Kolme viikkoa imetystä

Pikku-Ukosta tuli eilen kolmeviikkoinen. Jos raskausaikana hoin ajan menevän aivan liian nopeaa, niin sitä se tekee kyllä edelleen! Kun Ukko syntyi keskiviikkona, niin napatynkä irtosi jo maanantaina, eli viiden päivän ikäisenä. Neuvolassa ollaan käyty kaksi kertaa. Viime viikon torstaina oli kaksiviikkoisneuvola ja sen jälkeen totesin, ettei meillä enää ole vastasyntynyttä. Pituutta oli tullut jo kaksi senttiä lisää ja painoa oli reilu neljä kiloa. Pieni vauva Ukko silti on, onneksi, ja jos ei vastasyntyneen tuoksua, niin vauvan tuoksua sentään on vielä nuuhkuteltavissa. Painon noususta terkkari tuumasi, että ihan hyvin tuntuu maitoa tulevan.

Synnytyssalissa sain heti käyttööni rintakumin, jolla yritettiin ensimmäistä imetystä. Kätilö nauroi, kun edellisestä imetyksestä kysyttäessä kerroin kuinka "aluksi imetin rintakumilla ja kolmessa kuukaudessa päästiin siitä eroon." Ja joo pakko myöntää "ensimmäiset kolme kuukautta" kuulostaa aika pitkältä alulta. Toki kätilö kysyi tarkentavasti imetyksen kestoa (1v2kk), minkä jälkeen kolme kuukautta ei enää kuulostanut niin hassulta. Mulle jäi Elpusta jo aika viharakkausviha-suhde tähän kapistukseen, joka on niin kovin hyödyllinen. Toisinaan sen puuttuminen on maailman loppu. Mutta ai että sitä yöllistä huuhtomista ja kumiin kertynyttä maitoa vaatteilla, jatkuvaa sotkua sen kanssa taiteilu.

3vk
Osastolle siirryttäessä vauva sai sittenkin imuotteen ilman kumia. Vähän oli alkuun vaikeuksia vaikka imuote on kyllä kokoajan ollut hyvä, mutta rinnasta kiinni saaminen ei ollutkaan ihan helppoa. Sinnikkäästi kuitenkin imetin ilman kumia koko sairaalassa olon ja jatkoin kotiin päästyämme. Pikku-Ukko oli maailman onnellisin vauva. Söi ja nukkui. Ja välillä vaihdettiin vaippaa. Sitten sama rumba - söi ja nukkui. Hän oli niin tyytyväinen ja nukkui koko ensimmäisen viikon, että me ihmeteltiin onko vauvat oikeasti näin helppoja, oliko Elpu muka yhtä tyytyväinen ihan pienenä?

Ensimmäisen kerran vauva sai pumpattua maitoa pullosta, kun lähdettiin Jyväskylästä kotiin, ikä kaksi vuorokautta. Pumppasin tietenkin heti mun uuteen isoon pulloon jossa tuo 40ml saalis näytti aivan mitättömältä. Ukko kuitenkin söi sujuvasti pullon tyhjäksi ja heräsi seuraavan kerran, kun nostin hänet pois turvakaukalosta mummin ja papan pihalla. Pumppasin matkalla toisenkin rinnan samanlaisella saaliilla, minkä Ukko hörppi siellä pihalla ja mummikin sai syöttää.

1vk
Ensimmäisen viikon aikana pumppasin joka päivä ja pakastinkin jo muutaman desin. Alkuun tuntui, ettei vasemmasta herunut kunnolla pumpulle. Varsinkin kun sain maidonkerääjään saman verran oikeasta mitä vasemmasta samaan aikaan pumpaten. Niin se vaan on tässä parissa viikossa tasaantunut.

Kerkesin myös tehdä sen virheen, että otettiin pullo mukaan mummin ja papan luo, kun vauvalla oli ikää neljä päivää. Ukko nukkui monta tuntia ja mulla alkoi jo maidon nousu sattua rintoihin. Yritin käsin pehmittää rintoja pulloon, muttei se oikein auttanut. Ja vihdoin, kun ukko heräsi oli rinnat niin pinkeät, ettei vauva saanut oikein minkäänlaista otetta. Ukko nukahti sitten kesken syönnin parikin kertaa ja lyhyen ajan sisällä yritin syöttää useamman kerran.

Tuon jälkeen otin rintakumin käyttöön. Nyt maidon tulo alkaa selvästi tasaantua eikä kivikovaa tunnetta ole enää tällä viikolla tullut päivisin, yöllä kyllä välillä. Mutta päivisin kodin rauhassa olen jo nyt yrittänyt välillä jättää kumia pois käytöstä, muutaman kerran ollaan onnistuttukin.

1vk
Tähän kolmeviikkoiseen imetystaipaleeseen on ehditty oireilla ensimmäinen alkava rintatulehdus. Itseasiassa oireet tulivat viikon jälkeen jo. Onneksi tunnistin ne heti ja sain lepäämällä, kuumalla suihkulla, pumppaamalla ja imettämällä sen hoidettua. Elpun aikaanhan mulle nousi heti 39 asteen kuume ja jouduin hakemaan antibioottikuurin.

Meidän ajatus oli, ja tuohon rintatulehdusoireiluun saakka se toimikin, että vauva saa illalla maidon pullosta sillä aikaa kun minä hoidan Elpun kanssa iltatoimet. Ja iltaisin aina pumppasin, välillä myös aamulla. Ja maidonkerääjiäkin luulin tarvitsevani toisen - voisin käyttää niitä kotona liivinsuojien sijasta. Jotenkin pumppailu on nyt vaan jäänyt.  Musta tuli väsynyt, siitä kyllä syytän omaa valvomista, kun en vaan malta käydä nukkumaan Elpun kanssa samaan aikaan. Toki sekin vaikuttaa että meillä on viimeisten kahden viikonlopun aikana ollut yökylävieraita. (Kiitos käynneistä äiti ja tytöt! :) )

3vk
Vauva herää läpi vuorokauden noin kolmen tunnin välein syömään ja valvoo ja ähisee vain pieruja. Kahdesti vauva on oksentanut pullosta syönnin jälkeen, mutta nyt on myös imetyksen jälkeen tullut kunnon oksennus. Vaikka muuten vauva ei edes puklaa. Kerkesin jo neuvolassa epäillä myös Ukolle maitoallergiaa, mutta nyt alan enemmänkin syyttää tuota rintakumia. Koska ensimmäisen viikon vauva oli super tyytyväinen ja luulen että ilmavaivojakin alkoi tulla vasta kumin kanssa. Musta tuntuu, että vauva saa liikaa maitoa kumilla ja välillä säikähdän ja luulen vauvan hukkuvan maitoon. Vauvan hengitystauon aikana kumiin ehtii kertyä aika iso määrä maito kerrallaan nieltäväksi.

Onhan tämä vielä opettelua, mulle sekä vauvalle. Mutta eiköhän se nyt tästä suju omalla painollaan. Seuraillaan tätä jättipuklaamista ja ihoa maitoallergian varalta myös neuvolassa ja harjoitellaan ilman kumia imettämistä. Haastetta riittää myös mun säännöllisen syömisen kanssa - Elpun ruokarytmi on pysynyt ihan ennallaan ja vauvan syöttäminen tulee luonnostaan (jos tätä rintakumia ja paria oksennusta ei lasketa), mutta mikä siinä itsestään huolehtimisessa on niin vaikeaa? Pyykit. tiskit ja uni ehtii aina mennä oman syömisen edelle.

10 kommenttia

  1. Voih, kohta se taas alkaa, ihana kamala imetys! Ihana tuo teidän pikku-ukko voi herranjumala sentään... <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ihana kamala, hampaita jo odotellessa.... :D hih <3

      Poista
  2. voi miten ihana pikkuinen sielä<3

    VastaaPoista
  3. En kestä kuinka ihana pikku-Ukko!!<3<3

    VastaaPoista
  4. Ihana Ukko <3 Tsemppiä teidän imetystaipaleelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tästä hyvä tulee :)<3 mulla on kova luotto tisseihin :D

      Poista
  5. Mulla oli koko meidän imetystaipaleen ajan vähän sellainen viha/rakkaussuhde imetykseen :D

    Onnea teitin imetystaipaleeseen! Ja onko vähä söpö pieni😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :D On tää pieni mies kyllä 😍

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !