Taaperon ystäväkirja - 2v6kk vastaukset

Huomasin keväällä, että olin saanut Facebookissa blogihaasteen! Klara - Nutturalla blogista oli heittänyt jo parivuotta sitten itse saamansa haasteen nyt uudelleen kiertoon ja miksikäs tähän nyt ei tarttuisi, koska me ei oltu tätä koskaan tehty.

Elpu sai vastata kysymyksiin heti, vaikkei enää taapero olekaan. Mutta Jekun kanssa piti vähän odotella, että hän malttaa keskittyä äidin hupsuihin kysymyksiin näinkin kauan. Noh kannattiko odottaa vajaa 2vuotiaasta 2v6kk ikään, se selviää kohta. Elpun 3v10kk vastaukset voit lukea täältä.




Nimi (jolla esiinnyt blogissa) ja blogin nimi: (ooksie Jekku vai Ukko?) - Ukko

Ikäsi? Minkä ikäinen sie oot? - äitin kokoinen

Parasta just nyt? Elpu! Sinusta en tykkää

Lempiruoka: Kananmuna (sanoo poika joka ei ole eläissään maistanut kanamunaa allergiansa vuoksi)

Lempijuoma: Limsa

Suosikkileikkini: se ruoka

Harrastukset: Minä kalastan

Idolini: Isi


Valitse parempi vaihtoehto:

potta / vaippa PÖNTTÖ

auto / juna JUNA

kukkakaali / parsakaali PARSAKAALI

lämmin / viileä VIILEÄ

oma sänky / äidin kainalo ISIN KAINALO



Saanen huomauttaa, että pojassamme on pientä huijarin vikaa.Vai että isin kainalo, kun joka yö löydän hänet omasta kainalostani! :D Toki yleensä, kun minä lähden aamulla viemään Elpua päiväkotiin, Jekku jatkaa uniaan isin kainalossa. Uskallan myös väittää, että kommentistaan huolimatta poika tykkää myös minusta. Ainakin pusuista ja haleista päätellen :)

Nöpsyn ystäväkirja -blogihaasteen säännöt:
- Kerro, kuka bloggaaja haasteen sinulle antoi ja mistä blogista
- Vastaa blogipostauksessa annettuihin kysymyksiin
- Haasta muutama blogilapsi tai -perhe vastaamaan kysymyksiin
- Ilmoita haastetuille, että heidät on haastettu

Voiko ateistin ja uskovaisen parisuhde toimia?

Otsikon kysymys esitettiin eräässä nettikeslustelussa jo aika kauan sitten. Päätin jättää osallistumatta keskusteluun, mutta kysymys ja sen kommentit jäivät mieleen.

Wikipedia antaa ateistille aika monta eriastetta, joten kuvailisin puoliskoani ehkä enemmänkin laiskaksi tapakristityksi. Hän on käynyt rippukoulun ja maksaa kirkollisveronsa.

Hänelle oli tärkeää, että lapsillamme on oikeat EvankelisLuterilaisen kirkon ristiäiset ja viralliset kummit. Mutta siihen se sitten jääkin. Edes joululaulajaisiin tai kirkkomuskarin esitykseen en ole häntä saanut mukaan.

Itse taas olen syntynyt perheeseen, jossa vanhempieni avioliitto on sinetöity Temppelissä ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Olen saanut uskoni niin sanotusti äidinmaidossa ja meillä kotona luettiin pyhätkirjoitukset aamuisin, pidettiin perheenä yhteiset ilta-, aamu-, ja ruokaruokoukset ja kävimme kirkossa joka sunnuntai.

Ja niin minä olen aina asuinkaupungista riippumatta osallistunut kaikkeen kirkon nuorten toimintaan ja käynyt kirkossa joka sunnuntai, myös nykyään omien lasten kanssa. Kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon.

Siispä muokataan otsikkoa hieman: Voiko Myöhempien Aikojen Pyhän ja tapakristityn avioliitto toimia?

Ja vastaan heti lyhyesti ja ytimekkäästi: tottakai voi.

En väitä, että meidän avioliitto olisi yhtään sen helpompi tai vaikeampi kuin kenenkään muunkaan.

On aivan sama menevätkö henkilöt naimisiin erimaalaisen tai eriuskoisen ihmisen kanssa, koska pienoinen kulttuurisokki on taattu joka tapauksessa siinä vaiheessa, kun aletaan ensimmäistä kertaa koristelemaan yhdessä joulukuusta tai juhlimaan syntymäpäiviä.



Jokainen perhe on erilainen omine tapoineen ja perinteineen, eri maiden kulttuurit ja eri uskonnot voivat toki olla este, jos niiden antaa olla. Mutta ne voivat myös olla rikkaus, lisä mauste.

Kaikki on kiinni siitä minkälaisen henkilön puolisokseen valitsee. Suhde tai liitto on varmasti aika tuhoon tuomittu, jos molemmat yrittävät vain muuttaa toisiaan, ja jos kumpikaan ei ole valmis antamaan periksi missään.

Me sovimme jo ennen kuin oltiin edes kihloissa, että lasten asioista ei koskaan tapella. Kyllä minä kysyin, kelpaisiko jos minä askartelen kummeille todistukset, mutta se ei puoliskoni mielestä ole yhtään sama asia, joten meidän lapsilla on ollut virallisinä nimijuhlina ristiäiset.

Molemmat lapset saivat myös nimenantosiunauksen sakramenttikokouksessa, kuten meillä on tapana. Jekun ristiäisissä meillä oli amerikkalainen pappi ja hän oli varsin hämmentynyt kuullessaan mihin kirkkoon minä kuulun ja silti meidän lapset on kastettu luterilaisiksi. Hän oli myös hämmentynyt miten me ylipäätään ollaan naimisissa


Viisaudensana kieltää alkoholin, tupakan ja muut riippuvuutta aiheuttavat aineet. Nuorena olin todella jyrkkä, ettei minun kodissani ole alkoholia. Esimerkiksi opistolla en alkuun päästänyt ketään muita kuin kämppikseni juomineen huoneeseemme ja Rovaniemellä meinasin jättää luokkakavereiden mäyräkoiran rappuun, kun he tulivat viettämään syntymäpäiviäni ja tupareita. Nykyään meidän jääkaapista saattaa silloin tällöin löytyä olut pullo tai pari.

Tässä kuuden ja puolen vuoden seurustelun (joista 5v naimisissa) aikana olen oppinut, ettei puoliskoni alkoholinkäyttö ole ongelma. Paitsi siinä määrin, ettei me olla koskaan käyty tanssimassa, koska puoliskoni ei halua olla päihtynyt seurassani ja koska hän on suomalainen mies, hän ilmeisesti tanssii vain päissään. :D

Yhtä puoliskoni tapaa vihaan. Kiroilua. Ja sitäkin vain siksi, että puhetyyli ja murteet tarttuvat minulle tosi helposti ja samoin käy kiroilullekin. Minun pitää ihan tietoisesti plokata kirosanat mielestäni. Tähän kun lisätään se, että olen myös hieman herkkä kiehahtamaan ja silloin lähtee ärräpäät lentämään aivan liian helposti.

Jos meillä olisi koti, jossa kukaan ei koskaan kiroilisi, olisi varmasti helpompi hillitä kieltään myös vihaisena. Kirosanat tarttuvat luvattoman helposti, ja ärsyttävämmin kuin murre.
Mutta jos nyt palataan vielä siihen alkuperäiseen kysymykseen, voiko eri taustoisten ihmisten parisuhde toimia, niin vastasinkin jo että voi. Kaikillahan meillä on jo ihan eritaustat pelkästään sillä, että puoliso on kasvanut lapsuutensa ja nuoruutensa erilaisessa kodissa kuin sinä.

Jokainen parisuhde vaatii työtä ja aikaa. Enkä tarkoita aikaa kauanko parisuhdetta on takana, vaan sitä parisuhdeaikaa. Kun vaan ollaan läsnä ja jutellaan kahdestaan. Jos molemmat haluavat rakastaa toisiaan nyt ja aina, niin yleensä silloin halutaan myös pitää parhainta huolta siitä puolisosta ja silloin parisuhde toimii.

Keskustelussa oli vastauksia sekä puolesta perusteluineen että todella vahvoja "ei toimi" kannanottoja. Mutta ei se avioliitto aina kestä, eikä parisuhde aina toimi edes kahden saman maalaisen tai saman uskoisen kanssa.

Miksi ateistin ja uskovaisen parisuhde ei voisi toimia, jos molemmat vain haluat kunnioittaa ja rakastaa toisiaan ja myös niitä uskontoon liittyviä eriäviä mielipiteitä?




"On rikkaus ymmärtää, että avioliitossa kumpikin saa enemmän ANTAMALLA toiselle enemmän.  Epäitsekkyyden ja toisen palvelemisen kautta saa itsekin enemmän- ja  ennen kaikkea tuntee olonsa paremmaksi." 
"Kun avioliitto ymmärretään oikein, se toimii kuin ankkurina elämässä ja siihen voi luottaa elämän myrskyissä."
"Kohdatessanne kaikkia noita [iloja ja haasteitakin], teistä tuntuu vielä paremmalta, kun saatte kohdata ne parhaan ystävänne kanssa. Edellyttäen että olette keskenänne parhaat ystävykset. Resepti siihen on se, että olette paljon yhdessä ja harrastatte yhdessä. Voitte ikään kuin kasvaa vielä lähemmäs yhteen. Olette löytäneet toisenne nuorina ja voitte hakea kaikki teitä yhdistvät tärkeät muistot elämäänne yhdessä."
Lainaukset meidän vihkipuheesta.

Toimiva pyykkihoulto pikkuvessaan

Kun Elpu syntyi oltiin juuri muutettu kolmanteen kotiimme. Meillä ei vielä ollut omaa pyykkikonetta, mutta taloyhtiön pesutupa oli oikeasti hyvä ja kuivaushuone iso. Toki oma seikkailunsa oli vauvan ja pyykkien kuljettaminen pyykkitupaan hissittömässä talossa. Pyykkikone hankittiin heti, kun löydettiin oikean muotoinen sopivaan hintaan. Tuon vessan esittely löytyy täältä: 56neliötä part 2.

Sittemmin meillä oli vessassa jopa kuivauskaappi: 65neliötä part 3 ja edellisessä kodissamme rivitalon päädyssä kesällä pyykit kuivuivat ulkona ja talvella vähän milloin missäkin, olohuoneessa tai kylpyhuoneessa tai saunassa: 79neliötä part 3.

Kun saatiin avaimet nykyiseen kotiimme aloitimme sisustamisen vessasta. Suunnittelin ostoslistan ikeaan ja lopulta todettiin, että kaikki toivomani likapyykkikopat olisivat vessaan aivan liian isoja.

Ihastuin seinään kiinnitettävään kuivaustelineeseen joka me myös ostettiin. Kun kahteen tasoon saa osan pyykeistä kuivumaan toivoin, että vain yksi olohuoneessa tai makuuhuoneessa pyörivä kuivausteline riittäisi. Ja mahtuisihan se vessaankin, vaikka suihkuun ei sitten enää samaan aikaan pääse.


Puoliskoni keksi, että kenkäkaapeista saadaan minulle tarpeeksi monta pyykkikoria likapyykille. Kun pyykkikone tuli uuteen kotiin testasin mahtavan pyykinkuivausideani kätyännössä pesemällä heti niin paljon pyykkiä, kuin vain sain mahtumaan kuivaustelineille.

Virhearvio No. 1 näin pienessä vessassa ei kuivu yhtään mikään, vaikka kuinka harvalleen ripustaisi.
Äiti jäi meille muuttokuorman purkuavuksi ja käytiin yhdessä testaamassa taloyhtiön pesutupa.

Virhearvio No. 2 ei sielläkään mikään kuivu. Vaikka kuivaushuone on ihan tilava ja siellä on kaksi puhallinta, ilma ei kierrä tarpeeksi, jos se on täynnä. Ja täyteenhän me se tietenkin pestiin! Oltaisiin viety osa sisällä pestystäkin, jos olisi mahtunut ja jos se olisi toiminut.

Sitten puoliskoni lähti "ruokakauppaan" ja tuli kotiin kuivausrummun kanssa.

Pyykkikoppien ja kuivaustelineen asennuksen jälkeen olin maailman onnellisin pyykkääjä. Siis ensimmäiseen pyykkipäivään asti.

Pyykkääminen on yhtäaikaa sekä mun inhokki että lemppari kotityö. Välillä kuitenkin hukun sekä likapyykkiin että viikkausta odottaviin puhtaisiin vaatteisiin ja kumpaakin välttääkseni minulla on nykyään aika selkeät sävelet siihen miten pyykki meillä pyörii.

Pyykkihuollon ABC


A) LAJITTELU: Lajittelemalla pyykit suoraan koppiin, ei tarvitse joka kerta etsiä ja keräillä likaisia vaatteita ja miettiä mitähän sitä ensin pesisi. Sen kyllä näkee, mikä pyykkikoppa tarvitsee ensimmäisenä tyhjennystä. Lajittelun olen oppinut kotona äidiltä. Minulla on neljä pyykkikoppaa ja niihin lajitellaan likaiset vaatteet väreittän:
  1. Mustat ja tummat
  2. Valkoiset / vaaleat
  3. Punaiset (+keltaiset, violetit, ruskeat)
  4. Siniset (+vihreät, harmaat).
  • Lakana & pyyhepyykin potkin kasaan pyykkikoneen viereen, enkä enää noudata niissä valkoisia tai värillisiä. Vaaleita ja tummia kyllä, jos niitä on paljon. Pyrin psemään ne yleensä samana päivänä kun lakanat vaihdan tai viimeistään seuraavana, ettei kasa jää pyörimään vessaan. (Kasan paikalle tulee toukokuussa tosin vaipparoskis)

B) KUIVURI EI OLE PUHTAIDEN VAATTEIDEN VARASTO:  Oikeasti vaatteet pitäisi ottaa pois sieltä mahdollisimman pian kuivumisen jälkeen rypistymisen estämiseksi ainakin. Mutta myönnän, että mulla kyllä jää kuivat vaatteet aika usein yön yli kuivuriin. Pesen pyykit usein vasta lasten mentyä nukkumaan. Kun kone on valmis n. klo 22 aikaan heitän pyykit kuivuriin ja menen itsekin nukkumaan. Aamulla kaivan sitten kuivat vaatteet viikattavaksi.

Kuivuri ei syrjäyttänyt kuivaustelinettä sata prosenttisesti. Tietyt alusvaatteet, urheiluvaatteet ja ulkoiluvaatteet ja muutamat muut joiden pesulappu kieltää kuivurin käytön ripustan hyvillä mielin henkariin tai telineelle. Mutta noita vaatteita saattaa olla koneellisessa maksimissaan 5, sen ripustaa aika äkkiä!

C) ÄLÄ PESE LISÄÄ, JOS ET JAKSA VIIKATA EDELLISIÄ: Tämä on mun uusin ja tärkein sääntö, josta pyrin pitämään kynsin hampain kiinni. Mikään ei ole masentavampaa kuin ympäriinsä kuljeksivat, pyykkikorista karanneet puhtaat vaatteet, jotka aikansa karkuteilla pyörittyään päätyvät käyttämättöminä, mutta pölyisinä takaisin pyykkiin.

Ilman autosta löytyneitä pipoja sekä hanskoja, tässä telineellä olisi vain 1 housut, 1 paita, 1 pitsivaate sekä Elpun kylpytakki hengarissa.

Jos pesen pyykkiä päivällä tavoitteeni on viikata saman päivän pyykit heti, koska yhden koneellisen viikkaaminen käy äkkiä, mulla taisi viimeksi mennä noin 10 minuuttia siitä kun aloitin, siihen että vaatteet olivat kaapissa. Siinä ajassa pienet kädet ei ehdi sotkea pinoja ja sen jaksaa tehdä vielä lasten mentyä nukkumaan.

Useamman vaatepyykin viikkaaminen alkaa olla ja aika työläs urakka. Ei se olisi niin työläs tehdä, mutta se ajatus siitä pyykkikasasta on paljon masentavampi, joten on helpompi lykätä viikkaamista. "En mie nyt jaksa, huomenna sitten" ja silloin on kas kummaa kierre valmis ja yks kaks viikkaus jonossa onkin koko viikon pyykit.

Ja sitten se realistinen kauhukuva: Minä viikkasin jättimäiset pyykkivuoreni kaatamalla kaikki vaatteet kasaan keskelle mattoa ja sitten viikattuja kasoja alkaa pikkuhiljaa kertyä maton reunoille. Niitä kasoja onkin sitten kiva viikata uudelleen, kun lapset ovat juosseet kymmenen kertaa maton ja vaatteiden yli ja uineet niissä puhtaissa vaatteisssa. Ei kiitos, viikkaan sitten, kun lapset nukkuvat JOS jaksan. (Kuulostaako tutulta kellekään muulle?)

Arvaisitteko muuten, että ollessani ensimmäistä kertaa kylässä puoliskollani, viikkasin huvikseni hänen koko vaatekaappinsa uusiksi. Että olen minä joskus siitä viikkaamisestakin tykännyt vaikka viimeaikoina se on ollut kotitöistä se inhottavin.

Viikkaamisen lisäksi inhosin tahrojen esipesua. Mutta nyt kun viikkaaminen ei ole hirveä urakka ja 1 koneellinen päivässä riittää, huomasin viimeksi pyykätessäni nauttivani tahrojen jynssäämisestä sappisaippualla ja hammasharjalla. Voiko olla mahdollista, että pyykkäämisestä tulee taas rentouttavaa ja aivot nollaavaa leppoisaa hommaa ainaisen velvollisuuden sijasta?


Mikä on sun inhokki tai lemppari kotityö? Pärjätäänkö teillä ilman kuivuria?

Joulun parhaat hetket


Joulu alkoi tietenkin enemmän ja vähemmän heti joulukuun vaihtuessa ja osana lasten joulukalentereita tehtiin joitakin jouluvalmisteluja kotiinkin. Joulukuusi on edelleen paikoillaan, ripustin pudonneet pallotkin äsken takaisin. Eiköhän palata hyvillä mielin joulukuun alkuun, sitä paitsi tammikuutakin on vielä reilusti jäljellä.

ENNEN JOULUA 


Päästiin lasten kanssa yllättäen mummin ja papan kyydissä Jyväskylään. Yleensä käydään aina uimassa, mutta tällä kertaa ei sännättykään kiireellä kohti kylpylää, vaan syötiin rauhassa. Ruoan jälkeen Elpu pääsi vaarin kanssa kaivamaan joulukuusta autotallista. 

Kun itse havahduin alakerrasta päiväunilta (öhöm lähempänä ilta yhdeksää..) olivatkin lapset ja vaari koristelleet jo koko kuusen tunnelmallisesti otsalamppujen valossa. Reissun kohokohta oli seuraava päivä, joka vietettiin isosiskoni kanssa meidän mummolassa. Käveltiin sinne n. 3km ilman rattaita ja lapset jaksoivat mukana yllättävän hienosti!


Nuorilla naisilla oli joulukarkkientekoa perjantai-illantoiminnassa ja sinne kutsuttiin myös kaikki muutkin seurakunnan sisaret. Niin myös minä kävin lasten kanssa tekemässä suklaaporot ja maistelemassa riisimurosuklaakarkkeja, jotka olivat muuten Jekun herkkua.

Käytiin Elpun päiväkodin joulujuhlassa. Saaliikseni sain kameraan salamalla otettuja kiiltäväsilmäisiä tai punasilmäisiä ja tärähtäneitä, mutta iloisia tonttuja ja lumiukkoja. Jekkua koitettiin viihdyttää katsomossa rusinoilla.


Avattiin luistelukausi eräs sunnuntai-iltapäivä ja lasten riemu oli aika huikea, kun paria päivää myöhemmin joulukalentereihin tonttu oli vienyt kuvan luistimista ja pari pientä karkkia. "Mennäänkö me tänäänkin luistelmaa?", suoraan Elpun päiväkotipäivän jälkeen.


Joulukalentereista löytyneet piparimuotit pääsivät myös käyttöön sinä samana päivänä, kun ystävä tuli meille leipomiskaveriksi. Tein pitkästä aikaa piparitalon ja se oli myös meidän lasten ensimmäinen. Elpu sai koristella toisen puolen katosta ja lupasin hänelle myös sivuseinät. Loput koristelu karkit vain katosivat parempiin suihin ennen sitä. Ensi jouluksi sitten uudestaa, jospa vaikka tehtäisiin piparitalon pihalle ne kuuset ja ihmisetkin. Nyt meinasi unohtua koko piha.


Ehdittiinpä me leipoa perinteiset joulutortut Jekun kummitädin kanssa vielä ennen jouluaattoa. Tämä oli jo kolmas vuosi peräkkäin.

JOULULOMALLA


Jouluaatto ja joulunpyhät vietettiin perinteisesti mummin ja papan luona  täällä. Olihan siinä porukkaa, kun kaikki 9 serkusta olivat koolla. Elpu on saavuttanut jo isonlapsen tittelin ja pääsi isompiensa kanssa yläkertaan pelaamaan rauhassa, kun Jekku taas saa vielä leikkiä omia leikkejään pienempien serkkujen kanssa aikuisten valvovan silmän alla.Tässä porukassa riittää kavereita kaikille.

Enpä muista koska viimeksi olisi kaivettu SingStarit esille, mutta nyt ääneen pääsivät kaikki halukkaat. Tämän joululoman jälkeen jopa Jekku osaa laulaa tärkeimmät kohdat Robinin Puuttuvasta palasesta

Vielä ennen vuoden vaihdetta matkustin lasten kanssa junalla Jyväskylään. Varauduin siihen, että matka saattaa olla pientä kaaosta ilman leikkivaunua, mutta selvittiin aika hienosti ja löydettiin Pendolinosta oma soppi jaloitteluun muita matkustajia häiritsemättä. Ja oli matkassa mukana hippunen hyvää onneakin.

Joululomalla mentiin tietenkin uimaan kylpylään.  Tehtiin samalla ennätys lähdössä, vaikka ei ehditykään kotiin ennen nukkuma-aikaa, uintiaikamme päättyi ennen nukkuma-aikaa. Perinteisestihän ollaan menty uimaan aina niin, että uintiaikamme päättyy lähellä sulkemisaikaa. Eli ollaan menty uimaan iltapala-aikaan.


Vuodenviimeisenä päivänä käytiin kaupungilla pyörimässä siskojeni ja lasten kanssa. Lapsille päivän kohokohta taisi olla mehujäät. Jekku nukahti rattaisiin jo matkalla autolle, ja autosta kannettiin molemmat suoraan sänkyyn. Kello oli tässä kohtaa suunnilleen kuusi. Kotiin tullessaan vaari ihmetteli miksi on niin rauhallista.

Parin tunnin päiväunien jälkeen arvaatte varmaan, että sankarimme jaksoivat hienosti hereillä ja odottivat innolla keskiyötä ja ilotulituksia.  Ennen myöhäistä illallista lapset  kävivät vaarin kanssa laittamassa ulkotulen ja kynttilät lyhtyihin. Ruoan jälkeen puettiin ripeästi päälle. Meidän ja vaarin lisäksi myös isosiskoni lähti katsomaan raketteja.


Uusi vuosi alkoi lumileikeillä ja lumiukon paisuessa lumilinnaksi ja lumilyhdyiksi, näette syyn miksi uudenvuoden aamusauna ei ihan toteutunutkaan aamupäivällä. Ennen kotimatkaa, lomaan mahtui vielä lisää lumileikkejä, pulkkailua ja luistelua. 


Joululoma muuten alkoi ja päättyi ristiäisiin. Nyt meillä on itseasiassa takana vasta ensimmäinen kokonainen viikko ilman reissaamista. Arki on kivaa kotona, mutta puoliskoni suunnittelee jo seuraavaa reissua, että katsotaan ollaanko mekin reissaamassa taas mummun ja vaarin luo samalla. Vieläköhän siellä on lumilinna pystyssä ja jäälyhdyt ehjinä. Lumiukon piposta puhumattakaan.


Puuhääpäivän suuret suunnitelmat

Viisi vuotta sitten nousin herätyskellon soittoon aikaisin aamulla. Yöpuvun päälle puin vain toppavaatteet, kiharasolmuilla olevat hiukseni peitin pipolla ja kävelin kukkakauppaan hakemaan tilaustani. Kotiin palattuani myös puoliskoni oli jo herännyt ja valmiina lähdössä parturiin.

Parin tunnin päästä serkkuni tuli miehensä kanssa meille hääpuvun kanssa. Hieman jännittäen sovitin pukua ja se oli täydellinen! Serkku auttoi vielä hiusteni ja tiarani kanssa ja he lähtivät. Hetken päästä mekin ajoimme upealla valkoisella (romu) bemarillamme puoliskoni vanhempien luokse missä puin puvun uudelleen päälleni ennen vieraiden ja vihkijän tuloa. 

Viime keväänä, pohdin tosissani töihin paluuta, vaikka Jekku olikin vasta täyttämässä kaksi. Paineita työnhakuun kasasi edellisen talven sähkölaskut. Vaikka Elpun ensimmäisen päiväkotivuoden aikana osa-aikainen päivähoito muuttikin muotoaan möröstä ystäväksi, pahimmassa tapauksessa alle kaksi vuotiaan pojan viikarin täysipäiväisen hoidon aloittaminen ei houkutellut millään muotoa.

Siksi keksin itselleni porkkanoita, jotka motivoisivat minua työnhaussa ja työn saamisessa. Suurin porkkana oli seuraavana vuonna häämöttävä viisivuotishääpäivä. Suurin häihin liittyvä unelmani olisi tietenkin ollut pitää nyt 5v hääjuhla, sellaiset "oikeat häät", koska meidän häämme olivat pienet vihkiäiset.


Arvasin haukkaavani liian ison palan, jos niitä olisin yrittänyt tässä vaiheessa alkaa järjestämään, varsinkin kun ei voida sanoa, että puoliskoni ei ole kanssani samalla sivulla juhlien tarpeellisuudesta. Hän ei ole  edes samassa kirjassa kanssani.

Päätin, että työllistyttyäni ja jälleen palkollisena laittaisin sivuun niin paljon rahaa kuin pystyisin. Tarkoituksena olisi ostaa itselleni se puuttuva vihkisormus. Meidän sormuksista puuttuu kaiverruksetkin (okei, oma kihlasormukseni on niin kapea ettei siihen edes mahdu kaivertamaan), joten listalla oli myös uusi sormus puoliskolleni. Tai sitten voisin kaiverruttaa hääpäivämme hänelle teettämääni kaulakoruun.

PUUHÄÄT

Aamulla puoliskoni lähtisi herättyään parturiin. Sieltä hän menisi pukeutumaan jonnekin, mistä olisin järjestänyt hänelle sopivan puvun tai ehkä parikin vaihtoehtoa. Hänen vihkipuvullaan on hauska tarina, mutta se on nykyään ihan liian iso edes valokuvausta varten puettavaksi.  

Katsastin ympäristöstämme hyviä valokuvaus miljöitä ja valokuuvajakin oli jo mielessä. Minä olisin tietenkin vienyt lapset hoitoon ja lähtenyt ystävän luokse laittautumaan jo ennen kuin puoliskoni heräisi. Parturin ja pukupaikan puoliskoni olisi saanut tyyliin vihjelapuilla tai pelkkinä osoitteina tekstiviesteillä joiden perusteella hän sitten olisi valmiina navigoinut itsensä kuvauspaikalle.


Siellä minä odottaisin sormusten (korujen) kanssa. Sama puku, sama tiara, samat korut ja sama meikki ja niin samankaltainen kampaus kuin vain mahdollista. Sama minä, kuin viisi vuotta sitten, ottamassa ne meiltä puuttuvat hääpotretit. Okei myönnetään, olen hukannut jo ne korut jotka minulla oli vihkiäisissämme, mutta onnekseni puoliskoni siskolla on samat korvakorut ja niihin kuuluva kaulakoru, joita olisin kysynyt lainaan.

Otettaisiin muutamat ihastuneet ja rakastuneet potretit valkoisessa tammikuussa, olettaen toki että olisi lunta ja sää olisi edes kaunis. Hypättäisiin yhdessä autoon ja jatkettaisiin iltaa samaan hotelliin ja samalla kaavalla kuin hääyönä. Meillä oli siis varattuna myös hotellin poreallas itsellemme. 

Tänään on meidän puuhääpäivä

No en saanut töitä. Ei napannut keväällä hakemani kesätyöpaikat. Ei napannut kesällä hakemani syksyllä alkavat sijaisuudet eikä virat. Allekirjoitettiin vuokrasopimus saunan verran pinempään, mutta kaukolämpöiseen asuntoon. Ja sitten nappasikin vauva!

Olisihan pelkän kuvauksenkin voinut toteuttaa, ilman uusia sormuksia tai kaiverruksia ja uusintaa hääyöstä. Mutta nyt olen sen verran pidemmällä raskaana, että tätä mahaa ei saa siihen samaan ihanaan hääpukuun mitenkään. -Ei hääpukua, ei kuvia.



Tänään ollaan vietetty jatkettua joululomaa mummun ja vaarin luona. Nukuttiin pitkään, syötiin myöhäinen lounas ja nukuttiin päiväunet. Lapset saivat ulkolla aamupäivällä vaarin kanssa ja illalla mentiin koko porukalla luistelemaan. Ja nyt kun iltapalastakin on jo tovi alkaa kotimatka. Hotellin sijaan viides hääyö tulee kulumaan omassa autossa. 

Upea kolmeovinen (ROMU) bemari on vaihtunut jo vuosia sitten viisi oviseen perheautoon, joka sekin on vaihtunut jo neljäoviseen pienempään perheautoon. Toivon että lapset nukkuvat automatkan, mutta luultavasti takapenkiltä kuuluu Pokémonien ja Jaken sekä Kapteeni Koukun ja kavereiden äänet. 

Varmaa on kuitenkin, että ajelen vierelläni sama ihana mies kuin viisi vuotta sitten. 



Meihdän vihkiäisistä voit lukea täältä: 11.1.14

Vihdoin vauva potkii!

Tai siis, vihdoin tunnen kun vauva potkii! Onhan hän ilmeisesti liikkunut kokoajan varsin aktiivisesti, ainakin molempien ultrien perusteella. Rakenneultra meillä oli juuri ennen joulua ja vauvalla on kaikki hyvin. Tällä kertaa meillä oli uusi kätilö, jolla oli heti aivan erilainen lähestymistapa meihin ja koko tutkimukseen mitä edellisellä kätilöllä. Jos Sykkeen ensimmäisistä kausista lääkäri Holopainen on tuttu, niin tämä oli samaa luokkaa - positiivisesti!

Hän kertoi koko ajan mitä teki, totesi ensin latinalaiset termit ja sitten avasi suomeksi tarkemmin mitä juuri mitattiin ja miksi. Ja useampaan kertaan muistutti, että mainitsee kyllä heti, jos on jotain poikkeavaa, että hiljaisuus tai "tämä on ok" kommenttien puute tarkoittavat vain että kaikki on hyvin. Mutta minun mielestäni hän kertoi kyllä myös koko ajan, että kaikki oli hyvin. 


Kätilö kehui näkyvyyttä ja vauvan liikkumista. Kysäisi myös, että liikkeet varmaan tuntuvat jo. Siihen vastasin ettei oikeastaan ja samassa kätilö aloitti tutkimuksen ja totesi, että juu, etuseinäistukka ja täällä ollaan aika tarkalleen selkä istukkaa vasten. Mutta liikkeiden tuntemattomuudesta saisi huolestua vasta 2-4 viikon päästä. Siinä ajassa vauva kerää lihaa luittensa ympärille ja pitäisi alkaa viimein liikkeet tuntumaan. 

Vaan eipä meidän onneksi tarvinnut odottaa viikkoakaan! Vauva alkoi könyämään yks kaks yhtenä yönä, kun vielä valvoimme puoliskoni kanssa sarjaa katsoen. Jos muistan päivämäärän oikein kello oli juuri tullut 1yöllä 26.12.2018, kun vatsassani alkoi muljua siihen malliin, että puoliskoni sai tuntea kolmannen lapsensa liikkeet vatsan päältä ensimmäistä kertaa.


Vauvan asento (ainakin rakenneultrassa) oli siis pää alaspäin ja selkä tiiviisti istukkaa vasten, eli hänen napansa oli siis suoraan kohti omaa selkärankaani joten kaikki jalkojen ojentelut menivät myös tuonne selkärankaa kohti. Ihmekös tuo ettei niitä sitten tuntunut. Alkuun liikkeet tuntuivat vain silloin kun itse makoilin, mutta joululomalla liikkeet alkoivat tuntua myös minun häärätessä esimerkiksi lumitöissä. 

Aiempiin takaseinäistukkaraskauksiin verrattuna, huomaan että parhaiten vauvan liikkeet tuntuvat kylkeä kohti. Muutamia pieniä hipaisuja tuntuu aivan alavatsalla ja taas ihan hassuja hipaisuja aivan pallean rajassa. Mutta poikkeuksena navan kohdalla ja ympärillä ei tunnu kyllä yhtään mitään. Taitaa se istukka sitten olla nyt siinä aivan keskellä edessä. Kun aiemmin keskeltä vatsaa oli kiva paijata vauvaa ja arvailla, että onko siinä nyt polvi vai peppu.


Liekö muuten tämä etuseinäistukka myös syynä siihen, että Jyväskylästä kotiuduttuamme huomasin mun navan pullahtaneen ulos! Kyllähän se siis pisti paidan läpi silmään jo puolivälin kuulumisten kuvissa, mutta nyt se ihan tosissaan on pullahtanut ulos kuopastaan. 

Nyt eletään rv 22+6 ja iloitsen tuntuvista vauvan liikkeistä. Elpu ja Jekku eivät niitä ole vielä malttaneet pysähtyä tunnustelemaan. Kertaalleen kokeiltiin kotidopleria, mutta geeli on loppu enkä saanut rasvan kanssa edes sykettä kuulumaan. Sain vinkin kokeilla öljyn kanssa. Jos se toimii, niin lapset pääsevät kuuntelemaan sykettä. Ja ehkä näin pikkusisaruksen tulo konkretisoituu muutenkin kuin ultrakuvina ja äidin kasvana mahana.


Edelleen väsyttää ja ikuisuus flunssa vaivaa, mutta muutoin oma vointi on ihan tavallisen hyvä. Toki hengästyn tosi nopeasti, mikä jaksaa huvittaa varsinkin puoliskoani. Suurempi rasitus tuntuu vielä seuraavana päivänä, mutta noin niinkun muuten, ei mitään liitoskipuja tai supistuksia, vielä. Ikävin vaiva on epäsäännöllisen närästyksen muuttuminen jokailtaiseksi ongelmaksi ja tietyissä asennoissa sohvalla röhnöttäessä myös alkaa närästää. Mutta toistaiseksi senkin kanssa voi elää ja olo helpottaa kun ota maitohuikkaa.

Kävin tänään neuvolassa ja seuraavaksi varaankin laboratorioon aikaa sokerirasitukseen vielä tämän kuun lopulle. Pääsen sokerirasitukseen nyt ensimmäistä kertaa, koska olen yli 25vuotias odottaja. Eniten testissä jännittää tuleva 12 tunnin paasto. Sokerirasituksen jälkeen, vielä ennen seuraavaa neuvolaa, meillä on äitiyspolilla kasvukontrolliultra jonka tekee lääkäri.

Uuden vuoden saunahemmottelu


Tänään on lauantai! Eli jos meillä olisi oma sauna, tänään olisi taas saunapäivä! Toki tänään on taloyhtiön naistensaunavuoro, mutta me saatetaan olla juhlimassa lasten serkkua vielä siihen aikaan. Saunapäivän kunniaksi palataan kuitenkin meidän uudenvuoden saunaan.

Lapsuudenkodissani sauna on ollut tosi iso osa arkea. Meillä on ollut oma sauna lähes jokaisessa kodissa ja sitä on lämmitetty aina kun siltä on tuntunut. Ja yleensä, jos yksi meistä siskoksista on halunnut saunoa, niin mukaan on tullut hetken päästä kaikki. Pelkkien kovien löylyjen ja hiustenpesun lisäksi saunomiseen on tullut vuosin varrella mukaan erilaiset kauneus - tai no ehkä ihan vaan ihonhoitorutiinit.


Meidän piti aloittaa tämävuosi aamusaunalla ja hemmotteluilla. Lopulta päästiin saunaan tosin vasta aikaisen päivällisen jälkeen ja saunan jälkeen olikin jo lasten iltapala- ja nukkumaanmenoaika.

Tämän vuoden hemmotteluina tehtiin oliviiöljystä ja hunajasta hiusnaamiot. Pikkusiskoni naamiossa oli lisäksi sitruunaa piristämään vaaleampien hiusten väriä.

Ollaan aina tuotu omia naamioitamme ja kuorintoja toistemme testattavaksi mummun ja vaarin luo. Lisäksi halusin nyt ostaa meille yhteisenä joululahjana kaksi erilaista vartalokuorintaa, jotka jäivät nyt sinne odottamaan taas uusia yhteisiä saunailtoja tai -aamuja tai -päiviä. Saunominen ei katso kellonaikaa, vaan olotilaa ja varpaiden lämpöä.


Hauskaa että myös Elpu alkaa olla jo niin iso, että on ihan mukana näissä meidän saunahemmotteluissa. Elpu tahtoo itse valita millaista vartalokuorintaa hän kokeilee. Jekku tahtoo usein myös kokeilla, kun kaikki muutkin ja luonnonkosmetiikkaa annankin heidän ihan vapaasti kokeilla. Sen verran vahdin etteivät he kahmaise koko purkkia tyhjäksi ja kädet eivät vahingossa eksy silmiin.

Kirjoitin muuten, aika kauan sitten, saunomisohjeet: Lasten kanssa saunassa. Saa nähdä syönkö sanani sitten toukokuussa kolmen lapsen äitinä.

Millaisia saunarutiineja teillä on? :)

3x5 hyvää vuodelta 2018



Millamainen blogista tuttu Milla kirjoitti omat positiviisensa jo kauan sitten ja minäkin halusin ottaa haasteen vastaan. Kesä vei kuitenkin mennessään ja vaikka koen olevani yleisesti enemmän positiivininen, iloinen ja kiitollinen ihminen osoittautui tämä haastee yllättävän haastavaksi. Ja sitten kun se oli kerran unohtunut sinne "vaikeiden aiheiden" pinoo, niin siellä se on saanut roikkua nyt aivan tarpeeksi kauan. Härkää sarvista ja kissa pöydälle äkkiä, kun vuosikin vaihtui jo.




Kolme hyvää asiaa päivissäni

Meillä on selkeä iltarytmi. - Tämä on suoraan seurausta päiväkodin aloituksesta  puolitoista vuotta sitten. On toki aikoja, kun ollaan oltu lomalla ja päiväkoti on ollut lomalla, ettei päiväkoti ole joka päivä rytmittämässä meidän aamuja ja ruokailuja. Silti iltapäivän ja illan rytmi on hyvin selkeä aina kotona ollessamme. Päiväruoka klo 16-17, iltapala klo 19 ja lastenhuoneen ovi kiinni klo 20-2015.

Eivät lapset tokikaan joka ilta nukahda heti kun pää laitetaan tyynyyn, mutta yleensä meidän lapsivapaailta alkaa viimeistään klo 2030-21 ja se jos mikä on kuulkaas luksusta! Koska aiemmin lapset kävivät nukkumaan samaan aikaan, kun meidänkin olisi kuulunut mennä nukkumaan ja sittenhän oli valvomiskierre valmis. Ei sitä kuitenkaan malttanut itse mennä nukkumaan samaan aikaan lasten kanssa, vaan sen jälkeen oli kiva avata vielä blogi tai Netflix puoliskoni kanssa.
Kokeiltiin muuton jälkeen saataisiinko Jekku päiväunille parvekkeelle jos vaan laitetaan. Saatiin kyllä ja ukko nukkuikin ihan hyvät perinteiset parin tunnin unet, mutta sittenpä illalla nukahtaminen kesti sellaiset puolitoistatuntia ylimääräistä. Totesimme, että kestämme mieluummin hieman väsähtänyttä poikaa iltapäivällä, kuin valvomme kaksivuotiaan kanssa vielä puoli kymmenen jälkeen.
Minulla on vapaat kädet keittiössä- Minun ei ole tarvinnut koskaan olla yksin vastuussa jääkaapin sisällöstä. Joskus luulin, että minusta tulee sellainen kotiäiti, joka ulkoilee aamupäivät lasten kanssa ja laittaa ruoan valmiiksi kun mies tulee kotiin. Sitten huomasinkin että minusta tuli lasten kanssa touhuava kotiäiti, joka odotti, että mies tulee koulusta kotiin tekemään parempaa ruokaa.
Noh, en tiedä mistä tämä innostus kokkaamiseen on taas alkanut kumpuamaan, mutta täällä uudessa kodissa olen innostunut heittelemään kanakastikkeen sekaan tuoretta paprikaa tai tomaatteja yms, enkä ole ikinä ennen käyttänyt valkosipulia näin paljon kuin nyt. Naureskeltiinkin juuri, että ennen kokkasin vain makaronia ja jauhelihaa tai makaronia ja kanaa, mutta nykyään siellä lihan seassa on suunnilleen yhtä paljon pelkkää sipulia ja siihen vielä paprikat ja herkkusienet tai muut kasvit päälle.
Koko perheen ruoka-ajat. - Selkeään iltarytmiin liittyen ollaan myös nykyään useammin koko perhe samaan aikaan ruokapöydässä, myös iltapalalla. Tämä toki johtuu osittain myös siitä. että yritän kiinnittää paremmin huomiota omaan säännölliseen syömiseen. Aiemmin aamupala ja iltapala ovat olleet usein lasten ruokailuja. Aamupalan aikana minä kerään lapsille päivä- ja ulkovaatteet ja iltapalan aikaan taas siivosin keittiötä lasten syödessä. Mutta nykyään syödään kaikki (jotka kotona ovat, puoliskollani on aika paljon iltavuoroja) iltapala-aikaan. Ja olen muuten huomannut, että lapset syövät paremmin ja sähläävät vähemmän ruokapöydässä, kun syön heidän kanssaan yhtäaikaa. Yllätys! Olisikohan kannattanut keskittyä tähän läsnäoloon iltapalalla vähän aikasemminkin. 


Kolme hyvää asiaa minussa 
Tämä on se haastavin kohta.....  Olen perusluonteeltani kiltti. - Lähtökohtaisesti tykkään kaikista ja haluan, että kaikilla on kivaa. Esim urheilutilanteissa en välitä niinkään voitosta vaan siitä että kaikki saavat onnistumisia ja kaikilla on hauskaa pelatessaan. Toisten mielestä olen siksi aika huono joukkuekaveri, mutta toisaalta ehkä siksi olen hyvä lastenliikunnanohjauksessa. Lähtökohtaisesti olen myös aina halukas auttamaan muita. (Toki kääntöpuoli tässä on se etten aina osaa sanoa ei vaikka pitäisi, mutta opettelen.)
Tykkään peilikuvastani. Tottakai näen pieniä puutteita itsessäni, mutta tiedän mitä minun pitäisi tehdä niille puutteille. Viime keväänä totesin, että housut pitää saada istumaan paremmin, joten kaivoin tauon jälkeen rullaluistimet varastosta ja saavutin tavoitteeni.
Olen utelias ja sanon uusille jutuille useammin kyllä kuin ei. Jos jokin asia vaikuttaa kiinnostavalta tai sellaiselta, että siitä pitää ottaa selvää, teen sen. Jos en olisi utelias ja olisin jättänyt sikseen kun minua niin kehottiin, minulla ei olisi nyt tätä ihanaa omaa perhettä. Ja kiitos uteliaisuuteni, pääsin Starboxille!
Kolme hyvää asiaa elämässäni
Ensimmäisenä hyvänä tulee tietenkin tämä meidän oma perhe. Maailman hauskin aviomies ja ihanimmat lapset.
Tässä nyt kysytään kolmea hyvää asiaa elämässäni, mutta vaikka kysymys olisi kolme parasta asiaa elämässäni, niin "in laws" kuuluisi myös niihin parhaisiin, eikä ainoastaan hyviin. Saan kai olla onnellista vähemmistöä, kun oikeasti tykkään viettää aikaa appivanhempien luona ja arvostan heidän kokemuksiaan, neuvojaan ja mielipiteitään. Sen lisäksi että mulla on aivan mahtavat appivanhemmat, meidän lapsilla on maailman parhaat mummi ja pappa, sekä hauskat ja välittävät tädit ja setä että liuta ihania serkkuja. Laitetaan tähän samaan myös mun siskot ja äiti ja isi. Lapsille niin tärkeät mummu ja vaari ja tädit, jotka ovat läsnä vaikka asutaankin vähän matkan päässä toisistamme.
Kolmantena lisätään nyt vielä omat isovanhempani, koska olen aika lailla etuoikeutettu, kun meidän mummo ja pappa ja isoäiti ja isoisä ovat kaikki edelleen hyvinvoivien ja itsenäisesti pärjäävien eläkeläisten joukossa ja heillä on myös ilo nähdä minun lapsiani.
Kolme hyvää asiaa vuodessa 2018
Meidän lähiuimahallin ulkoallas avattiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan! - Se on muistaakseni ollut viimeksi auki kesällä 2013. Meillä ei ole uimarantaa kävelymatkan päässä ja hallin ollessa kesän kiinni oli ihan mahtavaa, että ulkoallas oli auki ja Elpukin jaksoi  polkea sinne!
Ja okei nyt kun mainitsin pyöräilyn niin pakko sanoa vielä tämäkin tähän samaan, kun molemmat liittyy kotikaupunkiin! Meidän kaupungin(osan) pääkadun remontti tuli vihdoin valmiiksi ja pyöräteille uusi asfaltti! Ai että sitä kivikkoa kirottiin keväällä kun siihen jäi apupyörät jumiin. Mutta loppukesästä päästiin pyöräillen vanhalta kodilta mummin ja papan luo.  
Muutto. - Vaikka hannasinkin pitkään muuttamista vastaan, niin kyllä tämä on kuitenkin tähän vaiheeseen ihan hyvä ratkaisu. Toki kaikki ne syyt miksi tähän muuttaminen oli huonoi dea, ovat edelleen olemassa (mm. hissittömyys vauvan kanssa ja kotimatka on ylämäkeä kaikista suunnista). Mutta muutos tekee hyvää. Arki toimii eritavalla kuin rivitalon päädyssä, mutta ollaan saatu keksiä meidän arkeen sopivia uusia ratkaisuja ja laittaa kotia meidän näköiseksi. 
Unelmista totta. - Tänä vuonna puoliskoni sai uuden työpaikan, jossa hän selvästi viihtyy! Se on ihan parasta, kun näkee että toinen nauttii siitä mitä on "pakko tehdä". Ja tietenkin tuleva vauva. Puoliskoni halusi muuttaa - hänen unelmansa toteutui, minä toivoin meille vauvaa - ja nyt sekin on tulossa todeksi. 


Kolme hyvää asiaa blogissani
Blogi on mun oma, mun näköinen ja mulla ei ole siitä stressiä. Tietty aina välillä toivoisin voivani panostaa ajallisesti enemmän, mutta se on tässä työn alla. 
Ystävät - olen saanut blogin kautta tutustua tosi ihaniin tyyppeihin joist on tullut mulle parhaita ystäviä. 
Blogi on mun päiväkirja itselleni ja sukulaisille. Täältä on helppo tsekata mitä meille kuuluu. Toki voisi soitellakin, mutta itse olen sen verran huono pitämään yhteyttä, että mun mielestä kaikki voisivat päivittää blogissa kuulumisia sukulaisilleen vaikka kerran kuussa edes :D On myös paljon asioita joita olen jo ehtinyt unohtaa lasten vauvavuosista, mutta täältä ne löytyy sitten kun muistan täyttää vauvakirjoja ja mietin mitä milloinkin on opittu.
JOKERI I - Mun tagipilvi! Sen ajan mikä minun piti joulukuussa käyttää blogiteksteihin, upposikin kuin huomaamatta vanhojen postausten läpi käyntiin, kun siivosin muutaman vähän käytetyn tagin kokonaan pois ja vaihdoin vanhoja tägejä yhteinäisiksi Starboxin tagien kanssa. Olihan  siinä hommaa, mutta olin myös aika älyttömän ylpeä itsestäni että sain tuonkin urakan tehtyä! :D Seuraavaksi sitten vanhojen postausten linkkaukset toisiin postauksiin ajantasalle.... :D no ei oikeasti ainakaan ihan heti, nyt keskitytään uuteen.
JOKERI II - Ilman blogia en ehkä ikinä olisi kokenut tarvitsevani kunnollista kameraa, vaikka aina pieni toive sellaisesta on kytenyt jossain tuolla alitajunnassa


Kolme bloggaajaa jotka haastan mukaan
kröhöm.. mulla itselläni kesti tämän haasteen toteuttamisessa niin kauan, etten taida enää viitsiä erikseen ketään haastaa :D mutta kiitos millamainen haasteesta! tee sä jos koet omaksesi tai haluat haastaa itseäsi! Ja ehkä erityisesti tämän yleisen haasteen voisin heittää kaikille uusille bloginaapureille täällä Starboxilla.
Onnellista uutta vuotta tyypit siellä ruutujen toisella puolella! :)