Kaksplus.fi

Hätäpuhelu

Lapsi maistaa iltapalalla jogurttia. Lapsi, joka on maidolle allerginen. Oireet on ihan tuttuja, iho menee punaisille ja kutiaville laikuille, välillä nousee nokkosihottumaakin. Oireita on aina helpotettu heti ihon pesulla ja huolellisella rasvailulla, sekä ihon suojaamisella vaatteilla. Niin tehdään myös nyt. Jogurttia on tipahtanut myös paljaalle mahalla, joten äiti vie lapsen suihkuun ensimmäisenä.

Kortisonivoiteen ja perusvoiteen huolellisen levityksen jälkeen vedetään yöpukupäälle ja lapsi menee jatkamaan leikkejä serkkunsa kanssa. Alkaa yskittää. "Onko sen vaikea hengittää?" pohtii isä. Kuulostaa ihan siltä. "Eikä meillä ole näköjään mitään allergialääkettä kaapissa" huomaa äiti. Lapsi jatkaa yskimistä ja alkaa selvästi hätääntyä. Turpoaako sen kurkku?

"Joo, kyllä nyt soitan jonkun tuomaan sille lääkettä" äiti sanoo ja ottaa puhelimen käteen. Hän näppäilee numerot 112 ja painaa vihreää luuria. Hälyttää jo. "Niin kenelle siis soitat?" kysyy isä. "Häkeen" vastaa äiti. Tuut - Tuut. "Hätäkeskus"

"Petra tässä Kukkarokujalta, lapsi maistoi jogurttia ja nyt se yskii, epäillään että sillä turpoaa hengitystiet." Äiti kuulee oman äänensä selostavan tilanteen rauhallisesti, aivan kuin ambulanssikuljettajat selostaisivat tilanteen traumapolin hoitajille Sykkeessä. Todellisuudessa hänen sydämensä alkoi hakata tuhatta ja sataa samantien, kun hätäkeskus vastasi.


Tarkentava kysymys, jotain lapsen iästä ja allergioista. Äiti kävelee koko asunnon läpi puhelun aikana. Jatko kysymys ajo-ohjeista. Äiti vastaa ja lapsi rauhoittuu isänsä sylissä. "Ambulanssi on tulossa, jos lapsi menee tajuttomaksi soittakaa heti uudelleen. Voitte sulkea puhelimen." Äiti pysähtyy.

Hän laittaa puhelimen pois ja rentoutuu samantien. Syke tasaantuu ja hän ottaa lapsen syliinsä. Ambulanssia odotellessa äiti kertoo lapselle, että kohta pihaan tulee piipaa auto. "Sieltä tulee kaksi ihmistä antamaan sinulle lääkettä, joka vie kutinan pois".

Ensihoitajat tuovat mukanaan mieleenkintoisa härveileitä, joista perheen vauva on kiinnostunut. Lapsi istuu äidin sylissä ujona. Happiarvot ja verenpaine saadaan tarkistettua. Ambulanssissa ei olekaan allergialääkettä näin pienelle. Ensihoitaja soittaa lääkärille ja tekee päätöksen. Lähdetään sairaalan päivystykseen ambulanssin kyydillä. Äiti ja isä arpovat pienen hetken, millä kokoonpanolla mennään. Äiti pakkaa reppuun puhelimensa, laturin ja lapselle unihanskat.

Ensihoitajat kysyvät olisiko mitään unikaveria mukaan otettavaksi. Lapsi innostuu esittelemään ensihoitajille apinatossujaan ja hoitaja auttaa ne jalkaan. Lapsi saa matkustaa äidin sylissä istuen ambulanssin takaosassa. Toinen ensihoitaja esittelee ambulanssin erilaisia valoja. Lapsi on jo selvästi rauhallinen eikä raapiminenkaan tule heti mieleen.


Astutaan ensiavun liukuovista sisään. Vastaanottoluukun edessä seisoo muutama hoitaja. "jahas, näyttää ihan allergiselta reaktiolta." toteaa vanhempi hoitaja. "Sepä se" vastaa ensihoitaja. Pienen keskustelun tuloksena ensihoitaja siirtää käytävältä pedin huoneeseen. Yksi hoitaja käy kirjaamassa lapsen sisään ja toisen pitäisi kohta tulla tarkistamaan tilanne. Hoitajan jälkeen lääkäri tekee oman tarkistuksensa ja läähtee laskemaan lääkeannoksia.

Lapsi on vähän itkuinen ja selvästi väsynyt. Äiti laittaa puhelimestaan pikkukakkosen pyörimään ja he loikoilevat kapealla pedille vierekkkäin. Hoitaja tulee pistämään adrenaliini piikin reiteen ja saa aikaan kiukkua. Lääkkeen juominen pillillä ei sen jälkeen enää onnistu, mutta ruiskulla annettuna menee. Äiti rauhoittelee nyt jo täysillä itkevää lasta. Kohta helpottaa vaikka maistuukin pahalta.

Lopulta lapsi käpertyy äidin viereen ja nukahtaa vartti lääkkeiden antamisen jälkeen. Edes pikkukakkonen ei jaksanut kiinnostaa. He jäävät vielä pariksi tunniksi tarkkailuun. Sekä hoitaja että lääkäri käyvät kurkistamassa heitä kerran. Läääkärin kanssa puhutaan jo kotiutumisesta. Lääkäri  on valmis päästämään lapsen luottavaisin mielin kotiin. Mutta he sopivat äidin kanssa, että lääkäri saa tarkistaa tilanteen vielä tunnin päästä.

Lääkäri tulee viimeisen kerran ja oireet ovat selvästi helpottaneet. Nukkuva lapsi on mitä suloisin. Äiti huikkaa vielä ensiavun luukkuun heipat, kun kyyti on pihassa. Hoitaja antaa reseptillääkeiden potilasohjeet, yksi niistä on Epipen. Hoitaja käski äidin pyytää sitä lääkäriltä "kun tuli näin nopea reaktio." Lääkäri oli jo ajatuksen edellä ja kertoi kirjoittavansa sen ennen kuin äiti ehti pyytää. "Se on kuitenkin parempi olla olemassa, vaikka ei tarvitsisikaan."

*****

Hätäkeskukseen soittaminen on aina jännittävää. Olipa se ensimmäinen tai viides kerta. Numeroita näppäillessä ja puhelun hälyttäessä saa vielä kuvitella soittavansa ihan tavallisen puhelun, vähän kuin hammaslääkärin ajanvaraukseen. Mutta kun hätäkeskus vastaa, jännitys vie mennessään.

Muistan joskus ala-asteella miten ihan oikeat palomiehet tulivat leikkimään hätäpuheluita kouluun. Soitettiin oikealla puhelimella hätäpuhelu oven toiselle puolelle ja esitettiin hätätilanne kuvakortista. Muutenkin uusia tilanteita ja esiintymistä pienempänä erityisesti jännittäneenä nuo harjoituspuhelut olivat melkeinpä pelottavia. Mutta onneksi silloin opitut yksinkertaiset ohjeet on edelleen muistissa.


Mitä on tapahtunut ja missä. Sen jälkeen tärkein taito: Kuuntele ja vastaa kysymyksiin.
Jos iskee paniikki, hätäkeskuksen tehtävä on rauhoitella.

Parin viikon takainen soitto hätäkeskukseen oli lähtökohtaisesti "varmuuden vuoksi"-puhelu. Suurimpana toiveena oli saada nopeasti jotain allergialääkettä rauhoittamaan lapsen kutinaa. Ilta yhdeksältä täällä ei ole enää yhtäkään apteekkia auki. Kellään ei ollut akuuttia hengen hätää ennen soittopäätöstä, ei puhelun aikana eikä sen jälkeen. Mutta jälleen hätäkeskuksen vastatessa ja tilannetta selostaessani koko kroppaan iski valtava jännitys.

Aiemmin olen soittanut hätäpuheluita lähinnä humaltuneiden henkilöiden oman turvallisuuden takia. Kerran yläasteikäisinä ilmoitettiin tulipalosta isosiskoni kanssa. Koskaan en ole soittanut tilanteessa, jossa jollakin osapuolella olisi ollut välitön hengenvaara. Nyt soitin vain saadakseni lapselleni allergialääkettä. Puhelun aikana tilanne tuntui paljon pahemmalta, varsinkin kun kyseessä oli oma lapsi.

6 kommenttia

  1. Loppu hyvin onneksi! Tsempit pienelle!

    VastaaPoista
  2. Huh, kyllä tuollainen tilanne varmasti pelästyttää. Ja joo, häkeen soittaminen on ihan jäätävän jännä tilanne. Oon soittanut varkaiden takia ja sydän hakkas tuhatta ja sataa puhelussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh en oo siis ainut jännittäjä :D hassuinta on se, kun oikeati olin ihan rauhallinen siihen saakka kunnes sieltä vastattiin.

      Poista
  3. Häkeen soittamiseenkin tottuu. Mulla on kaksosvauvat, joilla on vaikea-asteinen kurkunpään rakennevika ja sen takia jatkuva hengitysvaikeus päällä jokainen päivä ja jokainen hetki. Häke ja päivystykset on tulleet liiankin tutuiksi, mutta enää hätäpuhelut ei jännitä, ne on rutiinia. Mutta tavoitan kyllä tuon jännityksen, mullakin oli sitä silloin kun ekoja kertoja soitin apua. En ymmärrä, mistä se tulee. Jännä ilmiö. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. häkeen soittamiseen ei kyllä tarttis kenenkään tottua. :(

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !