Syyslomaviikon kuulumiset


Saatiin päiväkodista syysloman hoidontarvelappu heti lokakuun alussa. Päätettiin Elpulla olevan loma. Lomailua aktiviteetteineen olikin ihan tosissaan heti perjantaista saakka. Silloin lähdettiin  muskarin ja päiväunien jälkeen lasten kanssa uimahalliin. Mukana oli myös puoliskoni veljenpoika joka jäi meille yöksi.

Lauantaina vietiin lapset (kaikki kolme) mummin ja papan luo anoppilaan. Päätin kävellä, että Jekku saisi nukahtaa rattaisiin päiväunille samalla ja pikku lenkki tekee hyvää energisille lapsillekin. Oli ehkä yksi piristävimpiä kävelyjä, kun joku lähistöllä asuva rouva tuli koiransa kanssa juttelemaan ja kertoi miten ihana oli nähdä äiti kolmen lapsen kanssa. Hän muisteli aikaa, kun hänen omat lapset olivat pieniä. Toki korjasin että isoin ei ollut omani.

Jätettiin lapset mummilaan ja saatiin viettää puoliskoni kanssa päivä kahdestaan. Käytettiin aika luovasti kerrossänkyä etsien ja löytäen ja lopulta haettiinkin sellainen luultavasti noin 500 metrin päästä siitä mihin Elpu syntyi. 


Meidän omassa autossa ei ole peräkoukkua ja auton ja kärryn järjestämisessä hieman venähti, joten ei ehditty kasata sänkyä ennen kuin haettiin lapset kotiin nukkumaan. Mummi olisi kyllä ottanut Elpun yökylään serkkujen kanssa ja hänellä oli kassillinen pehmoleluja sekä yöpuku mukana, mutta ei hän vielä uskaltanutkaan jäädä. 

Sunnuntaina myöhästyttiin kirkosta, mutta lapset saivat nukkua ensimmäisen yön kerrossängyssä. Kirkon jälkeen suunnattiin kotiin hakemaan isiä ja lähdettiin taas mummin ja papan luo. Kesken ruokailun anoppi kuulutti yhteislaulua ja minäkin lähdin mukaan laulamaa "Paljon onnea vaan..." siihen saakka, että tajusin kaikkien tuijottavan minua. Tosiaan olihan minullakin synttärit jo kuudes päivä, mutta meidän väliaikaisen huonejärjestelyn takia ei juhlittu niitä mitenkään. Synttäriyllätys onnistui täydellisesti.

Maanantaina me juhlistettiin kerhokaverin 2v synttäreitä puistoilemalla, koska ei päästy sunnuntaina juhliin. Lahjaksi vietiin värityskirja ja värikynät.  Oli hauskaa viedä Elpu pitkästä aikaa kavereiden kanssa puistoon. Ja tiistaina saatiin meidän koko neljän äidin ja kuuden lapsen kerhokaveriporukka kasaan leikkitreffeille.


Lapset saivat elokuussa synttärilahjaksi lahjakortit Tykkimäki Actionparkkiin. Ollaan säästelty lippuja huonoille ilmoille. Tiistaina sovittiin Elpun kummitädin kanssa treffit päiväunien jälkeen ja otettiin isoimmat serkut mukaan telmimään. 

Puoliskoni vietti aikaa kummipoikansa kanssa ja minä menin Jekun kanssa tyttöjen perässä. Viisi vuotta Elpua vanhempi serkku piti hyvin huolta ja heillä näytti ikäerostaan huolimatta olevan tosi hauskaa yhdessä. Serkut on 💕

Keskiviikkoiltana kokoonnuttiin mummin ja papan luokse koko kööri ja sieltä Elpu lähti kummitädilleen yökylään. Torstaina hän tuli kotiin samalla, kun pojat lähtivät pelaamaan sählyä ja sieltä meille tuli yökylään vielä kummipoika. 


Yöllä satoi ensilumi. Perjantaina puoliskoni vaihtaessa talvirenkaat autoon, me tehtiin lasten kanssa isot lumiukot. Tai kuvittelin että ne oli aika kivan kokoiset, kunnes näin kuvan Miian (Miia Metso blog) perheen lumiukosta. Tehtiin myös pieni lenkki rattikelkalla sillä aikaa kun isot pojat kävi laittamassa ilmaa talvirenkaisiin.

Jekku on ollut jo pidempään vähän kräntty ja perjantaina hän itkeskeli koko päivän, illalla mitattiin kuumetta ja nyt ollaankin oltu sitten viikonloppu sisällä, molempien lasten yskiessä ja Jekun kuumeillessa öisin. Jouduttiin skippaamaan lauantaina yhden lasten tärkeän kaverin syntymäpäiväjuhlat kokonaan, eikä tänäänkään päästy kirkkoon.

Löytyi ukolta sentään yksi uusi hammas, liekö tuo selittää hieman tätä kiukkuisuutta ja itkuisuutta ehkä kuumeenkin, kun Elpulla ei ole yskää kummempaa flunssaa. Huomenna pitäisi ottaa Jekulle kolmas 1v rokotus, mutta saas nähdä lykätäänkö sitä sittenkin vielä vähän pidempään.



Nii juu ja nuo lapaset tosiaan! Lähdin yksi yö hakemaan puoliskolleni iltapalaa Abclta ja päätin pitkästä aikaa vilkaista lankoja. Mukaan lähti kaksi Novitan Isoveli lankaa ja sukkapuikot. Yllätyksekseni puoliskoni sai lapaset todellakin hyvissä ajoin ennen isänpäivää, vaikka reilu 50 silmukkaa taisi olla hieman liioiteltua. Jekulle on lapaset puikoilla, mutta ne on nyt toista päivää jäähyllä, kun pienten lapasten saaminen symmetrisiksi on huomattavasti hankalampaa kuin isojen. 

pssst. pahoittelut kuvanlaadusta, mulla tosiaan on puhelimessa tuplakamera ja värikameran lasissa naarmu 😭 joskus tarkennus kauaksikin sattuu onnistumaan, useinmiten ei, kuten Action park kuvissa. Onneksi ongelman pitäisi ratketa ihan pian....

2 kommenttia

  1. Ihanan kuuloinen loma teillä ollut... Päättelinköhän tekstistäsi oikein, ettette asustele meiltä hirveän kaukana? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei nyt mitenkään naapurissa mut samoja uimarantoja varmasti käytetään 🙈

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !