuhina on perinyt vesipedon geenit molemmilta puolilta, kylpyleikit ja läträäminen aloitettiin kuitenkin vasta vauvauinnin myötä, Tuhinan ollessa nelikuinen 

Edellisessä kodissa meillä oli iso kylpyamme jossa vauvan kanssa harjoiteltiin sukeltamista ja kelluttiin selällään. Muutettiin, vauvasta tuli touhukas taapero ja kylpyamme vaihtui tavalliseen suihkuun. Mutta mitä taapero tekee kylvyssä, jos ei voi harrastaa kotivauvauintia?




Kylpylelujen vesisota
Sain Babyshowerlahjaksi serkultani vettä syöksevät kylpylelut ja ai että niillä on hauska ruiskia! Niin meistä aikuisista kuin Tuhinastakin. Varsinkin silloin, kun joku on vessassa vaatteet päällä.

Suihkujen vesisota
Nykyään me harvemmin otetaan isoa suihkua irti, mutta käsisuihkulla saa nopeasti jännitystä ja riemunkiljahduksia. Erityisesti tuo pienin kylpijä on innoissaan, kun suihkuttaa kylmempää vettä häntä päin. Kosto on tietenkin suloinen, mikäli käsisuihkun käyttäjä on vaatteet päällä ja erehtyy kiusaamaan isompaa kylpijää.

Koputus ja kurkistus
Meillä on kylppärissä suihkuseinä. Tuhina mahtuu ainakin vielä ryömimään sen alta. Hauskinta on, kun ollaan eripuolilla seinää seinää ja pikkuiset jalat kurkistelevat vuorotellen seinän alta - ja silloin niitä tietenkin kutitellaan. Välillä kurkistellaan myös sivusta, että kuka niitä varpaita kutittelee. Suihkuseinää on myös kiva koputtaa ja leikkiä käsillä seuraa johtajaa, edelleen kun ollaan eri puolilla seinää.

Puhaltaminen
Tiedättehän te kuinka hauskaa on pistää kasvot nenää myöten veteen ja puhaltaa kuplia. Mutta tiesittekö, että tätä voi harrastaa altaan lisäksi myös lattialätäköissä ja kuralätäköissä ulkona? Minä en ennen tiennyt, mutta niin Tuhina vaan teki!
Sukeltaminen
Sukeltamista voi harrastaa ilman isoa kylpyammetta tai uima-allasta. Käytännössähän sukeltaminen on sitä, että pää on veden alla. Sukeltaa voi siis hyvin tavallisessa lasten kylpyammeessa tai pienessä puhallettavassa uima-altaassakin. Sukeltamista Tuhina harrastaa ihan itsenäisesti.

Lätäkön läiskyttely 
Tätä harrastetaan yleensä vessan siivouspäivänä, kun suihkutan koko lattian märäksi ja huuhdon pölyt kuivurin ja pyykkikoneen alta. Tuhina sanoi ensimmäistä kertaa "hyppii, pomppii" vessan lattialla hyppiessään.



Ristinolla 
Kun olin lapsi meillä oli imukkuppihammasharjanpidikkeitä ja neliön muotoiset laatat. Kolme naamaa sulle ja kolme eläintä mulle. Alue 3x3 laattaa ja sitten, kun kaikki napit on kentällä, niin omalla vuorollaan saa liikuttaa omaa nappia. Tavoitteena se kolmen suora. Tuhina on vielä vähän liian pieni tähän, eikä meillä ole kuin kaksi imukuppia. Toisaalta noita kylpyeläimiä löytyy ja onhan se laattaruudukko lattiassakin.

Altaan vaihto
Me laitettiin muutossa pois tavallinen lasten kylpyamme ja täällä ollaan käytetty puhallettavaa uima-allasta kylpemiseen, kesällä myös parvekkeella. Välillä meillä kylvetään myös pyykkikopassa, tai kattilassa ja pullakulhossa - sen verran mitä niissä nyt mahtuu kylpemään. Pyykkikoppa on vähän syvempi kuin allas vaikka muuten pienempi, mutta mitäs sen on väliä, kunhan lapsi viihtyy. Ja nappasihan Tuhina mun viidenlitran siivousämpärinkin kylpyammeekseen sopivasti, kun kuvattiin tätä juttua varten. Tuo pyykkikoppa muuten pesee uima-altaan sata nolla.

Lelujen heittely
Tämä tuli myös ihan uutena leikkinä nyt, kun useammassa altaassa oli vettä yhtäaikaa. Tuhina alkoi omatoimisesti heittelemään eläimiä altaasta toiseen sanoen samalla "pum" , sitä hän hoki myös pihalla lumipalloja heitellessään. Lelut tykkäävät hyppiä altaaseen myös lapiolla heitettyinä, se vasta lystiä onkin.

Lisää leluja keittiöstä ja pihalta
Eläinten lisäksi virallisia kylpyleluja meillä on kylpynukke jolla on oma amme ja potta. Keittiöstä kylpyyn eksyy usein pullasuti, kattilan kansi, kauhoja, vispilöitä, erikokoisia kulhoja ja muovimukeja. Pihaleluista meillä on kylvyssä vakiona kastelukannu, mutta miksei lapio ja ämpärikin sopisi kuvioihin. Ja se hyrrähärveli mun pitääkin tuoda testiin! Lisäksi mopo pääsee aina ulkoilun jälkeen kylpyyn ja eksyy sinne joskus Duplojakin ja nuken rattaat.

Saippuakuplat
Tämäkin tuli sattumalta testattua nyt ihan tätä juttua varten. Puoliskoni käy tiistaisin sählyssä ja sopivasti kuvauskylvyn aikana isi tuli kaupan kautta kotiin saippuakuplat tuliaisena. Puhaltamista pitää vielä harjoitella ja purkki oli tyhjä kahden lorautuksen jälkeen, että muutenkin tämä aktiviteetti kaipaa harjoittelua. Mutta miksipäs ei. Ilahduttavathan saippuakuplat kesällä ulkona, niin miksi ei sitten myös kylvyssä.



Nykyään kylpy on pelastus jos en jaksa kehittää mitään missä minun pitäisi keskittyä. Varsinkin jos päivä alkaa olla jo iltapuuhia kohti, mutta kuitenkin vielä liian aikainen iltapalalle ja yöpuvulle - silloin meillä mennään kylpyyn. Ja jos ollaan aamupäivä kotona ja ollaan syöty vaippa-asussa, niin hyvin herkäsi seurauksena on kylpy. Meillä siis saatetaan kylpeä ihan mihin tahansa aikaan paitsi yöhiljaisuuden aikana.

Yleensä olen aina pesemässä hiuksiani läträämässä Tuhinan kanssa. Mutta kun neiti viihtyy vedessä tosi hyvin myös itsekseen, niin joskus saatan omistaa osan kylpyajasta pyykkikoneen täyttämiselle tai jopa käytävän puolella oven suussa istuen blogille! Tiistaina meillä on superläträysilta kun olen ottanut tavaksi pestä vessan sillä aikaa, kun puoliskoni on pelaamassa sählyä.

Onko teidän kylpyhetket enemmän leikkiä vai puhdistautumista? :)

ps. Seuraava vinkki ilmestyy Fantastic Playroom - blogiin, olkaahan kuulolla! :)

Kaikki aiemmat Helposti kivaa arkeen vinkit: 
Kaunis karuselli Hei meillä valvotaan Kadun Aurinkoisella Puolella 

14 kommenttia

  1. Oi miten riemukkaita kuvia! JA kivoja vinkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Riemukkaita on meidän kylvytkin yleensä :D

      Poista
  2. Paljon kaikenlaisia eri vesileikkejä ! Meillä (9kk) vesi on tosi mieluisa elementti ja kylvyssä viihdytään hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän, vesi on kyllä parasta ja se lapsen aito ilo :)

      Poista
  3. Ihan mahtavan energisiä kuvia ! :D Vesileikit kuuluu meilläkin yhtiin lemppareihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin oli runsaudenpula kuvien kanssa :D

      Poista
  4. Ihania kuvia, teillä on varmasti ollut hauskaa :) Meillä ollaan vesipetoja myös, esikoisen kanssa käytiin vauvauinnissa ja sieltä oppimiselle olemme soveltaneet tämän kuopuksen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin meinattiin ettei uuden vauvan kanssa mennä erikseen vauvauintiin vaan ite opetellaan kun periaatteer ja uintiotteet tuli kuitenkin jo tutuiksi :)

      Poista
  5. Ihania kuvia! :3
    mekin aina mennään kylpemään jossei ole mitään tekemistä, koko kylpyhuoneen lattia ui vedestä :'D
    ( kuulostaapa toi lause siltä ettei käydä kylvyssä muuten :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylpeminen on parasta! harmi vaan ettei vesilasku kiitä siitä :'D tai sitten se kuulostaa siltä että teilläkin kylvetään jatkuvasti :D

      Poista
  6. Ihan huippupostaus! Kivasti otsikoiden alla ideat. Ja mitkä kuvat! 💓

    VastaaPoista
  7. Täällä myös vesipetoleikit usein käynnissä! Näistä sainkin lisäideoita!

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !