Aamun ajatuksia klo 5.17

29.4.

Tätä en kyllä aio ottaa tavaksi. Vaikka muistan jo ainakin kerran aikasemminkin tehneeni saman. Katsoin sähkönhintaa ja päätin herätä keskellä yötä laittamaan pyykit kuivumaan ja seuraavan setin pesuun. Mulla on kyllä myös muistikuva, että silloin laitoin herätyskellon soimaan, mutten herännyt siihen, enkä sitten kuitenkaan ehtinyt hyödyntää halpaa sähköä kuin sen yhden koneellisen pesemiseen.

Nyt ajastin pesukoneen olemaan valmis tasan 4:00, ajastuksesta huolimatta kun heräsin vessaan 5.17 pesukone oli vasta linkoamassa ja ohjelma päättyi 5.24. Sinällää iloinen yllätys, että pyykit eivät olleet tuntia pesukoneessa odottamassa minun heräämistä.

Nyt on sitten jo seuraava setti pesussa. Tänään voisi päivällä pestä vielä lisääkin pyykkiä, mutta pitää ehkä valita vain sellaisia vaatteita tai liinavaatepyykkiä, jotka voi laittaa kuivausrumpuun. Meillä sataa vettä. Aluksi luulinkin kuulevani kunnon rankkasateen, mutta ei, kyllä se oli se linkoava pesukone vain minkä kuulin. 

Ehdin jo hetken harkita takaisin sänkyyn kömpimistä kun sain märät pyykit ripustettua hengareihin ja telineelle. Avasin kuitenkin läppärin 6.10. Tänään meillä on ohjelmassa Unelmalaatikon marrkinointia ja viikkaamista. Videoiden kuvaamista hidastaa, puhelimen täysi muisti. Mulla on nyt leikkauspöydällä yksi video, jota en saa tallennettua koska tila ei riitä. Mutta jos saisin tämän videon tallennettua ja sen alkuperäisen poistettua tilaa tulisi pikkuisen lisää.

Pienillä on tavallinen 8-16 päiväkotipäivä ja koululaiset menevät yhdeksään. Iltapäivällä napataan serkku mukaan päiväkodista ja lähdetään kävellen teatteriin. Kirppu ja Serkku pääsevät ensimmäistä kertaa mukaan. Juuri tuossa teatterissa minäkään en ole koskaan käynyt. Jekku taas skippaa teatterin, hänelle tuli futisjuttuja, koska lauantaina on jälleen pelipäivä. Tällä kertaa 6 vs 6 peli. Normaalisti Jekku pelaa vielä 5 vs 5 pelejä, eli maalivahti + neljä pelaajaa kentällä. 

Mun ajatus oli alunperin, että Ässä saisi uudet lemppari vaatteet tänään aamulla päällensä, mutta eivät ne nyt ehdi kuivua. Pelkäsin että kuivuriinkaan menevät vaatteet eivät kuivu ennen kuin meidän pitää jo lähteä. Sekin taitaa pitää paikkansa. Siksi mie ajastinkin sen koneen olemaan valmis neljältä, että jos kuivuri kuivaa 2 ja puoli tuntia, vaatteet olisi seittemän jälkeen kuivat. Noh ei ihan onnistunut. Miksi se pesukone laski ajastuksen tunnilla pieleen? Jos laskin oikein kuivuri on valmis kahdeksalta.

Onneksi pesin eilenkin pyykkiä ja sieltä löytyy nyt tälle päivää puhtaat vaatteet molemmille pienille, joten meillä on ehkä ihan leppoisa lähtö tiedossa. Huomenna tulee vauvahieronta asiakas jo klo 10, siihenkin valmistaudun jo tänään. Huomenna kaikilla lapsilla on klo 8 aamu, joten aamukin on kotona rauhallinen.

Luulen, että menen nyt kuitenkin hetkeksi siis vartiksi pötköttäämään Kirpun viereen ja odottelen että hän herää ja sammutan 6.50 herätyksen.

kello on nyt 6.42

*    *   *    *    *   *   *   *   *   *

Sopivasti päiväkodilta kotiin tullessa sai laittaa seuraavat setit pesuun.

Joskus pitää käydä syvällä, että voi nähdä pinnalle

Illalla itkettää, aamulla herään herätyskelloon ja auringon säteisiin. Mun puhelimessa saa valita herätysääneksi Spotifyn! Ja se on kuulkaas vaarallisen ihanaa! Mie olen valinnut David Tolk nimisen pianistin herätysäänekseni. Eli aamuni alkavat sulavasti pianon ääniin tai sitten ei, koska en kuule koko herätystä. Yleensä kyllä kuulen sen, viimeistään 7.15 soivan kellon. Ensimmäinen kello soi kyllä jo 6.50.

Toinen niksi lempeisiin herätyksiin on muuten ihan ehdoton, niin ehdoton että kirjoitan sen isolla. 

ÄLÄ KÄYTÄ HERÄTYKSESSÄ VÄRINÄHÄLYTYSTÄ!

OIKEESTI.

SAMMUTA SE!

LOPETA SE!

Värinähälytys ei kuulu herätyskelloon!

Vaikka puhelimenkin äänistä löytyisi lempeä hälytysääni ihanaksi herätykseksi niin se lempeys loppuu ennen kuin alkaakaa jos värinä on päällä. Ensin tulee värinä ja sitten vasta ääni. Ja jos puhelin tärisee lattialla tai metallisella yöpöydällä ääni on aivan järkyttävä. Ja jos se värisee sängyllä, koko sänky tärisee ja ääni kantautuu rakenteita pitkin ympäri koko taloa. Siitä on lempeys kaukana! 

Vaikka pääsiäismaanantaina ei ollut jumppaa, niin tähän viikkoon on mahtunut ihan oikeitakin työpäiviä. 

Samana päivänä kun tein Unelmalaatikon ennätys myynnin, minulle soitettiin työkkäristä. Harvinaisen ristiriitainen päivä. Ja sain myös kuulla, etten päässyt jatkohaastatteluun yhteen osa-aikaiseen työhön.Sen jälkeen ei oikeastaan tuntunut miltää, ei iloiselta eikä pettyneeltä. Noh ei se mitään. 

Olen tämän kevään aikana hakenut pääasiassa osa-aika töitä mm. kahdesta vaateliikkeestä, jäätelöauton kuljettajaksi (oi se ois ollut siistiä), joitain töitä joista tiesin jo hakiessani että tuskin tulee edes kutsua haastatteluun ja yhden jonne soittaessani selvisi, etten ollut päässyt edes haastatteluun. Josta oikeasti ajattelin että se olisi ollut lottovoitto.

Ei se mitään. Niin ei vaan sitten ollut tarkoitettu. 

Ja sen perusteella miten olen saanut hoitaa vauvoja tällä viikolla oma uskoni Unelmalaatikon tarpeellisuuteen ja menestykseen alkaa taas vahvistua.

Tämä tarina on vasta alussa!

Mustan pilven alla

Pala kurkussa on niin iso, että siihen voisi tukehtua. Se ei liiku vaikka kuinka nielee. Kyyneleet kohoaa silmiin. Yksinäisyys on niin riipivää. Ei kukaan voi häntä haluta. Ei kukaan voi rakastaa. Eikä ainakaan arvostaa. Kaikki menee pilalle, rikki tai epäonnistuu.

Arki ympärillä on ihan tavallista. Naurua, juoksua, ääniä, valoja. Vesisadetta, kevään kukkasia. Kaikki tapahtuu nyt. Muisti pätkii. En tiedä mitä sanoin äsken, en tiedä miksi reagoin sanomaasi suuttumalla. Se vain oli se äänensävy. En halua olla yksin. Mutten osaa tulla lähelle. Minulla on salaisuus. En halua sanoa sitä ääneen. Pelkään. 

Olen irrallaan. Kaukana kaikesta vaikka kaikki tapahtuu tässä. Tuomittu epäonnistumaan. Luulen tehneeni kaikkeni. Milloin se mun oma osuus on tehty ja tullaan vastaan? Mikä oon riittävästi?

Miten puen sanoiksi sisälläni olevan mustan pilven, joka tulee ulos ja se kastelee kaiken. Mikään ei kuitenkaan riitä. Kaikki on tehty, kaikkeni olen yrittänyt. Mutta se ei vaan riitä. Minä vain en riitä, mihinkään. 

Teen niin paljon että ahdistaa, ja ahdistaa tieto etten ole tehnyt tarpeeksi. Poukkoilen joka suuntaan saamatta mitään järkevää aikaiseksi. En ole siellä vielä. En halua mennä sinne vielä. Tämän on pakko toimia. Anna mulle vielä vähän aikaa, mä haluan yrittää vielä.

Minä epäonnistuin, mutten ole vielä valmis lopettamaan.  

Nämä on niitä hetkiä, kun vihkirukouksessa sanotaan myöten ja vastoin käymisissä. Mutta en osaa olla tässä yhdessä. En osaa pukea tätä kuristavaa tunnetta sanoiksi. En ilman riitaa. Ja siksi minä jään mustan pilveni alle yksin.

Nyt kun olet siinä, myrskyät vapaasti pääni päällä, voitko kastella kaiken? Kastele kaikki minkä olen istuttanut ja laita kaikki vihdoin itämään. Ehkä tästä sittenkin selvitään. Ehkä sittenkin loin jotain kaunista.

Suuret poskille vierineet kyyneleet jättävät jälkeensä kuivan suolavanan. Nyt on uusi päivä, uusi viikko, uudet mahdollisuudet. Jos nyt vielä nousen. Jos nyt vielä teen uuden suunnitelman, olkoonkin että se toimisi vain kolme päivää. Ja sitten kompastun taas. Jos sittenkin vielä kerran nousen. 

Ehkä sittenkin vielä onnistun.