Viisikuinen


Viisikuinen Jekku on kaksihampainen, pääsääntöisesti iloinen, utelias ja meneväinen vauva. Tai no, niin meneväinen kuin ryömimistä tavoitteleva vauva voi olla. Eteenpäin pääseminen on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, että kiukuttaahan se. Onneksi pyörimällä pääsee, sekä tahallaan että vahingossa. Istumaan tekisi kovasti mieli. Neuvolassakin istuma-asentoa kehuttiin. Istumaan nousu on tällä hetkellä ykköstreeni, jatkuvasti ja joka paikassa ja koko ajan, vaikka alkaisi jo vähän väsyttää ja ärsyttää. Sekin niin lähellä jo, lähempänä kuin eteenpäin liikkuminen.

Neuvolassa mitattiin jälleen pituutta kaksi senttimetriä lisää, samoin pään ympärykseen. Ei tullut yllätyksenä, kun pari pipoa on jo jäänyt pieneksi. Paino nousee omaa tasaista vauhtiaan. Nelikuisen neuvolassa mietin Jekun poskien ihottumaa ja kysyinkin siitä vielä Elpun lastenpolikäynnillä. Joulukuussa ihottuma alkoi todella huolestuttaa ja soitin neuvolasta lähetteen allergiatesteihin. Käytiin verikokeissa, jonka aikana Jekku ei päästänyt pihaustakaan! 

Posket ovat aika rikki, mutta pahimmat jäljet ovat Jekun sormien raapimia. Kaukaa näyttää samalta, kuin Elpun posket aikanaan, läheltä taas rosoinen ihottuma puuttuu. Valmistauduin jo henkisesti imetysdietin aloittamiseen. Nyt allergioita ei näkynyt ja haluan uskoa tuohon testiin. Elpulla kuitenkin näkyi maito-, vehnä- ja kananmuna-allergia verikokeissa saman ikäisenä. Ollaan seurattu poskia puoliskoni kanssa ja rasvattu huolella. Herkkäihoinen pikkumies on, niin kuin meidän perheessä kaikki.

Ensimmäinen hammas puhkesi 22.12.16, eikä Jekku antanut äidin toipua järkytyksestä, kun hammas numero kaksi nökötti suussa heti seuraavana aamuna! Nämä tulivat aivan puskista, kun Elpu teki aikanaan ensimmmäisen hampaan vasta 8,5kk iässä. Toistaiseksi hampaiden teko on tainnut unohtua, tai ainakin kuolan määrä on hieman vähentynyt. Silti kaikki menee suuhun, aivan niin kuin siskollaankin, paitsi ruoka.


Aloitettiin soseet Jekun ollessa 4kk ja vähän päälle. Alkuun puoliskoni syötti sosetta silloin kuin muisti. Nyt soseita menee päivässä yhdellä aterialla ja määrää ollaan lisäämässä kahteen soseateriaan. Hedelmät uppoavat todella hyvin, väillä menee koko purkki ja välillä vähän reilu puolet. Makaroni ja kana taas ei meinannut kelvata. Kasvissosekeitto näytti samalta, kuin kanan syöminen. Lihaa ollaan annettu vasta yhden kerran. 

6kk täysimetystä ei nyt tullut, eikä se enää harmita. Ristiriitaisia tunteitani helpotti, kun näin kuinka mielellään Jekku soseita syö. Joulunaikaan pyysin äitiä tekemään porkkana-omenasosetta ja sitä Jekku söi mielellään, mutta mun tekemä porkka-riisi-pakastetturintamaitosose ei kelpaa. Luulen että sen koostumus jäi liian rakeiseksi. Ehkä teen itsekin tuota porkkana-omenaa. Sormiruokailua on harrastettu kahdesti, ensimmäisellä kerralla mussutettavana oli kurkkua ja toisella kertaa mandariineja ja molemmat maistuivat.


Jekusta on kehkeytymässä perheeseemme sopiva vesipeto. Tällä hetkellä uimahallikäyntejä on vasta yksi, mutta sen perusteella niitä tulee vielä monta lisää. Kylpeminen ja suihkussa läträäminen ovat ihan lemppareita. Mulla on yleensä sitteri kylppärissä Jekkua varten, että saan pestyä omat hiukseni. Nyt parina kertana olen laittanut Jekulle vettä ämpäriin, mutta se ei helpota hiusten pesua kun pikku jätkä pomppaa ämpärissä seisomaan. Ensiviikolle on suunniteltu uimahalli reissu ystäväni kanssa, saas nähdä kuinka käy kahden aikuisen ja kolmen lapsen.

Varpaita tutkitaan ajoittain edelleen, vatsallaan ollessa kurkotellaan myös ylöspäin lasten tuoleille ja pärinää sekä kuplia tulee jatkuvasti ja kaikki todellakin menee suuhun: lelut, kädet, vaatteet.... Tovin imetyskorusta on tullut todellinen hitti nyt hampaiden tulon jälkee. Ukko hekottaa kun häntä kutittaa ja nauttii seurasta ja huomiosta aivan täysillä. Isosiskon touhuja seurataan koko ajan enemmän ja enemmän. Hassua ajatella, että Jekku käyttää nyt saman kokoisia vaatteita, kuin Elpu noustessaan seisomaan ja lähtiessään kävelemään.

14 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. hän on :) ja kovasti kiinnostaa minkälainen ihanuus teille tuli! (:

      Poista
  2. Anonyymi7/1/17 21:50

    Verikokeet ei anna luotettavia tuloksia vauvojen allergioista ja voimakasta allergiaa voi olla vaikka testin tulos olisi negatiivinen. Nuo posket näyttää omaan silmään aika voimakkaalta allergiselta reaktiolta. Suosittelisin kyllä lämpimästi sitä imetysdieetin aloittamista. Suloinen pikkumies! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sepä se, kun ei anna :( mutta kovasti haluaisin luottaa siihen että olisi verikokeessa näkyneet. Joka kerta tästä ollaan kyllä neuvolassa puhuttu, eikä siihen 6kk neuvolaankaan enää montaa viikkoa ole... :)

      Poista
  3. Ihana pikkuinen<3
    Meillä myöskin mentiin kauan "eteenpäin" pyörimällä ja mennään edelleen, vaikka ryömiminenkin on hoksattu ja konttaamista harjoitellaan.. Mutta kun pyörimällä pääsee niin näppärästi ja itselle tulee ihan huono olo kun toinen kierii kauheeta vauhtia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha on kai se kieriminen hauskaakin? päivällä meinaan seurasin miten Elpu pyöri lattialla ihan samanlailla Jekun kanssa :D

      Poista
  4. Voi että, miten tämä ihana on kasvanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ihan liikaa on kasvanut! :D tai siis niinhän näiden kuuluukin :) mutta ei tosiaan ole enää mikään pikkuvauva :'( <3

      Poista
  5. Ihana Jekku <3 Jo 5 kuukautta, mä jotenkin edelleen ajattelen, että vastahan teidän poju syntyi. Ja kuvittelen myös, että meidän typy ois jotain 5 kuukautta, vaikka onkin jo 9! Huh, kun aika rientää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sanos muuta! ja miten äkkiä sen unohtaa kuinka pieniä ne on syntyessään, haikeus :)

      Poista
  6. Voi murua ❤️ Aika menee niin nopeaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niinpä! vauvakuume alkaa nostamaan päätään, kun eihän tää oo enää mikään minivava :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !