Lisää rakkautta kuplavedellä

*Kaupallinen yhteistyö: SodaStream

Ei voi moittia tätä kesää sään puolesta. Lämpöä on riittänyt ja sekä lapsia että itseä on täytynyt muistuttaa riittävästä veden juomisesta. Minulla on viime päivinä kulkenut juomapullona SodaStreamin Spirit laitteen pullo, jossa on vaihtelevasti mehua tai hiilihapotettua vettä. Varsinkin öisin yöpöydällä on ihan vaan kylmää hanavettä.


Helsingissä vietetään parhaillaan Prideviikkoa. Viikon kunniaksi sain SodaStreamilta Spirit hiilihapotuslaitteen ja Pridepaketin, jossa on kuusi korkkia sateenkaaren eriväreissä ja kaksi pulloa. Pridepaketilla SodaStream haluaa viestiä rakkautta ja suvaitsevaisuutta. Molempia tämä maailma kaipaakin! 

Erilaisuus on rikkaus ja toivoisin ettei omat lapseni ainakaan alkaisi kiusata ketään tai joutuisi kiusankohteiksi erilaisuuden vuoksi. Kahta samanlaista ihmistä kun ei ole. Meillä on käyty vasta jonkin verran keskusteluja ihmisten ihonväristä. Minun polulleni ei ole sattunut sukupuolivähemmistön edustajaa, siksikin Priden syvempi tarkoitus juuri sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien ajajana on itselleni vierasta aluetta.


Kävin tutkimassa Helsinki Priden kotisivuja. Aikani luettuani löysin artikkelin "Lisää näkyvyyttä transihmisille". Arttikelissa haastateltu sanoi, että haluaa kaikkien olevan ylpeitä siitä kuka on. Se, että on rohkeasti ja ylpeästi oma itsensä, olisi tärkeää meille kaikille. Kun hyväksyy itsensä, on myös helpompi hyväksyä erilaisuus ympärillämme. Kaikki kuitenkin tarvitset rakkautta. Eikä ennakkoluulottomuudesta ja suvaitsevaisuudesta haittaa olisi.

Ps. rakkaus luo lisää rakkautta: Arvon instagramissa SodaStream Spirit hiilihapotuslaitteen ja Pride paketin. @sangynalla

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !