Millä sä bloggaat?

Blogilla on ikää kaksi ja puoli vuotta ja tässä ajassa on ehtinyt bannereiden ja ulkoasun lisäksi vaihtua myös työvälineet monta kertaa. Aloitin kirjoittamisen kesällä 2014 pienellä tabletilla. Sen tilalle tuli isompi tabletti, ennen Elpun ensimmäistä joulua. Ensimmäisen äitienpäivän kunniaksi 2015 sain uuden puhelimen Honor 6:n.

Honor valittiin kameran perusteella ja siitä tuli lemppari puhelimeni heti. Se on ollut kamera ja sillä olen lisännyt kaikkiin kuviin blogin leiman. Honor on myös toiminut tablettin korvaajana, sen lakattua toimimasta. Yleensä kävin vain säätämässä kuvat oikeisiin kohtiin, jos kävin puoliskoni koneella.

2015 sain joululahjaksi läppärin kirjoittamista varten. Ja se olikin ainut mitä sillä tein, kirjoitin ja järjestin puhelimella lisätyt kuvat. Edelleen honor 6:lla tein kaiken muun. Kunnes kesällä 2016 puhelimesta halkesi juuri korjattu näyttö. Uusi näyttö halkesi tietenkin huomattavasti pahemmin, kuin se alkuperäinen halkeama (kuvat alla, vasen ensimmäinen). Loppukesästä joku käveli läppärini päältä ja siitäkin halkesi näyttö, ei se muutenkaan ollut enää ihan priima kunnossa. Huomasit jo varmaan, että tämän kahden ja puolen vuoden aikana olen blogannut enemmän puhelimella tai tabletilla, kuin tietokoneella.

Honor 6 kuvat LG G4 // tietokonekuvat Honor 6
Kamenara htc One mini

Loppukesästä etsin uutta puhelinta itselleni ja honoria googlettamalla huomasin, uuden honor 8 puhelimen. Ei tarvinnut kauaa miettiä mistä puhelimesta haaveilisin. 
Värivaihtoehtoja oli syksyllä neljä ja sain testiin kultaisen honor 8:n. (Jouluna tuli myös pinkki). Sain tutustua puhelimeen kolme viikkoa ja olin aivan myyty jo ensimmäisen viikon jälkeen. 

Minulle tärkeintä on kamera ja paras tapa sen testaamiseen oli tietysti ottaa paljon kuvia ihan kaikesta, koska mitkään faktat ei sano mulle mitään. Onneksi puoliskoni on sen verran nörtti, että hän ymmärtää myös faktoja.

Tässä muutama fakta honor 8 puhelimesta niille jotka niitä ymmärtävät, suoraan valmistajalta: 

Avainfaktat
·         Kirin 950 16 nm FinFET  
·         4 x 2.3 GHz ja 4x 1.8 GHz ydintä
·         4 GB RAM-muistia ja 64GB/32GB tallennustilaa, jota voi lisätä micro-SD-kortilla aina 128 GB:iin asti
·         3 000 mAh:n akku
·         5,2 tuuman Full-HD LTPS -näyttö
·         12 MP kaksoiskamera RGD- ja monokromisensoreilla, useita kuvaustoimintoja
·         8 MP etukamera
·         Dual-SIM
·         NFC
·         IR (Infra Red) -lähetin
·         3v takuu sekä 3kk lasitakuu (etu- tai takalasi) 

Kahden kameran taktiikka
Uutuus-Honorissa on pääkamerana 12 megapikselin kaksoiskamera erillisillä RGB- ja monokromisensoreilla. RGB-sensori auttaa vangitsemaan kuvaan värit ja monokromisensori yksityiskohdat.  Monokromisensori taltioi valoa jopa kolme kertaa enemmän kuin tavallinen kamerasensori tuoden kuvaan dynaamisuutta ja vähentäen epätarkkuutta, jopa pimeällä kuvattaessa. Kaksoiskameran ansiosta kuvaajalla on käytössään paljon erilaisia kuvaustoimintoja ja suodattimia, kuten Valomaalaus, Panoraama, Hidastettu kuvaus, Hyvää ruokaa -kuvausmoodi, HDR-kuva, Vesileima sekä Yökuvaus.  Edessä Honor 8:ssa on 8 megapikselin kamera, joka tukee sekä Panoraama-kuvausta että Kauneus-selfie-toimintoa.

* * * * * * *

Kamerana Olympus µ Tough

Tuon kameran osuus oli myös mulle kutakuinkin selkeää. Tosinörtille tai muuten tekniikkaa ymmärtävälle löytyy kattava tuotearvostelu muropaketti.com sivustolta (klik). Tykästyin, tai saatoin jopa hieman rakastua, jos puhelimeen nyt voi rakastua, tuohon honor 8 joka mulla oli testissä. Puoliskoni huomasi sen ja sopivasti toisen testiviikon jälkeen marssittiin puhelin kauppaan ja ostettiin mulle sininen puhelin synttärilahjaksi.

Olisin halunnut valkoisen tai kultaisen, mutta puoliskoni päätti, että valkoinen ja musta ovat tylsiä eikä vaihtoehtona ja koska myyjänä oli hänen veljensä, sopivat pojat käytännössä keskenään minkä värinen puhelin mulle tuli. En valita, toteutuihan toiveeni jota en uskaltanut toivoa. Ja onhan tämä sininen nyt tosi hieno, vaikka aika armoton naarmuille. Jälleen, kaikki postaukset syyskuusta joulukuulle on puhelin postauksia. Toki osassa on siskoni tai Annin kameralla otettuja kuvia.


Testailin kameraa hämärässä, pimeässä, ulkona ja sisällä, ja tämän postauksen Honor 8:lla otetut kuvat ovat suurimmaksi osaksi juurikin niitä ensimmäisiä testikuvia. En todellakaan koe olevani mitenkään lahjakas kuvaaja, mutta ehkä niistä saa vähän ideaa mihin kaikkeen tuo kamera pystyisi okeissa käsissä. Proasetuksia kamerassa on myös vaikka kuinka paljon, mutta niiden käyttö vaatii multa ainakin ihan ajan kanssa opettelua. Todella tyytyväinen olen kyllä ihan automaattiasetuksiinkin.

Nyt joulupukin apulaiset tuumasivat, että oli aika saada kunnon läppäri. Joten enää en ole puhelinbloggaaja. Picsart löytyy myös tietokoneelle, joten kuvien käsittelykin  onnistuu nyt tutulla ohjelmalla läppärillä.


Honor8 etukamera

Millä sä bloggaat?

5 kommenttia

  1. Mä kirjoitan yleensä kaikki tekstit yms. MacBook pro:lla. Pääsääntöisesti pyrin kuvaamaan kaiken Nikonin D7200 järkkärillä, mutta ajoittain mukaan eksyy puhelin kuvia. Tällä hetkellä puhelimen virkaa toimittaa iPhone7.

    Itse en osaa kirjoittaa postauksia kännyllä, pari kertaa koettanut ja todennut ettei ole mun juttu. Siksi aina teen kaiken koneella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se koneella huomattavasti mukavampaa ja yksinkertasempaa 😊

      Poista
  2. pääasias kirjoitan puhelimella postauksia, koska kirjoitan niin usein esimerkiks junamatkoilla eikä mulla oo läppäriä mukana. välillä kirjoittelen sit koneella. kamerana on Canonin 700d ja sit otan kuvia myös Honor 7 puhelimella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo matkustellessa puhelin on kyllä tosi helppo! Mieki monesti kirjotan autossa ajatuksia ylös, ihan vaan kauppareissullakin. Joskus tulee valmiita postauksiaki lyhyessä ajassa :)

      Poista
  3. Tuohon yölliseen tai muuten vaan yllättävään inspiraatioon puhelin on kyllä paras! 😊

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !