Lasten kanssa saunassa

Muistatko rauhalliset saunaillat? Polttavan kuumat löylyt nipistelevät iholla ja vetää naaman irveen. Heität juuri niin kovat löylyt kuin haluat. Saunot tasan niin kauan kuin haluat. Tai vähintään niin täydellä sydämellä mitä taloyhtiön saunavuoro nyt antaa ajallisesti saunoa. Joka tapauksessa lienee itsestään selvää, että lasten tullessa perheeseen, voit unohtaa 100 asteisen saunan ja päätä huumaavat löylyt. 

Ensimmäisen lapsen kanssa saunominen on vielä helppoa ja yksinkertaista. Saat itsesikin yleensä pestyä ilman sen kummempia kommervenkkejä. Kun lapsia on kaksi, on myös kaksi erilaista kylvetettävää, omine erilaisine tarpeineen. Tarkennan vielä, että meillä saunoo siis vauva, taapero ja äiti. Mutta näillä ohjeilla pärjäät myös useamman lapsen kanssa. Kerron kyllä mihin työvaiheeseen heidät itse sovittaisin.

ALKUVALMISTELUT

VAIHE 1
Aloitetaan saunan lämmityksellä - naks. Jos kiukaassanne on mahdollista, säädät saunan lämpiämään maksimissaan 50-65 asteeseen. Tai vaihtoehtoisesti toteat löylymittarista saunan olevan valmis niillä paikkeilla. Lämpenemistä odotellessa otetaan esiin perheen käytössä olevat kylpylelut, kylpyamme, pesuaineet ja ihon hoitotuotteet. Myös pyyhkeet on hyvä ottaa esille tässä vaiheessa. Itse kuljetan lasten yöpuvut usein kylpyhuoneeseen pyyhkeiden viereen.

VAIHE 2
Riisutaan lapset ja he pääsevät osallistumaan kylpyammeen täyttöön. Tässä välissä kannattaa ehkä heittää myös omat vaatteet pois. Luultavasti saunakin ehtii lämmetä tähän mennessä. Täytä löylykulho ja asettele pefletit. Täytä myös juomapullo kylmällä vedellä.



SAUNOMINEN

Jokainen saunomisvaihe sisältää oman löylykulhollisen vettä omiin tarkoituksiinsa. Löylyvesi on syytä olla jotain kädenlämpöisen ja hieman viileämmän väliltä, niin ettei se ainakaan polta ketään ihoon osuessaan. Mieluummin viilentämiseen sopivaa.

VAIHE 1: VAUVA

Kastele vauva kauttaaltaan ja myös omat hiuksesi. Saunokaa. Voit yrittää jättää taaperon kylpyyn vauvan saunomisen ajaksi, mutta meillä taapero haluaa myös saunaan heti. Vauvan löylykulhollisesta vedet jaetaan siis kolmeen osaan: löylyihin, vauvan viilennykseen sekä taaperon leikkeihin ja viilennykseen. Taaperon viilennyksen vähentämiseksi kannattaa hänellekin tarjota juomista.

Jos vauva haluaa, imetä hänet saunassa. Ja saunokaa niin kauan, kuin vauva suinkin viihtyy. Kun vauva ilmoittaa saunoneensa kylliksi, siirry suihkuun. Huuhtele ja pese vauva huolella, kellonajasta ja vauvan vireystilasta riippuen voitte vielä leikkiä kylpyammeessa ennen loppuhuuhtelua ja pyyhkeeseen kietoutumista. Kuivaamista seuraa rasvaaminen, kynsien pituuden tarkistus ja mahdollisesti leikkaus sekä yöpuvun pukumenin.

Palasiko vauva tissille? Meillä yleensä palaa ja nukahtaa siihen. Tässä vaiheessa kannattaa ehkä kietaista itselleenkin pyyhe päälle, että saa vietyä rinnalle nukahtaneen vauvan sänkyynsä kastelematta kaikkia lattioita. Taapero saa vallata kylpyammeen itselleen sillä aikaa, kun vauva puetaan ja viedään nukkumaan.

Jos lapsia olisi ikäryhmistä vauva, taapero ja leikkiäinen saisiva kaksi isompaa jatkaa kylpyleikkejään tämän ajan.

VAIHE 2: TAAPERO (& kumppanit)

Seuraavaksi on taaperon vuoro. Täytä tyhjä löylykulho ja vesipullo uudelleen. Tällä kertaa löylyvesi jakautuu kahteen: löylyihin ja läträämiseen. Jälleen saunotaan niin kauan, kuin löylykulhossa on vettä. Paitsi jos taapero vaatimalla vaatii saada lisää löylyä. Läträämiseen riittää yksi kulhollinen. Ja ei muuta kuin pesulle.

Tässä vaiheessa pestään taaperon hiukset, jos ne sitä sillä hetkellä vaativat. Mulla on myös tapana tehdä ihottumaiselle taaperolle kokovartalokuorinta tässä vaiheessa sokerilla ja kahvinpuruilla tai luonnonkosmetiikkakuorinnalla. Mikäli saunomassa on myös leikki-ikäisiä tai pieniä koululaisia, jotka haluavat äidin apua hiustenpesussa ym., pesisin heidätkin tässä samassa vaiheessa. Kaada kylpyamme tyhjäksi yhdessä taaperon (ja muiden halukkaiden) kanssa, paitsi jos isompia lapsia on edelleen kylvyssä ja pesulla.

Pesun jälkeen seurataan samaa kaavaa kuin vauvan kanssa. Pyyhe, rasvaus, kynnet ja yöpuku. Ja jos lapsia on taas useampia menisin joko ikäjärjestyksessä pienimmästä isoimpaan tai kärsivälliyyden ja väsymystason arvioiden. Toki jo omatoimisesti rasvaavat ja pukevat saisivat mennä itsekseen A) iltapalalle B) lukemaan tai katsomaan hetkeksi piirrettyjä, jos iltapala on syöty ennen saunomista.

Mikäli lapsia olisi ikäryhmistä vauva, taapero, leikki-ikäinen ja koululainen jakaisin lapset kahteen ryhmään ja ensimmäisessä pesussa vauvat ja taaperot ja toisessa pesussa leikki-ikäiset ja koululaiset.



VAIHE 3: ÄITI

Ja vihdoin on äidin oma vuoro! Kuuluuko omiin rutiineihisi kenties ihon kuorintaa, säärien sheivaamista tai kasvo- ja hiusnaamiot? Jokatapauksessa nyt on äidin oman hemmotteluhetken vuoro. Levitä vartalokuorinta iholle ja havahdu parkaisuun. Kuuntele tarkkaan ja mieti toimintasuunnitelma:
  • A) Huuto vaati siirtymään itkevän vauvan luokse samantien, juokse pyyhe päällä makkariin imettämään vauvaa. Samalla karistelet sokerikuorinnan iholtasi pitkin asuntoa.
  • B) Käskytä taapero katsomaan onko vauva hereillä vai huutako unissaan ja käske jäädä pitämään vauvalle seuraa, jotta saisit itsesi edes huuhdeltua ennen pyyhkeen kanssa makkariin juoksemista.

Imetyksen jälkeen palaa suihkuun ja jatka siitä mihin jäit, tai aloita alusta. Täytä itsellesi löylykulho sekä juomapullo ja siirry saunaan nauttimaan kovista löylyistä ilman lapsia. Toivo, että saat saunottua ja pestyä itsesi ilman, että vauva vaatii uudelleen tissiä. Jos sinulla käy hyvä tuuri onnistutkin. Huonolla tuurilla voit joutua juoksemaan imettämään vielä kasvonaamion kanssa, mikä olisi huomattavasti mukavampaa, kuin sampoopäässä tai kovista löylyistä ilman huuhtelua juosseena. Todella huonolla tuurilla teet nämä kaikki, useampaan kertaan.

Jos vauva ei edeelläänkään rauhoitu, palaa miettimään toimintasuunnitelmaa tai voit aina siirtää hänet kylpyhuoneeseen nukkumaan sitterissä. (0-3kk vauvalle kannattaa oottaa se sitteri kylppäriin jo sinne mennessä.)Vältyt ainakin pesuaineden levittämiseltä ympäri kämppää ja joka paikan kastelulta. Löylyteltyäsi kylliksi, napsauta sauna pois päältä ja jätä ovi auki. Näin saat nauttia jälkilämmöistä koko pesun ajan sekä siivotessasi kylpylelut, pesuaineet, liukuesteet ja muut mahdolliset kylpyvarusteet sekä lasten pyyhkeet kuivumaan paikoilleen.

Ja vihdoin saatuasi itsesi puhtaaksi, sinulla saattaa olla litimärän pyyhkeen sijaan vain hieman kostea pyyhe johon kuivata.

Muista, että saunan sammuttaminen ja kylpemisen lopettaminen edelleen hiukset pesemättä on vain äärimmäisten hätätilanteiden ratkaisu! Kaottista tai ei, sinäkin olet ansainnut oman pienen hemmotteluhetkesi arjen keskellä. Jos se on sinun pieni henkireikäsi, naapurit kyllä voivat kärsiä sen kerran, kun keskeytyksineen oma saunomisesi venähtääkin taloyhtiön hiljaisuuden puolelle.

Nauttikaa kuumista lölyistä toverit! :)

4 kommenttia

  1. Hyvä postaus! Osaat ton kirjottamisen jalon taidon. Mä jätän kuitenkin suosiolla saunomisen siihen hetkeen kun on isäntäkin kotona :D Kärsimättömänä ihmisenä parempi ottaa varman päälle.. Lapsia on neljä, joista vanhin eskarissa ja nuorin kutakuinkin saman ikäinen teidän vauvan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, kiitos! :) onneks mullakin yleensä on mies siellä saunan oven toisella puolella joka voi vastaanottaa puhtaat lapset :D Tän tekstin inspiraatio iski sellaisen saunaillan jälkeen kun se mies katosi omille teilleen tuon kylpemisen kakkosvaiheen aikana :'D

      Poista
  2. Täällä yksi 1v1kk taaperon äiti kovasti haluais aloittaa saunomisen kerran viikossa perheen kesken mut toistaiseksi se on ollut yhtä säätöä. 😂 miten siis olette aikatauluttaneet sauna-iltoina taaperon syömiset,saunomiset ja nukkumaan menot?oletteko onnistuneet pysymään normiaikatauluissa? Ehkäpä oma ongelma on vaan se,että itse tuppaisin viihtymään siellä vaan niin pitkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä iltasuihku tai -kylpy kuuluu (melkein) joka päivään, niin saunominen vaan venyttää vähän sitä kylpyhetkeä. Periaatteessa siis mennään saunaan päivällisen ja iltapalan välissä eikä se viivytä lasten nukkumaan menoa. Toki vielä keväällä elettiinkin sellasella rytmillä että lapsetkin meni nukkumaan vasta klo 22. Nykyään tavoite on saada lapset sänkyihin kahdeksaksi. 😊 eli saunassa ehtii olla klo 18-19 mikä riittää meille ihan hyvin 😊

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !