Asfaltille syntynyt tyttö

Heinäkuun alku on ollut hurjan lämmin ja hieman kiireinen. Hah, ei meillä oikeasti mitään kiireitä ollut. Mitä nyt muutettiin toiselle puolelle kaupunkia, vähän isompaan kotiin. Vanha asunto oli ihana, eikä siinä mitään vikaa vauvan kanssa olisi ollutkaan. Mitä nyt kaupungin keskusta ei ehkä olisi tulevan taaperon kanssa se paras vaihtoehto asumiselle enkä voi sanoa nauttineeni näköalasta katsoessani ikkunasta ulos toisen kerrostalon seinään ja pankin parkkipaikalle, mutta asunto oli ihana.

Uudessa asunnossa on isompi vessa ja kylpyamme. Tiskikonetta tulee varmasti ikävä, mutta keittiön ja makuuhuoneen ikkunoista näkee kirkon ja sen suuren puistomaisen pihan. Parvekkeelta näkee suoraan leikkipuistoon ja jos oikein tarkasti katsoo lehtien välistä näkee myös vettä. Asunto on ihan kiva, sijainti mitä parhain ajatellen vauvan kanssa ulkoilua ja puoliskoni koulumatkaa. Tapetit saavat luvan lähteä. Tavarat ovat löytäneet suunnilleen oikeisiin huonesiin, mutta ehtiihän ne vielä laittaa. Harva vauva syntyy laskettunapäivänä ja siihen on vielä viikko. RV 39+0 neuvolastakin sain vielä luvan uida huoletta mökillä, seuraava neuvola-aika olisi rv40+0.

Mökkiviikon jälkeen on vielä hyvin aikaa laittaa kotia kuntoon. Tavaroita paikoilleen ja repiä makuuhuoneen tapetit alas. Meillä on ihan oma vuorokausirytmimme ja seinien putsaamisen jälkeen rentoudutaan kuten aina käsikädessä sohvalla netflixiä katsoen. Siihen on hyvä jäädä nukkumaan, kun kello taitaa olla jo lähemmäs yhtä tai kahta yöllä. Muuttotarvikkeisiin kuuluu jätesäkit, joista otan yhden ja levitän leikilläni sohvan suojaksi, ihan kuin jotain muka voisi jo tapahtua.


0440 herään yllättäen. En muista että olisin koko raskauden aikana heräillyt muuten kuin vessaan, joten suuntaan sinne ja käyn takaisin nukkumaan. Ahaa, nyt sattuu. Kaivan puhelimeen lataamani supistuslaskurin esiin ja alan kellottamaan kipuaaltoja. Kuuma vesi kuulemma helpottaa, onneksi meillä on se kylpyamme. Ehkä uudet naapurit eivät häiriinny, kun lasken vettä keskellä yötä. Kylpy on kaikkea muuta kuin rentouttava. Pelkään pudottavani puhelimeni ammeeseen ja tajuan kellottaneeni supistuksia jo tunnin. Huudan vessasta olohuoneeseen puoliskoani heräämään, jos nyt edes oman reppunsa jo pakkaisi.

Puoliskoni katsoo vierestä, kun minuun sattuu ja muistelen ensisynnyttäjän ohjeita soittaa sairaalaan kun supistuksia on tullut viiden minuutin välein kaksituntia. Minun supistukseni ovat tulleet kokoajan tiheämmin kuin 5min välein ja puoliskoni käskee soittamaan sairaalaan. Voidaan kuulemma jäädä aivan hyvin odottelemaan vielä se toinen tunti kotiin, jos vain pystyn.

"Saa tänne tulla näytille, jos tuntuu että tarviitte sairaalaan palveluita, 
mutta tunti on niin lyhyt aika, ettei siinä vielä välttämättä mitään ehdi tapahtua,
hyvän kestosia sulla noi supistukset kyllä on."

Ai vaikka meiltä sairaalaan matkaakin on tunnin verran? En ole edes turvautunut buranaan ja panadoliin vielä joten burana suuhun, kun puoliskoni soittaa kuskillemme ja laitamme sairaalakassit eteiseen valmiiksi. Kuski on jo pihassa, kun minä yritän päästä pois vessasta, mitään ei tule ulos vaikka vessahädän tunne on kova. Koko kroppaa kouraisee ja väännyn pöntöllä selkäkaarelle kivusta, sen hellittäessä lähdetään autoon. Toivon vain, että jaksan odottaa koko matkan vessaan pääsyä.


Puoliskoni menee etupenkille ja kuski on suojannut takapenkille paikan minulle hänen oman taaperon ihmettelessä vieressäni. Ennen autoon nousua kouraisee taas ja kuski toteaa että nyt on tosi kyseessä. En edes yritä saada turvavyötä kiinni, se rajaa asentoa aivan liikaa. Painan jalkapohjia vasten auton lattiaa niin voimakkaasti että hukkaan croksini jonnekin kuskin penkin alle. Yrittän pysyä edes jotenkin siedettävässä asennossa kattokahvassa kaksin käsin roikkuen välillä toisella kädellä penkistä tukea ottaen. Yritän istua mutta supistukset vääntävät selän kaarelle. Tunnen vihlovaa kipua ja tunnen pidätys kykyni pettävän ja tunne on repivä.

"Tää vauva syntyy nyt!"

Keskeytän miestin vielä hyvän tuulisen jutustelun. Vastaukseksi saan tsemppausta ollaanhan me jo puolivälissä. Vääntäydyn takapenkille kyljelleen, kaikki edes istumista muistuttavat asennot ovat jo mahdottomia. Pyydän puoliskonia kokeilemaan haarojani, tulee kiire pysähtyä kun hänkin tuntee vauvan päälaen kollareideni läpi. Yhteys hätäkeskukseen ilmoittaa jonotuksesta ja  minut autetaan pois autosta pientareen puolelle.

"Täällä synnytetään!"

Puoliskoni huutaa jonnekin kauas. Housut katoavat jalastani jossain välissä (kuulemma riisuin ne aivan itse) ja istun asfaltilla, ehdin kurkata haaroihini, tytöllä on tummat hiukset ja seuraavalla kouristukella koko vauva makaa liikkumatta limaisena ja hiljaisena, mutta täydellisenä mustaa asfalttiavasten. Siinä on vauva, pelto ja auringon nousu. Eikä kukaan ottanut tilanteesta kuvaa, vaikka kysyn missä kamera on.


Huomaan meidän olevan keskellä autojonoa, viereeni on jo ehtinyt kaksi naista, toinen heistä kolmen lapsen äiti ja toinen lääkäri. Kuskin ja puoliskoni vieressä seisoo kaksi miestä puhelimet kädessä, valmiina soittamaan hätäkeskukseen, jonne me jo jonotetaan ja toinen kysyy syntyikö tyttö vai poika.

"Miksi sillä on ihan siniset sormet?"
"Se on ihan hyvä värinen."

Lääkärin pyynnöstä puoliskoni tuo autosta suojana olleet pyhkeet ja lääkäri nostaa vauvan ilmaan, kiertää napanuoran suoraksi, asettelee pyhkeeseen käärityn vauvan syliini ja taluttaa meidät takaisin autoon. Hän tuo vielä selkäni taa tyynyjä omasta autostaan ja soittaa synnärille, että kohta tulee yksi matkalle syntynyt. Lääkäri toivottaa meille hyvää matkaa ja ohjeistaa vielä etupenkkiläisiä:

"Laittakaa lämmöt täysille."

Huomaan ettei autojono johtunutkaan meistä, vaan liikennevalo-ohjatusta tietyömaasta, jonka ohitamme ajaessamme ambulanssia vastaan. Minut ja vauva autetaan paareille, puoliskoni pääsee etupenkille.

"Haluaako isä leikata napanuoran?"


Puoliskoni ottaa jo askeleen suuntaani, mutta toteaa että ammattilaisen on parempi hoitaa homma. Sairaalaan ilmoitetaan tulostamme nyt tietojen kera ja minulle laitetaan oksitosiinitippa. Puoliskoni lähettää anopilleen viestin "Vauva syntyi matkalla sairaalaan, nyt ollaan ambulanssissa ja kaikki hyvin". Ensihoitaja onnittelee tuoretta perhettä. Istukka syntyy ambulanssissa ja laitetaan muovipussiin odottamaan kätilöiden tarkastusta. Ensimmäisen äänen vauva päästä vasta auringon osuessa ambulanssin tuulilasista takaosaan ja vauvan kasvoihin.

Synnytysosaston edessä meitä odottaa useampi kätilö ja se lääkäri, joka oli tienpäällä työmatkallaan meitä auttamassa. Kätilöillekin selvisi hänen yllättävän läsnäolonsa syy. Synnytyssalissa puoliskoni pääsee istumaan ja saa lasillisen mehua. Korttiin kirjataan kätilöksi isä, pituutta tasan 50cm ja painoa 3780g  pään ympärys 31cm. Kätilö antaa puhdistetulle vauvalle uuden pipon, sairaalakassista ambulanssissa laitetun sotkeutuneen myssyn tilalle. Ensimmäisten tuntien ajan synnärillä vauvaa lämmitetään kuumavesipusseilla ja peitolla.

Minuun parsitaan neljätikkiä ennen kuin pääseen suihkuun. Pissaaminen on synnytyksen jälkeen aivan kamalaa kirvelyä ja edellisen yön vähäiset unet vaikuttavat väsymykseen. Saadaan synnärillä aamupalaa ja kunhan päästään osastolle omaan huoneeseemme sihteeri tulee jo kysymään saako iltalehden toimittaja haastatella meitä, ennen kuin yksikään hoitaja on edes ehtinyt toivottaa meidät tervetulleeksi osastolle ja kertoa ruoka-ajat.

Seuraavan päivän lööpeissä näkyy meidän vauva.


Herätys klo 0440
Ensimmäinen kellotettu supistus klo 0442
Supistuksen kesto: 74 sek (sovelluksen keskiarvo)
Supistusväli: 3 min (sovelluksen keskiarvo)
Ensimmäinen ponnistuksen tarve vessassa ennen lähtöä, toinen auton ovella. 
Vauva syntyi ehkä viidennelle tai kuudennella "kouraisulla".
Virallinen syntymäaika: klo 7
Todellinen syntymäaika ehkä 5-10min ennen.
Synnytyksen kesto: n. 2h 30min

Heti yhden päivän ikäistä vauvaa tulee sairaalaan katsomaan mummi ja pappa. Toisena päivänä vähän ihmetellään, että olisihan se ollut kiva päästä jo tänään kotiin, mutta toisaalta ihan kiva viettää tavallaan yksi "ylimääräinen" päivä hoitajien välittömässä läheisyydessä, näin kotiin lähtiessä uskon meidän pärjäävän hyvin. Kotiudemme kolmen päivän ikäisen vauvan kanssa.

Yksi ylimääräinen yö vietetään sairaalassa, koska normaalisti eräs verikoe otetaan vauvan napaverestä, mutta meidän tapauksessa se ei sattuneesta syystä onnistunut joten tuo verikoe otetaan päästä ja sen voi tehdä vasta kolmen vuorokauden ikäiselle vauvalle.

Meille tarjottiin psykologikäyntiä, mutta meidän sairaalassa olon aikana ehdittiin kerrata synnytystä kaikille sukulaisille ja kahden lehden toimittajille, joten mietittiin että eiköhän siitä ole jo jauhettu ihan tarpeeksi. Muutamaa kuukautta myöhemmin eräs entinen blogikollega julkaisi meidän synnytyskertomuksen omassa blogissaan mitä kautta vauvalehden toimittaja otti meihin yhteyttä.



4 vuotta sitten tänään, Nuppu otti vauhdikkaan lähdön elämään ja sitä vauhtia on riittänyt jokaiselle päivälle ja toivottavasti riittää vielä vastakin kaikille elämäsi vuosille. Paljon onnea syntymäpäivänäsi äidin rakas pikku Tuhina, meidän neljävuotias vauhtihirmu, vesipeto, päivänpaiste ja ilopilleri. Veikeästä vauvasta on kasvanut veikeä iso tyttö.

4 kommenttia

  1. Ohhoh, melkoinen vauhti ollut neitokaisella <3 Ihana, kaunis prinsessa! Hyvää syntymäpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu pääsi kyllä yllättämään kaikki 🙈 Kiitos onnitteluista 😍

      Poista
  2. Ei ole todellista, huh! Onnittelut hienosta suorituksesta, vaikka siitä on jo aikaa! Myöhäiset onnittelut tietenkin myös synttärisankarille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä meinannut ensimmäiset sukulaisetkaan uskoa :D Kiitos paljon, myöhäisesti :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !