Kaksplus.fi

Seitsenkuinen

Taas on vierähtänyt kuukausi ja meidän ryömivästä vauvasta on tullut konttaava tutkimusmatkailija. Ihasteltiin kuinka puolivuotias Jekku oli tyytyväinen ja viihtyi itsekseen lattialla aivan uudella tavalla, kun pääsi ryömien itse paikasta toiseen. Sitä tyytyväisyyttä kestikin peräti kaksi viikkoa, kunnes alkoi konttaus harjoittelut.

Näitä konttaus-hutkutus harjoitteluita kesti toiset pari viikkoa. Käytiin välissä viikko Jyväskylässä mummun ja vaarin luona ja koko viikon jännitin lähteekö Jekku konttaamaan nyt reissunpäällä. Mulla oli puhelimen muistikin aivan tukossa, etten olisi saanut puoliskolleni kuvattua konttausvideota. Jyväkylässä konttaus ennätys oli kuusi askelta. Tultiin kotiin viikko sitten torstai yönä. Perjantaina harjoitukset jatkui ja matkat pitenivät. Lauantaina poika sitten lähti oikeasti konttaamaan. 


Toki edelleen konttaus nopeuteen vaikuttaa vaatetus ja alusta. Ovela pieni mies konttasikin olohuoneen maton reunaan, jatkoi paljaan parketin yli ryömien ja nousi taas konttaamaan eteiskäytävän matolla. Ja nyt viikko konttaamaan lähdön jälkeen, päätti Jekku myös nousta seisomaan sohvaa vasten, viime perjantaina. Konttaamaan lähdettiin siis pari päivää ennen 7kk päivää ja viikko siitä jo seistään! Ja ensimmäiset askeleetkin tuen kanssa pikku-Ukko otti eilen mummin rahin kanssa.

Nyt kun liikkumaan on lähdetty, on Jekku löytänyt olohuoneen ja lastenhuoneen lisäksi myös eteiskäytyvän, ruokapöydän ja keittiön. Eikä hänellä kauaa kestä kun hän ryömien ampaisee olkkarista keittiöön. Nyt ollaan taas siinä vaiheessa, kun Jekku viihtyy tosi hienosti itsekseen ryömien ja kontaten ja enite tutkien mitä kaikkea vasten hän voisikaan nousta seisomaan.


Vaatteista täytyy nyt luopua viimeisistäkin 62cm paidoista ja bodeista. Yksi 62cm yöpuku on vielä just nyt sopiva, mutta ei varmaan enää pesun jälkeen. Niin nopeasti vauvat kuitenkin kasvaa. (snif) Pääsääntöisesti käytössä on 68cm vaatteet ja pikkuhiljaa kokeillaan 74cm vaatteita.

Käytiin tänään neuvolassa mitoilla. 7kk ja 7pv ikäisellä Jekulla oli pituutta 68,5cm ja painoa 7285g. Puolivuotisneuvolassa painon nousu oli ollut vähän heikkoa ja pituuskäyrä meni miinuksella. Nyt pituutta oli tullut lisää tasan 2cm ja painoa yli 200g. Saatiin olla kasvuun tyytyväisiä. Lapsia ei pitäisi verrata, mutta sen verran nyt vertaan, että Elpu on ollut saman kokoinen 9kk, kuin Jekku nyt. Hampaita Jekulla on edelleen ja onneksi vain kaksi, Elpu taas oli 7kk ikäisenä vielä hampaaton.


Sosemaistelut on edelleen aika harvassa. Mutta syöttötuolin kotiuduttua ollaan annettu enemmän ja enemmän sormiruokaa. Banaani laitettiin kieltolistalle. Lihat ja avokado sekä paistetut herkkusienet ovat ainakin ruokalistalla ja jopa paistettu sipuli maistui. Viljoja ei olla uskallettu vielä antaa ja olen jatkanut munatonta imetysdiettiä ja maidon välttelyä. Olen arviolta ehkä 96% maidottomalla. Ja iho näyttää tällä hetkellä tosi hyvältä.

Lopuksi vielä mun on pakko heittää tähän pieni sneakpeek kuva... Jekku oli kuvauspäivänä päivää vailla 7kk. 

4 kommenttia

  1. Oi hän konttaa jo! <3 Ihana pieni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja eilen istahti sitte ekan kerran ilman tukeakin! 😍🙈

      Poista
  2. Iik miten suloinen pikkuinen :)

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !